Syystunnelmointia Sastamalassa

Minulla piti olla tänään ihan muu aihe, mutta piipahdin viime viikolla Sastamalassa asioilla ja sain sieltä niin hienoja valokuvia, etten malta olla näyttämättä niitä. Siksi tänään viritymme syystunnelmiin tuossa Pirkanmaan pikkukaupungissa, joka oli kotipaikkani noin 16 vuoden ajan.

Vietin Sastamalassa sen osan lapsuudestani, jonka muistan. Kotikuntani nimi tosin oli silloin Tyrvää, kunnes se yhdistyi Vammalaan, joka puolestaan yhdistyi myöhemmin muutamaan muuhun naapurikuntaan ja on nyt nimeltään Sastamala. Vammala oli alun perin, ennen minun syntymääni, osa Tyrväätä. Ja vielä aikaisemmin koko alue oli nimeltään Sastamala. Siten jos puhutaan Tyrvään, Vammalan tai Sastamalan keskustasta, puhutaan täsmälleen samasta paikasta. Siitä paikasta, josta kaikki nämä kuvat ovat.

Juu, sen verran sekavaa on, että kärryillä pysyvät vain paikalliset. Selvyyden vuoksi puhun tässä nyt vain Sastamalasta, vaikka tunsin kaupungin aikaisemmin muilla nimillä.

Kävin neljä kansakoulun luokkaa Houhajärven ja Sammaljoen alakouluissa, mutta oppikouluun piti mennä linja-autolla Sastamalan keskustaan. Koulun nimi oli Tyrvään yhteislyseo. Pääsin ylioppilaaksi samasta koulusta, mutta sen nimi oli silloin Vammalan lukio. Tällä hetkellä koulun seinässä lukee Marttilan koulu.

Muutin pois Sastamalasta heti lukion jälkeen, enkä ole viettänyt kaupungin keskustassa sen jälkeen juurikaan aikaa. Iltakävelyni Sastamalassa oli siten ensimmäinen yli 40 vuoteen. Oikeastaan se oli ensimmäinen 60 vuoteen, koska en muista ikinä olleeni liikkeellä kaupungilla illalla. Peräkylän tytöillä ei ollut tapana hengailla kaupungilla. Eihän sieltä olisi päässyt mitenkään kotiin.

Nostalgiset nuoruusmuistoni liittyvät muualle, eikä minulla ole Sastamalassa koulun lisäksi paikkoja, jotka merkitsisivät mitään kovin erityistä. Koulumuistotkin ovat pääasiassa vaivaannuttavia. En tuntenut olevani Sastamalassa kotonani – lempipaikkani taisi olla kirjasto, ellei sitten Tyrvään Kirjakauppa. Jokisella kävin katselemassa vaatteita, joita minulla ei ollut varaa ostaa, ja Sokoksen valikoiman tunsin läpikotaisin. Näistä vain kirjakauppa on vielä olemassa entisessä paikassa.

Niinpä olikin outoa, miten idyllisenä Sastamala nyt esittäytyi. Kaupunki on rakennettu niemelle, joten sen molemmin puolin on vettä. Keskikaupungillakin voi asua omakotitalossa, jolla on oma ranta ja laituri. Kerrostaloja, joilla on näköala järvelle, on todennäköisesti enemmän kuin niitä, joilla ei ole. Ja kaikista näistä taloista on parin korttelin matka torille.

Kaupunkikuva on kylläkin varsin sekava. On kaiken ikäisiä susirumia taloja ja niiden väleissä puu- ja muun arkkitehtuurin helmiä eri aikakausilta. Monet kauneimmista taloista löytyvät vanhalta pääkadulta, Marttilankadulta. Siellä ovat muun muassa matkailukohteet Herra Hakkaraisen talo ja Suomalaisen kirjan museo Pukstaavi. Poikkesin Pukstaavin kahvilassa teellä ja yltiömakealla porkkanakakulla. Museo on kuitenkin kiva, ja kahvilan miljöökin hieno.

Mauri Kunnaksen Tassula-kirjoista voi muuten katsoa, miltä kaupunki näytti, kun olin koululainen. Sellaisena sen muistan.

Yritin käydä Laiturikahvilassa Rautaveden rannalla, melkein entisen kouluni takapihalla. Rakennuksen ikkunassa oli kauas näkyvä AVOINNA-kyltti. Kiinni se kuitenkin oli. Onneksi majapaikassani, hotelli Pyynpesässä, oli havaittu, että asiakkailla on taipumusta aterioida hotellihuoneessa. Siellä oli nimittäin lautaset, aterimet ja lasit valmiina. Huomaavaista! 

Huoneestani oli hieno näköala kirkontornien suuntaan. Puiden oranssi ruska mätsäsi täydellisesti huoneen koristetyynyjen väreihin. 

Kaksitorninen kirkko on harvinaisuus, niitähän on tiettävästi koko maassa vain kaksi. Isoon kirkkoon mahtuu noin 1 200 henkeä. On se silti käsittääkseni täynnä ainakin joskus ja jouluna. Pääsin tässä kirkossa ripille, ja meistä otettiin yhteiskuva kirkon suljettujen ovien ulkopuolella juuri tuossa kaupungin puoleisilla sivuovilla, joista otin iltakävelylläni kuvan.

Sastamalan kirkkohautausmaan sanotaan olevan sijainniltaan Suomen kaunein. Ja onhan se hieno, sillä sitä ympäröi Liekovesi kolmelta puolelta. Neljännellä sivulla ovat kirkon pääovi ja tornit. Monet kivistä ovat komeita ja haudat hyvin hoidettuja. Sotilaalliset ja Lotta Svärd -tunnukset on kiinnitetty reilusti kiven pintaan näkyville.

Sastamalan seudulla on toiminut pitkään kaksi vanhauskoista liikettä, jotka vastustavat naispappeutta. Erosin kirkosta joskus 2000-luvun alkuvuosina sen takia, että seurakunta antoi vanhoillisten pappien syrjiä naispuolisia kollegojaan. Kyseessä oli tietenkin valtakunnallinen valtataistelu, joka vain sattui kulminoitumaan juuri täällä. Yhteistyöhön kykenemättömät joutuivat lopulta lähtemään. Voi toivoa, että naisvihamielisyys olisi päättynyt siihen, mutta tokkopa niin kävi.

Kaupunki jatkuu kirkon luota Vammaskosken sillan yli toiselle puolelle, jossa on muun muassa rautatieasema. Myös teollisuus oli aikaisemmin pääosin sillä puolella siltaa. Lapsuudessani puhuttiin vaneritehtaasta, kumitehtaasta ja Tihveräisestä, joka valmisti styroxia. Lisäksi oli Vammaskosken tehdas ja Vammalan Konepaja.

Nyt havaitsin Sastamalan maisemassa yhden tehtaanpiipun. Se taitaa olla vaneritehtaan, joka valmistaa edelleen koivuvaneria Riga Woodin nimellä. Kumitehdas toimii nimellä Teknikum ja tekee kumi- ja muovituotteita teollisuudelle. Vexve tunnetaan kaukolämpöventtiileistään, mutta se sijaitsee eri puolella kaupunkia, Huittisiin menevän tien varressa. Konepajan perillinen Lojer valmistaa sairaalakalusteita.

Moni tuntee Sastamalan parhaiten Vanhan kirjallisuuden päivistä, joita ei tänä kesänä järjestetty. Olen itse käynyt tapahtumassa vain kerran, koska tavoitteenani on mieluummin päästä eroon vanhoista kirjoista kuin ostaa niitä lisää. Nyt en kerinnyt poiketa edes Tyrvään Kirjakaupassa, kun se meni kiinni jo puoli kuudelta.

Iltakävelyni kohteena oli Tyrvään Pappila, joka on tätä nykyä ravintola ja tapahtumatalo. Tiesin, että sekin oli jo kiinni, mutta halusin nähdä Pappilan hienon puutarhan ja Pappilanpuiston (ensimmäinen kuuluu Pappilaan, jälkimmäinen on kaupungin yleinen puisto). Olen iloinen, että lähdin, koska osuin Liekoveden rantapolulle juuri auringonlaskun aikaan.

Oli hengästyttävän kaunista. Rannassa on suojaisia pieniä niemekkeitä, joissa kasvaa lehtipuita. Osassa niistä on puistonpenkit, osa on niin pieniä, että niihin mahtuu vain seisomaan ja katsomaan lähes yksityistä järvimaisemaa. Täydellistä romanttiseen unelmointiin ja pussailuun. Ihme kyllä en nähnyt kävelylläni yhtään pariskuntaa.

Kotiin viemisiksi ostin kermamunkkeja ja Budapest-leivoksia Pyymäen konditoriasta. Omenakimaroita ei vielä ollut seitsemältä aamulla. Vadelmatäytteiset marenkileivokset sulivat suussa. Ihan parasta. Tämän takia Sastamalasta jää aina hyvä maku suuhun.

--

Päivän kuvat: Aurinko on juuri laskenut Liekoveteen.