Järjestin 60-vuotispäivieni varjolla pienet sukujuhlat Tyrvään Pappilassa Sastamalassa. Kun olin lapsi ja nuori, äitini ja isäni sisarukset kokoontuivat luontevasti Maurialaan ja Siukolaan useita kertoja vuodessa. Sittemmin suvut ovat hajaantuneet maantieteellisesti ja saaneet suuren joukon uusia jäseniä. Emme ole enää pitkään aikaan mahtuneet kenenkään kotiin. Tapaamisia on ollut niin harvoin, että serkukset ovat vieraantuneet toisistaan eivätkä heidän lapsensa erota sukuun kuuluvia muista ohikulkijoista.

Halusin vanhan jengin koolle vielä kerran, joten kunniavieraitani olivat vanhempani ja heidän sisaruksensa – ne, jotka vielä kykenivät kynnelle. Serkuille en lähettänyt omia kutsuja, koska väkimäärän maksimi oli 40, mutta osa serkuista tuli paikalle vanhempiensa mukana. Esitän tässä julkisen anteeksipyyntöni epämääräisestä kutsupolitiikasta.

Olin juhlia suunnitellessani vähän kuin morsian häitä valmistelemassa: halusin omannäköiseni juhlat, jotka samalla kunnioittaisivat perinteitä. Valintani osoittautuivat enimmäkseen onnistuneiksi, joten jaan parhaat ideani teille tässä (ja huonommista pysyn ihan hiljaa). Esittelen myöhemmin vielä juhlamekkoni ja ainakin yhden saamistani mainioista lahjoista.

1. Kiinnostava juhlapaikka

Valitsin paikaksi Tyrvään Pappilan, koska vanhempani ja osa muista kutsutuista asuu niin lähellä, että heidän oli helppoa tulla. Arvasin, etteivät kaikki olleet vielä käyneet tässä entisessä pappilassa, jonka paikallinen Niemisen pariskunta on entisöinyt ja avannut tapahtumatalona. Valinta osoittautui mainioksi. Pappilassa oli juuri sopivasti juhlavaa ja kodikasta. Juhlaväki sopi nätisti alakerran kahteen saliin niin, että katse- ja puheyhteys säilyivät. Lapset vetäytyivät Kirkkoherran huoneeseen, ja Piispan kamaria näin käytettävän yksityisiin ripittäytymisiin.

Kerroin täällä tarkemmin Pappilan dramaattisesta historiasta. Sitä sivuttiin myös Pappilan esittelyssä, joka oli yksi juhlien ohjelmanumeroista. Pappilan keittiö suunnitteli herkullisen noutopöydän toiveideni mukaan. Sain waldorfin salaatin, punajuuriruuan, kuskussalaatin ja savukalkkunan, ja pääruokana oli herkullista haukimureketta. Yhteistyö henkilökunnan kanssa sujui saumattomasti.

2. Auto ja kuljettaja koko päiväksi

Tarvitsin ajoneuvon Turusta Sastamalaan, koska oma automme oli korjaamolla. Mietin taksin varaamista koko päiväksi, mutta kun kävi ilmi, että myös lähistöllä asuva tätini oli kyytiä vailla, päädyin pikkubussiin. Saimmekin Grandellilta käyttöön uudenkarhean, mustan Mercedes Benzin ja kuljettajan, joka näytti tuntevan Sastamalan kuin omat taskunsa. Ajokeli oli aivan surkea etenkin pimeässä paluumatkalla. Oli hyvä, ettei meistä kukaan joutunut ajamaan – sääliksi kävi Helsingistä omalla autolla tulleita vieraita. Pikkubussi oli hyvä valinta siksikin, että myös isot ilmapallot ja muut tavarat mahtuivat kevyesti kyytiin. 

3. Istumajärjestys sukupolvittain

Juhlaväki piti jakaa tasapainoisesti neljään isoon pöytään. Pohdin, kenen kanssa kukakin eniten haluaisi jutella – ehkei välttämättä niiden, joiden kanssa on muutenkin jatkuvasti tekemisissä. Niinpä erotin sukupolvet julmasti toisistaan ja istutin kaikki fossiilit samaan pöytään turisemaan. Seuraavaan pöytään ohjasin sisarukseni ja kaksi serkkua. Nuorten aikuisten porukka sai selviytyä keskenään kolmannessa pöydässä. Bonustyttäreni ja kummipoikani kuulostivat olevan siellä eniten äänessä – hyvä niin. Alaikäisiä en toki erottanut vanhemmistaan, joten lapsiperheellä oli oma pöytä.

4. Ajanvietettä lapsille

Veljeni lapsenlapset joutuivat tulemaan itselleen täysin tuntemattoman isotädin juhliin, joissa ei ollut samanikäistä seuraa. Ennakoin, että heitä alkaa kyllästyttää viimeistään paistiin päästyä. Näin kävikin: puhelimet kaivettiin esiin ja niitä sormeiltiin puolisalaa pöytäliinan katveessa. Onneksi isotäti oli tilanteen tasalla. Olin käärinyt paketteihin muistipelin, Yatzun ja pari muuta kouluikäisille sopivaa peliä. Lapset saivat valita paketeista omansa ja halutessaan siirtyä naapurihuoneeseen pelaamaan. Olin varannut sinne myös sarjakuvakirjoja ja Mauri Kunnaksen kirjoja ajanvietteeksi. 

5. Perinteisiä ja hassuja ryhmäkuvia

Ennen vanhaan oli tapana ottaa yhteiskuvia häissä, hautajaisissa ja muissa isommissa tapahtumissa. Minusta ne ovat tärkeitä dokumentteja, joten halusin elvyttää perinnettä ja otattaa koko porukasta kuvan. Bonustyttäreni asettelikin meidät taidokkaasti Pappilan eteisaulan portaikkoon jo ennen ruokapöytään pääsyä.

Myöhemmin hassuteltiin pupun-, nallen- ja leopardinkorvilla, hatuilla ja irtoviiksillä. Ne antoivat ryhmäkuviin hauskan säväyksen, ja puhelinten kamerat olivat kovassa käytössä. Ne olivat päivän hauskimpia hetkiä. Ja mikä parasta, niistä jää pysyvät muistot.

Kuten parhaissa juhlissa usein, ennen pirskeiden päättymistä vieraiden keskuudessa kiersi huhu seuraavista bailuista. Ne järjestää siskoni kesäkuussa, ja arvatkaas, missä. Toivottavasti saan kutsun. 

--

Päivän kuvat: Tuokiokuvia Tyrvään Pappilasta. Kotona hiukseni olivat vielä ihan hyvin, mutta ulkona satoi, bussimatka oli pitkähkö enkä Pappilassa enää ehtinyt katsoa peiliin. Tukka on kaikissa kuvissa aivan päätä pitkin. Kyllä nyt harmittaa. Mutta jos se oli isoin puute niin sittenhän bileet sujuivat mitä mainioimmin.

Kommentit (2)

Vierailija
3/2 | 

Hei Maija,

Oikein paljon onnea ja olet järjestänyt ihanat bileet:) Oikein hyvää uutta Vuotta 2020.

Tapaamisiin blogin merkeissä ihana lukea niitä

Maija
Liittynyt15.10.2015
4/2 | 

Kiitos samoin! Täällähän me tavataan joka viikko, mukava kun jaksat tulla lukemaan :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen kiukuttelu ja kummastelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Kirjoitan vuorotellen näistä teemoista.

Olen Maija Rauha, 60-vuotias ja eläkkeellä perjantaisin. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016