Siitä on nyt puoli vuotta, kun kotiuduin sairaalasta euforisessa tilassa. Iskiashermo oli saatu irrotettua jänteiden pinteestä, mihinkään ei sattunut ja kaikki oli hyvin. Siirtyminen takaisin arkeen ei sujunut aivan yhtä ihanasti, ja nyt saattaa edessä olla uusi leikkaus.

Minultahan leikattiin vain toinen pakara, koska se oli kipeämpi ja professori O. arvioi, ettei molempia puolia kannattaisi leikata kerralla. Oli mahdollista, että leikkaamaton puoli paranisi samassa tahdissa leikatun kanssa, koska se saisi saman levon ja kuntoutuksen.

Niin ei valitettavasti ole käynyt. Leikkaamaton pakara kipeytyy tällä hetkellä yhtä helposti ja melkein yhtä hankalasti kuin leikattu puoli ennen leikkausta. Jo 10 minuutin kävely jäisellä kadulla kahdesti päivässä (eli työmatka) saa aikaan niin kovat kivut, että joudun ottamaan tulehduskipulääkettä sekä sisäisesti että ulkoisesti saadakseni illalla nukutuksi.

Toki sikäli on nyt helpompaa, että leikattu puoli on enimmäkseen lähes kivuton. Pystyn myös istumaan jo melko hyvin. 4 tunnin lentomatkalla minun piti vain kerran nousta kävelemään ja seisomaan. Myös nukkuminen onnistuu, jos vain en ole kävellyt liikaa päivällä.

Jos en liiku yhtään tai jos syön jostakin syystä kipulääkkeitä, ei satu. Niinpä keuhkokuumeen aikana takapuoli on ollut kivuton.

Tietyssä iässä täytyy varautua myös entistä vakavampiin tartuntatauteihin. Keuhkokuume yleistyy iän myötä.

Leikkaushaava on parantunut ihan hyvin. Sitä ei kiristä enää juuri ollenkaan. Takareiden tuntohermot eivät kuitenkaan ole palanneet ennalleen, eivätkä ne kai välttämättä koskaan palaakaan. Eipä tuo juurikaan haittaa.

En osaa sanoa, miten leikattu puoli kestää kävelyä, koska en ole leikkaamattoman puolen kipeytymisen takia pystynyt harjoittamaan sitä.

Minun oli tarkoitus lomalla kuntouttaa itseni kävelemään paremmin. Suunnittelin oikeaoppista jaksotusta eli kävelisin alle 10 minuuttia kerralla, mutta entistä useammin. Välissä palautuisin esimerkiksi mindfulnessin avulla. Ehdin yhtenä päivänä käydä kahdella hyvin lyhyellä kävelylenkillä ja kerran uimassa, mutta sitten keuhkokuume jo iskikin. Kuntoloma tyssäsi siihen.

Pakollinen liikkumattomuus näyttää heikentäneen yleiskuntoani niin paljon, että minusta on tullut altis uhri virus- ja bakteeritartunnoille. En muista, milloin olisin tätä ennen sairastanut täysimittaisen flunssan. Keuhkokuumetta minulla ei tietenkään ole koskaan ennen ollut. Olen jo näköjään siinä iässä, että täytyy varautua myös entistä vakavampiin tartuntatauteihin.

Tyydynkö loppuiäkseni siihen, että pystyn kävelemään 10 minuuttia kerralla, vai pitääkö minun pystyä kävelemään pidempään?

Minulle on kerrottu, että jänneleikkauksesta toipuminen vie vähintään vuoden. Näin ollen vasta ensi kesänä pystyisin kunnolla arvioimaan, oliko leikkauksesta hyötyä ja kannattaisiko myös toinen puoli leikata. En oikein pysty irrottautumaan töistäni leikkaukseen muulloin kuin kesällä, ja ensi kesänä on putkiremontti vielä kesken. Ei olisi mukavaa sairastaa väistöasunnossa. Voi olla, että jos minut vielä leikataan, se tapahtuu vasta vuonna 2018.

Julkisella puolella ei tietääkseni leikata hamstring-syndroomaa ollenkaan. Vakuutukseni ei enää korvaa toista leikkausta, koska vaivaa on jo ehditty hoitaa niin pitkään ja kalliisti, että 10 000 euron korvauskatto on juuri tulossa täyteen. Tietysti pitäisi vielä tarkistaa vakuutusyhtiöstä, tulkitaanko oikea pakara samaksi vaivaksi kuin vasen pakara, mutta jos saan arvata, niin tulkitaan.

Eli edessä on valinta. Tyydynkö loppuiäkseni siihen, että pystyn kävelemään kivutta korkeintaan 10 minuuttia kerralla (riippuen siitä, onko jäätä vai ei), vai pitääkö minun pystyä kävelemään pidempään? Jos pitää, on siitä mahdollisuudesta maksettava noin 7 000 euroa eli leikkauksen ja sitä seuraavan työkyvyttömyyden hinta. Säästöt on jo syöty, joten leikkausta varten pitäisi ottaa pankkilainaa. Eikä tällä hetkellä edes ole täyttä varmuutta, pystyisinkö leikkauksen jälkeen kävelemään enemmän vai en. Onneksi en kävele työkseni.

Mitä  sinä tekisit, jos olisit tilanteessani?

Jotakin hyvääkin voin kertoa. Jännetupen tulehdus on parantunut ranteestani melkein kokonaan. Pidin rannetta pitkään liikkumattomana lastan avulla. Pakaralle valitettavasti ei voi tehdä samoin. Eihän sitä taipuisi silloin edes vessanpytylle.

--

Päivän kuvat: Kukkia Espanjan Aurinkorannikolta: Tähtisilmä, kiinanruusu ja joulubegonia eli annansilmä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin nelisen vuotta sitten terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain hermokivut ja 15 kiloa massaa sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta pitkille kävelyretkille en enää tässä elämässä pääse. Identiteettini sain takaisin erilaisena.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 58-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016