Kirjoitukset avainsanalla vintage

Winterbourne on nykyään osa Birminghamin yliopiston kampusta, mutta valmistuessaan vuonna 1903 se oli varakkaan perheen asuintalo väljästi rakennetussa esikaupungissa. Talon erityislaatu ymmärrettiin jo tuolloin: se esiteltiin Country Life -lehdessä vuonna 1911. Näin huolellisesti suunniteltuja ja yhtenäisesti Arts & Crafts -tyyliin rakennettuja taloja ei ole Englannissa monta.

Talon rakennuttivat John ja Margaret Nettlefold, jotka olivat molemmat menestyneiden birminghamilaisten metalliteollisuussukujen jälkeläisiä. Nettlefoldit olivat rikastuneet puuruuvien ja ammusten tuotannolla. Talon suunnitteli arkkitehti Joseph Lancaster Ball.

Punatiili oli paikallisuutta ja perinteisiä käsityötaitoja suosivan Arts & Crafts -liikeen tyypillinen rakennusmateriaali: yksinkertainen, perinteinen ja paikallinen. Talon haluttiin näyttävän ulkoa päin vanhalta maalaiskartanolta. Puutarhassa on hauskasti aaltoileva punatiilimuuri.

Winterbounen rakentajat ottivat paljon vaikutteita menneistä ajoista. Puupaneloinnit ja kipsikoristeet ovat kuin 1600-luvulta, ja ikkunat tuovat mieleen keskiaikaiset rakennukset. Ikkunoiden rautahelat ovat kaunista taontaa. Talo oli kuitenkin myös erittäin moderni ja asuinmukavuuksiltaan ennennäkemätön, sillä siellä oli puhelin, sähkövalo, keskuslämmitys, vessat kahdessa kerroksessa ja peräti kolme kylpyhuonetta. Kuumaa vettä tuli hanasta eikä ämpärillä kantamalla. 

Winterbournen pohjapiirros on selkeä. Molemmat vieraille avoinna olevat kerrokset käsittävät pitkän gallerian, joka on talon sisäänkäynnin puolella, ja siitä avautuvia tilavia huoneita, joiden ikkunat ovat puutarhaan. Olohuoneesta on kauniit pariovet terassille.

Alakerrassa on olohuone ja isännän työhuone sekä nykyinen teehuone, joka on todennäköisesti ollut ruokasali. Yläkerrassa ovat makuuhuoneet, joista isoin on toiminut myös lasten leikki- ja kouluhuoneena. Nettlefoldeilla oli kuusi lasta. Vanhin, Evelyn, oli perheen muuttaessa Winterbourneen 11-vuotias, ja nuorin, Valerie, syntyi siellä. Oman huoneen saaminen oli lapsille tärkeä aikuistumisen merkki. Nuorten huoneet sisustettiin ja kalustettiin samoin kuin aikuisten.

Lähes kaikki talon tapetit ja useimmat tekstiilit ovat William Morrisin mallistoa. Tapetit eivät ole alkuperäiset, vaan ne liisteröitiin paikoilleen 2000-luvun alussa tehdyn entisöinnin yhteydessä. Opastuksen mukaan talossa on kuitenkin ollut alun perin samanlaiset tai vastaavat.

Morrisin ystävät voivat bongata seiniltä ainakin kaksiväriset Marigoldin ja Brer Rabbitin, jota on isännän työhuoneessa. Lastenhuoneessa on ihana Golden Lily -seinä, ja käytävältä löytyy värikäs kukkakuosi Blackthorn. Mutta mikä lienee nimeltään tuo kaunis tapetti, jossa on tulppaaneja ja kuusamaa? Honeysuckle and Tulip se ei ole. Morrishan ei läheskään aina nimennyt kukkakuoseja näkyvimmän kukan mukaan.

Vaikka Winterbourne oli käytännöllisesti suunniteltu, talon ja asukkaiden elämäntavan ylläpitämiseen tarvittiin vähintään kymmenen sisäpalvelijaa. Talon koosta päätellen heillekin oli varattu työ- ja oleskelutiloja sekä makuuhuoneita. Ylin kerros on kokonaan suljettu kävijöiltä, samoin valtaosa sivurakennuksista. Yhdessä sivurakennuksessa on työpaja, jossa pääsee perjantaisin kokeilemaan painotyötä vanhoilla painokoneilla.

Talossa on vain vähän alkuperäisiä kalusteita, ehtihän siellä asua Nettlefoldien jälkeen kaksi muuta perhettä, ennen kuin yliopisto peri sen John MacDonald Nicholsonilta. Hänen poikansa eivät halunneet ylläpitää isoa taloa ja puutarhaa, jotka olivat tulleet yliopiston saartamiksi. On talossa kuitenkin kunniapaikalla yksi tuoli, jossa on Margaret Nettlefoldin omin käsin kirjailema päällinen. Isännän työhuoneen kirjahylly on arkkitehdin suunnittelema kiintokaluste ja alkuperäinen.

Puutarha oli laaja ja monipuolinen jo Johnin ja Margaretin aikana. Margaret suunnitteli sen itse esikuvinaan puutarhasuunnittelija Gertrude Jekyllin kirjat, mutta tuskin hän siellä lapion kanssa raatoi. Muotokuvassaan hän on juuri astumassa puutarhasta olohuoneeseen kukkavasun kanssa. Winterbourne oli varmasti täydellinen paikka perhejuhlien järjestämiseen.

Nettlefoldit olivat myös yhteiskunnallisesti valveutuneita ja aktiivisia. He tukivat naisten sairaalaa, varattomille tarkoitettua koulua ja katulähetystä. John Nettlefold tunnetaan parhaiten kaupunkisuunnittelun edelläkävijänä. Hän esitteli idean puutarhakaupunginosasta Birminghamin työläisille ja ajoi ajatuksen myös läpi. Näin päästiin eroon keskustan slummeista. Moor Poolin lähiö on tätä nykyä pääosin suojeltu.

--

Päivän kuva: Winterbournen olohuoneesta pääsee suoraan terassille ja ihanaan puutarhaan.

 

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Iso-Puolalan talo tönöttää keskellä Turkua Puolalanmäellä, lähellä Park-hotellia. Sen vanhimmat osat on rakennettu 1700-luvulla. Talon ympärillä on ollut peltoa ja pihapiirissä navetta. Mäellä on ollut enemmänkin puutaloja, jotka säilyivät vuoden 1827 palosta, mutta ne on purettu puiston ja kivitalojen tieltä.

Olen kävellyt pihapiirin ohi vuosien mittaan lukemattomia kertoja. Syitä poiketa ei ole ollut. Rötiskö mikä rötiskö, kyllähän minä tuollaiset talot tiedän. Talot omistaa kuitenkin nykyään Rakennusperinteen ystävät ry, joka on kunnostanut niitä perinteisin menetelmin jo usean vuoden ajan. Ja viimeistään nyt siellä kannattaa ehdottomasti poiketa!

Lastulevyt, lateksimaalit ja muovimatot ovat poissa. Tilalla ovat käsin painetut tapetit, pellavaöljymaalit ja vanhan ajan joulutunnelma.

Iso-Puolala ei ole lavaste, vaan vanha ja viehättävä paikka, jossa on tunnelmaa muulloinkin kuin jouluna. Siksi joulukaan ei näytä täällä väkisin rakennetulta. On kuin käsistään kätevä perhekunta olisi käyttänyt syksyn illat suurta juhlaa suunnitellen ja koristeita valmistellen. On kerätty varpuja ja sammalta, leikattu tonttunauhoja, valettu kynttilöitä ja punottu tuohta. Samalla on syntynyt vähän ylimääräistä myytäväksi.

Keittiössä, jossa muutenkin kuulee aina parhaat jutut, minulle kerrottiin, että Iso-Puolalan yhtenäisen visuaalisen jouluilmeen takana ovat Rakennusperinteen ystävien toiminnanjohtaja Katariina Entonen sekä Riitan Pihapuodin Riitta Jaakonmäki ja Kranssiaitan floristi Mari Heininen. Näillä naisilla on silmää.

Päärakennuksessa on parhaillaan Rakennusperinteen ystävien joulukahvila. Kahvi kaadetaan isoäidin aikaisiin kuppeihin, ja särpimeksi on tarjolla suolaista ja makeaa piirakkaa sekä joulutorttuja. Lattialankut narisevat kotoisasti. Keittiön seinältä voi laskea, miten monta tapettikerrosta pinkopahvien päältä kuorittiin remontissa. Pirtin uunin otsalla on näyte tapetista, joka oli entisöijien tavoitteena, mutta osoittautui liian vaikeaksi toteuttaa. Oikein kaunis uudesta tapetista silti tuli.

Tuplien välissä on poronjäkälää ihan niin kuin lapsuudenkodissani muinoin. Tuvassa päivystävä varttuneempi herrasmies, epäilemättä yhdistyksen aktiivi, kertoo talon historiasta kysymättäkin.

Ulkorakennuksessa on myynnissä valikoima tuohitöitä, kynttilöitä, joulukoristeita ja muuta itse tehtyä. Toisen asuinrakennuksen vintille on asettunut Riitan pihapuoti antiikkiesineineen. Riitta valitsee aarrearkustaan Iso-Puolalan pop-up-puotiin aina kulloisenkin teeman mukaiset, kirpputoreilta koluamansa esineet.

Nyt on esimerkiksi astioita, tekstiilejä, leluja, kynttilänjalkoja ja joulukoristeita. Kaikkea vanhaa ja kaunista. Jotakin uuttakin: käsin tehtyjä kortteja, joiden sisältä avautuu paperinen kukkaro rahalahjalle tai muulle muistamiselle. Täältä löytyy lahja myös sille, jolla on jo kaikkea.

Koko pihapiiri ja kaikki rakennukset on koristeltu Marin tekemillä kransseilla ja köynnöksillä. Puolukanvarvut, havunoksat, kävyt, eukalyptuksen versot, jäkälät, sammalet, kanelitangot ja roseepippurit muuntuvat hänen käsissään suloisiksi joulutunnelman virittäjiksi.

En voinut vastustaa kanelin tuoksua. Ostin Marin kellarista ovikoristeen ja köynnöksen, jonka aion nostaa joulupöydän keskipisteeksi. Säilytän niitä siihen asti parvekkeella. Mari kertoi, ettei niiden kuivumistakaan tarvitse pelätä. Köynnösten pehmoinen havu on katajaa, mutta tarkempaa lajiketta en enää muista, vaikka Mari sen sanoi.

Iso-Puolalan joulukahvila ja joulupuoti ovat avoinna jouluun asti torstaisin ja perjantaisin kello 11-17 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 11-16. Itsenäisyyspäivänä ovet ovat suljetut. Viimeinen aukiolopäivä on 23.12. Menkää, ystävät, menkää!

Riitan pihapuoti: https://riitanpihapuoti.fi/

Kranssiaitta: http://www.kranssiaitta.fi/

Rakennusperinteen ystävät ry: http://www.tuuma.net/

 

--

Päivän kuvat: Iso-Puolalan päärakennus on koristeltu jouluun.

Kommentit (0)

Appivanhempieni pöytähopeat ovat todennäköisesti alpakkaa eli uushopeaa. Aterimet tulivat meille säilytykseen muiden perintötavaroiden mukana. Käyttöön en ole niitä ottanut, koska meillä on käytännöllisempiä ja kauniimpia aterimia yllin kyllin. Eivätkä ne edes ole meidän, vaan seuraavan sukupolven omaisuutta.

Niin lusikoita, veitsiä kuin haarukoitakin on useita erikokoisia sarjoja. Pienimmät ovat pikkuruisia, siroja mokkalusikoita, leivoshaarukoita ja voiveitsiä.

Pohdin viime kesänä juhannuksen jälkeen, mitä kummaa seuraavaksi ripustaisin vanhaan Ikea-kynttiläkruunuun, joka on meillä olohuoneessa ruokapöydän päällä. Juhannuksena siinä on yleensä tekokukkaköynnös valkoisia ruusuja, jouluna värikkäitä pikku lasipalloja ja pääsiäisenä tietenkin keltaisia höyheniä. Väliin jää kuitenkin pitkiä viikkoja ilman erityistä teemaa. Kaipasin uutta ideaa.

Arvaattekin jo loput. Noudin pienimmät aterimet kellarista, kiillotin ne ja ripustin ongensiimalla kattokruunuun. Kesän ja syksyn aikana ne hapettuivat aika tavalla, mutta patina ei näyttänyt yhtään pahalta. Otin ne pois vasta jouluksi.

Koristeiden valokuvaaminen osoittautui kuitenkin hankalaksi, koska tausta oli levoton, tähtäilipä kattokruunua mistä suunnasta tahansa. Idea silti varmasti selviää oheisista kuvista.

--

Päivän kuvat: Perintöaterimia Ikea-kynttiläkruunussa.

Kommentit (2)

MarjattaP
1/2 | 

Kauniita ovat nuo vanhatkin pöytähopeat.   Onko  keskimmäisessä kuvassa toinen oikealta  ns. kalaveitsi?  Sellaisia ei taida enää olla uudemmissa sarjoissa.  

Maija
Liittynyt15.10.2015

Nuo kaikki aterimet ovat hyvin pieniä,  vain 12 cm pitkiä. Sarjaan kuuluu kyllä kala-aterimetkin, sekä veitset että haarukat, mutta näille pikkuveitsille en ole keksinyt muuta käyttöä kuin voiveitsenä toimimisen. Siihenkin ne ovat kovin pieniä. Ehkä joku lukija osaa auttaa?

Vintageharrastaja, toimittaja ja tietokirjailija Elina Teerijoki esittelee ihanimmat 1950-1970-lukujen joulukoristeensa, painokankaansa ja lahjapaperinsa Hopeapeilin joulu -kirjassa. Kansikuva kertoo, mitä tuleman pitää: muovisista saumapalloista koottu kranssi on yhtä aikaa retro, täysin moderni, kierrätyshenkinen ja syötävän suloinen. Tekee heti mieli rynnätä kirpputorille metsästämään takavuosien jouluaarteita.

Nostalgia valtaa mielen, kun luen joulun kulttuurihistoriasta, eri vuosikymmenten tavoista ja tavaroista sekä kirjailijan joulumuistoista. Kirjassa kuvataan pääasiassa kaupunkilaisjoulua midcentury modern -hengessä. Vietin lapsuuteni joulut maaseudulla, ja olen nähnyt kirjan ihanuuksista valtaosan vain aikakauslehtien kuvissa. Mutta oli meilläkin sentään iso muovinen saumapallo, joka soitti Jouluyötä, kun veti narusta. Joku kaupunkilaistäti sen varmaan lahjoitti. Teininä valmistin joka jouluksi koristeita. Joitakin tinapapereista taittelemiani kuusenkoristeita on minulla vieläkin jäljellä.

Voin kuvitella, että Hopeapeilin joulusta nauttivat monen sukupolven naiset. Ne, jotka kuvatuilla vuosikymmenillä rakensivat perheelleen jouluja, ja ne, jotka olivat tuolloin lapsia. Kolmantena sukupolvena vielä ne, joilla ei ole noista ajoista omia kokemuksia, mutta jotka ihailevat vintagetyyliä.

Kierrätys- ja vintagelahjojen hankintaan saadaan pätevät ohjeet.

Kirjailija ei kuitenkaan jää menneisyyteen, vaan näyttää, miten vintage-esineet ja tekstiilit tuodaan tähän päivään. Esimerkiksi vanhoille joululiinoille löytyy uusia käyttötarkoituksia. Askartelu- ja ruokaohjeita on muutama, ja myös kierrätys- ja vintagelahjojen hankintaan saadaan pätevät ohjeet.

Kirjan muoto ja sisältö ovat hyvässä harmoniassa. Olisin mielelläni katsellut Niina Tanskasen ottamia valokuvia isompinakin, mutta kirjan pienehkö koko on oikea ratkaisu pienkustantamo Helmivyöltä. Siro muoto sopii paremmin retroiluun.

Hopeapeili-sana kirjan nimessä tulee kirjailijan vintageblogin nimestä. Sinne se päätyi tietenkin vuonna 1971 lopetetun aikakauslehden kannesta. Vanhat naistenlehdet ovat toimineet myös kirjan tärkeinä lähteinä.

Vain yhdessä kohdassa tekee  mieli väittää vastaan (ja se on minulle vähän): toisin kuin kirjailija vihjaa, joulukuusen kuljettaminen ulos talosta onnistuu oikein hyvin kietomalla se vanhaan lakanaan. Olen tehnyt sen monta kertaa. Käytän parisängyn lakanaa. Levitän sen lattialle, kaadan kuusen sen päälle, sidon lakanan kulmat yhteen ja tartun solmuihin. Meiltä on viisi kerrosta ulos, ja vain yhden kerran on tarvinnut siivota neulasia jälkeenpäin rapusta. Oikein iso kuusi pitää pilkkoa ennen kuljetusta, pienempi menee sellaisenaan.

P.S.

Elina Teerijoen blogi löytyy täältä: Hopeapeili

Hopeapeilin joulu -kirjaa voi ostaa ainakin Pienestä Kirjapuodista Turusta sekä täältä: Booky

--

Päivän kuvat: Hopeapeilin joulu -kirja ja 1970-luvulla askarrellut kuusenkoristeeni ovat väreiltään ja tunnelmaltaan eri maailmasta, mutta on niissä jotakin samaakin. Punotun sydämen ohje annetaan kirjassa.

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Juuh, kuusivastuu on ollut meillä minulla, ja manöövereihin on pitänyt kehittää keinoja, jotka tarvittaessa onnistuvat myös yksin. Kuusen kotiin kantamiseen on aina ollut helpompaa saada apua kuin sen hävittämiseen. Kerran meillä kyllä oli niin valtava tukkipuu, etten olisi millään pärjännyt sen kanssa omin päin. En osaa käyttää kirvestä tai sahaa - tasapuolisuuden vuoksi meillä asuu myös ihmisiä, jotka eivät osaa leikata leipää.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty esimerkiksi kävelemään pitkiä matkoja. Olen krooninen kipupotilas ja minulla on juuri todettu verenpainetauti. Blogin vakioaiheita ovatkin krempat ja niiden hoidot sekä kaikenlainen haikailu ja kiukuttelu. Erityisesti minua harmittaa, kun liikuntaa pidetään ratkaisuna vähän kaikkeen, vaikka minulle se toi elinikäiset vammat. Iloa minulle tuottavat kaunis koti ja vaatteet sekä parvekepuutahan hoito ja kukat. Nämä aiheet näkyvät myös blogissani.

Olen Maija Rauha, 59. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2018
2017
2016