Maailmani perusta järisi sillä hetkellä, kun lääkäri nojautui eteenpäin, hymyili lammasmaisesti ja sanoi: ”Tosi ikävä tuo sinun tilanteesi - minä niin toivoisin, että saisit entisen elämäsi takaisin. Mitä voisin tehdä hyväksesi?

No jumankekka, miten olisi kunnollinen diagnoosi ja vaikuttava hoito! Eikö ole lääkärin tehtävä tietää, mitä hän voi tehdä hyväkseni! Joku raja asiakaskeskeisyydelläkin!

Olin mennyt lääkäriin hyvässä uskossa, kuten varmaan suurin osa suomalaisista menee. Mehän arvostamme lääkäreitä ammattikuntana yli kaiken. Pidämme totena, että heillä on hallussaan lääkinnän ja terveyden jumalan Asklepioksen sauva ja sen mukanaan tuoma taito lääkitä ja parantaa. Onhan heillä tukenaan kaikkivaltias lääketiede, jota he ovat opiskelleet pitkän kaavan mukaan. Ja siitähän heille maksetaankin.

Olen kynäillyt kirjoittajan urani aikana satoja tekstejä, joissa kerrotaan sairauksista ja niiden hoidoista. Olen nitä varten keskustellut lukemattomien lääkäreiden kanssa, eikä esiin ole tullut mitään syytä pitää heitä tietämättöminä tai osaamattomina, päin vastoin. Myöskään omat kokemukseni potilaana eivät ole viitanneet huonoon ammattitaitoon.

Tehdään kaikki mahdolliset tutkimukset, mutta mitään ei löydetä. Silti kivut jatkuvat.

Nyt oli tultu siihen pisteeseen, ettei hoidosta vastaava lääkäri tiennyt, mikä minua pohjimmiltaan vaivaa, eikä osannut myöskään hoitaa minua kivuttomaksi. Yhtä neuvoton erikoislääkäri oli konsultoinut professoritason asiantuntijaa, joka vahvisti tilanteen. Länsimainen lääketiede ei osannut auttaa.

Ei siis ollutkaan kyse lääkärien kyvyttömyydestä. Puutteelliseksi osoittautui lääketiede.

Aivan sattumalta kävi niin, että seuraavaksi keskustelin työni puolesta kivunhoidon erikoislääkärin kanssa. Tein kysymyksen, jota en olisi vielä pari vuotta sitten osannut kysyä: Onko mahdollista, että kipupotilas jää ilman muuta diagnoosia? Että hänen kipujensa syy ei koskaan selviä?

Vastaus oli selkeydessään musertava. Kyllä se on mahdollista. Itse asiassa niin käy aika useinkin esimerkiksi selkäpotilaille. Tehdään kaikki mahdolliset tutkimukset, mutta mitään ei löydetä. Silti kivut jatkuvat.

Nyt ymmärsin, etteivät lääkärit välttämättä tiedä sitä  paremmin kuin minä itse.

Jäin miettimään tätä keskustelumme jälkeen. Lääketiedehän on sovellettua fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa. Lääkärit opiskelevat näiden lisäksi anatomiaa, fysiologiaa ja biokemiaa. Mutta entä ilmiöt, joita ei voi mitata? Ovatko ne lääketieteen akilleen kantapää?

Jos minulla olisi murtuma tai kasvain, se näkyisi kuvissa. Mutta mikä ei näy kuvissa? No, toiminta. Kuvissa ollaan hiljaa paikoillaan.  Ei niissä saada esiin sitä, jos elimistö toimii kipua aiheuttavalla tavalla. Tällaisia vaivoja sanotaan toiminnallisiksi, ja ne jäävät usein tarkemmin määrittelemättä. Minunkin vaivani saattoivat olla ainakin osittain toiminnallisia siitä huolimatta, että minulla oli myös kuvissa näkyviä vammoja.

Olin juossut vastaanotolta toiselle kysymässä, mikä minulla on. Nyt ymmärsin, etteivät lääkärit välttämättä tiedä sitä paljonkaan paremmin kuin minä itse. Saatoin tietää sen jopa paremmin kuin he. Ehkä siksi lääkärini kysyi, mitä hän voi tehdä minun hyväkseni. Harmi, etten ymmärtänyt kysymystä enkä sen taustalla olevaa ajatusta.

Lääkäri ja potilas voisivat olla myös partners in crime, tai paremminkin partners in cure, ja etenkin juuri silloin, kun lääketiede osoittautuu riittämättömäksi ja tarvitaan jotakin enemmän.

--

Päivän kuvat: Katunäkymiä Benalmádena Pueblosta.

 

Kommentit (7)

Vierailija

Olisiko aika kokeilla jotain "erikoista", esim. Kalevalaista jäsenkorjaajaa?

MarjattaP

Hyvä, että tarina ei vielä päättynyt, vaikka useampi päätöshän tässä on jo tavallaan ollut.   Kivoja, kauniita ja hauskoja kuvia olet saanut otettua.  Kukkaruukkuseiniä ja -seinustoja!

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kiitos Marjatta jälleen kommentistasi. Kun pitkän ja monipolvisen tarinan palastelee pieniin osiin, siihen syntyy väistämättä useita "loppuja" ja sitten taas uusia alkuja, kun tutkimukset ja hoitoyritykset etenevät. En kuitenkaan halua mennä asioiden edelle, koska matka on tärkeämpi kuin määränpää.

Homeastma ja -mcs

Tuleepa vain mieleen, että olisitko voinut altistua sisäilmaongelmille - siis joko mikrobi- ja/tai materiaaliperäisille ilmaan haihtuville yhdisteille, jotka aiheuttavat monimuotoisia oireita - myös kiputiloja. Labrakokeissa kuten muissakaan ei useinkaan näy mitään muutoksia. Oireilu voi alkaa pikkuhiljaa, ja lopulta herkistyy niin että oireilee myös ns. 'normaaleille' asioille (monikemikaaliherkkyys). Itse olen homeille ja muille sisäilman pilaajille altistunut vuosikymmenten ajan, saanut lopulta fibromyalgiadiagnoosin kipuiltuani ja juostuani vuosikaudet lääkäreillä ja tutkimuksissa. Lopulta pääsin eroon valtaosasta kipuilujani, kun havaittiin että minulla oli piilevä kilpirauhasen vajaatoiminta ja aloitettiin - kokeeksi - tyroksiinilääkitys. Kahdessa viikossa olin kuin uudestisyntynyt! Tosin sisäilmaongelmat lopulta romauttivat sitten muun terveyteni, mutta koetan silti muistaa olla kiitollinen edes vähemmistä kivuista.

Maija
Liittynyt15.10.2015

Hei, kiinnostava avaus - sisäilmaongelmat eivät tietääkseni ole tulleet kenenkään mieleen pakarakipujeni selittäjänä. Minulla ei myöskään ole muita kuin tuki- ja liikuntaelimistön vaivoja, siis ei mitään hengitystieongelmia, ja kilpirauhanen on tutkittu. En liioin ole herkistynyt muulle kuin siitepölylle. Mutta pidän  asian mielessä ;)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram