Uskoin pitkään, että valkoinen on ainoa oikea seinien väri. En tajunnut tapettien ideaa ja pidin kukkakuoseja pettämättömänä huonon maun merkkinä. Olen silti aina tiennyt, että minussa elää suoria linjoja suosivan minimalistin rinnalla toinen, runsaampi ja värikkäämpi minä.

Rohkeus värien ja kuosien käytössä ja yhdistelyssä liittynee tiettyyn ikään. Sitä ajattelee, että nyt tai ei koskaan. Jos en nyt toteuta villeimpiäkin sisustussuunnitelmiani, milloin muka sen teen? En myöskään enää sisusta vieraille senkään vertaa kuin ennen. Minähän täällä asun, ei kukaan satunnainen kävijä.

Mistä tuli mieleen, että asuu meillä puolisokin. Muuan hänen nuori oppilaansa huudahti ensi kertaa olohuoneeseemme tullessaan, että kyllä näkee, että tämä on Tapsan koti! Hehheh, ajattelin. Puolisoni sanoo, ettei hänen ole tarvinnut tehdä muita kotiin liittyviä valintoja sen jälkeen, kun hän valitsi minut. Se ei tietenkään ole totta, mutta kauniisti sanottu ja on siinä totuuden jyvänen.

Ensimmäinen kuosi, jonka toin kotiimme, on tämä. Sohva oli uudelleen verhoiltu jo 20 vuotta sitten, kun ostin sen kirpputorilta, mutta halpa päällinen kului nopeasti puhki. Halusimme olohuoneen keskipisteeksi jotakin brittityylistä, ja verhoilijalla sattuikin olemaan William Morris -kuosien mallikirja. Sieltä sitten valikoitui verhoilukankaaksi vihreä Acanthus.

Tutkin jo samassa yhteydessä myös Morris-tapetteja ja haaveilin vaaleasävyisestä Acanthus-seinästä olohuoneen ruokapöydän sivulle. Kun sitten kävi selväksi, että eteishalli pitää pintaremontoida putkirempan yhteydessä joka tapauksessa niin Morris-kuosit olivat heti vahvoilla.

Nyt olin kuitenkin jo valmis tuomaan seinille jotakin Acanthustakin rohkeampaa: kukkia! Mallailimme eteisessä tapettikirjan kanssa ja päädyimme ruskeapohjaiseen Leicesteriin.

Meillä ei ole koskaan tehty täysremonttia, eikä tulla tekemäänkään, koska asunnolla on selvä oma luonne. Haluamme säilyttää  huonejaon ja kiintokalusteet sellaisina kuin ne olivat vuonna 1961. Siksi esimerkiksi keittiö on moderni (alkuperäiset keittiökalusteet oli jo tuhottu ennen meidän aikaamme), mutta pieni ja entisellä paikallaan. Useimmissa saman talon saman kokoisissa huoneistoissa on kaadettu seiniä, meillä ei.

Talossa on selvää midcentury modern -henkeä. Noin 100 vuotta vanhat tapettikuosimme eivät periaatteessa sovi 60-luvun alun tyyliin, mutta käytännössä ristiriitaa ei mielestäni ole. Morris-kuosi sopii mainiosti mahongin seuraan, kun värit ovat tarpeeksi vahvat.

Eteisen tuolit ovat Olavi Liedon Askolle suunnittelemia tuoleja nro 2010, jotka olivat tuotannossa noin kymmenen vuoden ajan vuodesta 1953 alkaen. Tuolin selkä on taivutettua vaneria, joka on päällystetty jalavaviilulla, ja muut osat ovat koivua. Puoliso hankki tuolit helsinkiläisestä vanhain tavarain kaupasta muutama vuosi sitten. Ne oli huolimattomasti päällystetty jo kuluneella kankaalla, mutta en näe syytä verhoilla niitä uudestaan. Kuosithan sopivat oikein hyvin yhteen, vai mitä?

Kodissamme on jäljellä merkkejä asunnon eri vaiheista ja asukkaista, ja oma asumishistoriamme on läsnä huonekalujen ja tekstiilien muodossa. Hankin nämä makuuhuoneen verhot ensimmäisen yhteisen kotimme olohuonetta varten. Niiden ei pitäisi sopia yhtään yhteen Morrisin vaaleamman Leicester-tapetin kanssa, mutta siinä ne nyt vain ovat. Värit ovat harmoniset, joten olkoot. En tiedä, mihin vaihtaisinkaan.

2000-luvun alkuvuosina kaikilla oli satiiniverhot, joten kun muutimme tähän vuonna 2004 tai niillä main, ompelutin kahdeksan mittaa vihreitä satiiniverhoja. Niitä on niin näppärää piristää muutamalla mitalla muuta väriä tai kuosia, etten ole kokenut tarpeelliseksi luopua niistä. Eivätkähän ne ole vielä edes 20 vuotta vanhat!

Tapettia tilatessani ihastuin sisustusliike Uniikissa Designers Guildin isoon pionikuosiin, Floreale Grandeen. Sitä on myös tapettina. Jos olisin nähnyt tapettimallin ajoissa, olisiko heittänyt Morris-kuoseilla vesilintua? Tuskinpa sentään, kun Morris-sohva on lempihuonekaluni.

Tilasin kuitenkin viime kesänä kolme mittaa Floreale Grande -pellavakangasta, jonka oletin riitelevän reippaasti satiinin kanssa. Ajattelin ripustaa verhot emännänhuoneeseen eli omaan työ- ja pukeutumishuoneeseeni (alun perin ruokasali). Kokeilin niitä kuitenkin olohuoneeseen, ja sinne ne jäivät jouluun asti. Keväällä vaihdoin ne takaisin.

Rakastan sekä Morris-tapetin pienipiirteisiä ja tarkasti kuvattuja kukkia että Guild-kankaan isoja siveltimenvetoja. Ihmettelen silti itsekin, miten ne voivat mahtua samaan kotiin.

Ratkaisu taitaa piillä siinä, että niitä ei koskaan katsota yhtä aikaa. Asunnon koosta on apua. Kun eteisestä katsoo olohuoneeseen ja näkee Guild-verhot, Morris-kukat ovat jo selän takana. Olohuoneesta näkee eteiseen ja Morris-tapettiin vain Morris-sohvalta ja sellaisessa kulmassa, että Guild-verhot eivät ole samaan aikaan näkyvissä.

Tein parhaani saadakseni eri kuoseja samaan kuvaan, mutta en onnistunut kovin hyvin. Tämä on ainoa kuva, jossa molemmat kukkakuosit näkyvät.

Acanthus ja Floreale Grande näyttävät yhdessä tältä. Sohvan takana oleva yksivärinen verho ja yksivärinen pöytäliina rauhoittavat näkymää. Mutta mitä jos teettäisi ruokapöydän tuoleihin räväkät päälliset tai hommaisi itämaisen maton? Taas näyttäisi uudelta!

No, on meillä vielä tällainenkin näkymä. Itse kutomani ryijy on jugendin aikakaudelta ja sopii sikäli paremmin Morrisin kuin Guildin seuraan. Koetan kestää ristiriitaa.

Sohvan jalkojen alla pilkottaa vanhan roosan värinen matto. Se on Ikea-hankinta, joka nivoo kodin muiden tekstiilien värit yhteen. Roosa ei ole päävärinä missään muualla koko huoneistossa, mutta useimmissa kuoseissa on rippunen sitä mukana.

Jaa miksei mattoa näy enempää? Yksi syy saattaa olla se, että heti tämän näkymän vasemmalla puolella, keskellä olohuoneen sohvaryhmää, jököttää kuntopyörä, jonka en halunnut näkyvän kuvassa. Myös silityslauta on melkein aina esillä olohuoneessa, koska tykkään silittää television edessä enkä viitsi siirtää lautaa kauas. 

Osa kuvista on otettu jo vuosi sitten putkiremontin jälkeen, kun kaikki paikat eivät vielä olleet täynnä lehtipinoja ja pikkusälää. Pienen vihjeen ajankohdasta antaa viimeisen kuvan alalaidassa näkyvä vihreä pahvilaatikko, joka on remonttipölyn peitossa.

--

Päivän kuvat: Näkymiä kodistani.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016