Joku saattaa muistaa, että olen useana kesänä harrastanut intensiivistä parvekepuutarhailua. Aiemmin pidin siitä jopa omaa blogia nimeltä Parveke länteen. Mitä siis parvekkeelleni tänä kesänä kuuluu?

Kiitos kysymästä, hyvää ja huonoa. Pääsin muuttamaan takaisin kotiin vasta heinäkuun alussa, jolloin kevätkauden innostavin taimikausi oli jo ohi. Kodin järjestelyssä riitti muutenkin niin paljon puuhaa, että päätin jättää parvekkeen laittamisen kokonaan väliin. Niinpä siellä ei ole tänä kesänä ollut lainkaan kukkia. Se on ehkä sitä huonoa.

Hyvää on, että vihreää on kuitenkin riittänyt. Kevään evakkoaikana istuttamani kaksi pientä kääpiöalppiruusun tainta  ovat vallanneet viljelylaatikossa käytettävissä olleen tilan ja kasvaneet kohtuullisen kokoisiksi puskiksi. Mittasin äsken molempien vuosikasvun: noin 16 senttiä lajikkeesta riippumatta. Ei minusta viittaa kääpiökasvuisuuteen, vai mitä tykkäätte?

Ja viimekesäiset muratit vasta ovatkin kasvaneet! Leikkasin viime viikolla yli metriset versot hieman lyhyemmiksi, kun olin vaarassa kompastua niihin lattialla. Viljelylaatikko sananmukaisesti pursuaa murattia. Pikkuinen pallotuija pullistelee jo pienen jakkaran kokoisena.

Kääpiövalkokuusi teki keväällä suloiset, vaaleanvihreät kerkät, mutta kesän edetessä suuri osa uusista ja vanhoistakin neulasista kuivettui ja kuoli. Pidän selvänä, ettei kuusi voi viihtyä pienessä laatikossa kovin hyvin, ja tämä on ollut itseään toteuttava ennuste. En kutenkaan osaa sanoa, olenko esimerkiksi kastellut sitä liikaa vai liian vähän tai onko se saanut liikaa vai liian vähän valoa.

Kaikkia laatikon kasveja ovat vaivanneet myös tuholaiset. Niitä voi toki kutsua myös kauniimmin perhosiksi.

Kummastelin heti muuton jälkeen, miten taloomme oli yhtäkkiä tullut niin paljon koita. Pieniä perhosia sai tämän tästä tappaa ikkunoista. Epäilin, että tuholaiset ovat päässeet remontin aikana leviämään avoimia hormeja pitkin jostakin kauempaa talosta. Kunnes tajusin, että siivekkäät tulevat parvekkeeltani.

Kävi ilmi, että miinaajakoin toukat tykkäävät erityisesti herkutella tuijan oksilla. Olin kyllä huomannut ruskeita versojen kärkiä, mutta luulin niiden johtuvan kuivuudesta. Ehei, pienet vihreät toukat ne siellä olivat mellastaneet. Oksia heilutellessa esiin pöllähti usein noin sentin kokoinen, vaaleahko perhonen. Koi mikä koi.

Alppiruusuista sain kiinni aika kookkaita toukkia, jotka ottivat tavakseen kietoa kasvin lehtiä ympärilleen kuin peitoksi. Kun kiinni liimautuneet lehdet irrotti, esiin tuli pullea toukka tai joissakin tapauksissa pelkkä ruskea kotilo. Siitä oli jo tullut perhonen.

Jotkut vihulaiset levittivät suojakseen vaaleaa seittiä. Näitä esiintymiä näkyi jopa kuusessa. Olin kuvitellut, että piikikkäät neulaset suojaisivat kuusta hyönteisiltä, mutta kattia kanssa! Sitten muistin, mitä joka joulun alla lehdissä kerrotaan joulukuusten mukana koteihin salamatkustavista ötököistä. Kaipa niitä parvekekuusessakin voi olla, jopa useaa lajia.

Juuh. Ryhdyin puolustamaan lehtivihreää aseenani vanha kunnon mäntysuopaliuos suihkepullossa. Parin suihkutuksen jälkeen tilanne rauhoittui ja alppiruusut alkoivat taas työntää uutta, vioittumatonta vihreää. Kunnes suihkuttelu unohtui ja ahneet ötökät huomasivat sen. Nyt olen taas kaiken aikaa kädet saippuassa.

Perhoset ovat ihan kivoja, mutta ensi kesäksi tilaisin mielelläni jotakin vähän värikkäämpää. Amiraaleja kenties? Tai edes sitruunaperhosia.

--

Päivän kuvat: Vihreää viljelylaatikon täydeltä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016