Sitä luulisi, että kun menee jännekirurgin vastaanotolle, hänen ratkaisunsa jänneongelmiin olisi leikkaus. Mutta ei. Professori O. ei ole tarttunut skalpelliinsa, eikä välttämättä tartukaan.

Myönnän, että tämä on pettymys. Kun kuulin hamstring-syndroomasta, kuvittelin, että se hoidetaan aina leikkaamalla. Muutama kuukausi kärsimystä, ja pystyisin taas juoksemaan, kuten ennen. Valitettavasti se ei käynyt niin. Minä kun satun olemaan ikääntyvä toimistotyöntekijä, jonka vaiva johtuu osittain takareisien rakenteesta, enkä nuori ammattiurheilija, joka on loukannut reitensä pelikentällä.

Professori O. kysyi minulta ihan alussa, olenko koskaan kaatunut. Hän nähtävästi haarukoi kysymyksellään mahdollisuutta, että joku hamstring-jänteistäni olisi repeytynyt ja vaatisi korjausleikkausta. Samalla voitaisiin katsoa iskiashermon tilanne. Mutta aivan kuten fysiatrini oli jo aikaisemmin sanonut, takapuolessani ei ollut mitään leikattavaa. Nähtävästi edes kirurgi ei mielellään kajoa kudokseen, joka ei ole rikki.

Nyt pistokset kohdistettaisiin täsmällisesti hamstringjänteiden origoon, kun oikea paikka vihdoin tiedettiin.

Olen kuulemma leikkauksen suhteen rajatapaus. Leikkaus voidaan tehdä, ellei mikään muu auta, mutta ensin kokeiltaisiin kortisonipistoksia. Kesällä saamistani pistoksista oli riittävästi aikaa, jotta voitiin aloittaa uusi pistossarja. Nyt pistokset kohdistettiin täsmällisesti hamstringjänteiden origoon, kun oikea paikka vihdoin tiedettiin.

Olin yllättynyt ja harmissani, mutten vastustellut, koska olin sillä hetkellä kipeämpi kuin koskaan, ja janosin edes väliaikaista helpotusta. Halusin luottaa professori O:hon.

”Annoin eräälle potilaalle kortisonia jopa kahdeksan kertaa, vaikka yleensä suositellaan kolmea. Ajattelin itsekin, että tokkopa tuosta on hyötyä. Potilas kuitenkin väitti, että pistoksista oli apua. Kahdeksannen pistoksen jälkeen hän ilmoittikin, ettei tule enää, koska on parantunut”, O. kertoi. Hänen mukaansa  minun tyyppiseni vammat voivat parantua kortisonin avulla ja/tai aivan itsestäänkin, mutta parantuminen on hidasta ja voi viedä jopa vuosia.

No, tuollaisestahan minulla on jo kokemusta. Olkapäätäni yritettiin ensin hoitaa, mutta hoito vain pahensi tilannetta. Kun olkapää jäätyi ja kaikki hoito lopetettiin, paraneminen alkoi, vaikka erittäin hitaasti. Huomasin muutoksen alkaneen vasta noin 8 kuukauden kuluttua, ja kaiken kaikkiaan paraneminen vei 1,5 vuotta. Mitä, jos takapuoleni vaiva on samantyyppinen?

Professori O. piti sitä täysin mahdollisena, mutta hän kehotti varautumaan vielä huomattavasti pidempään parantumisaikaan.

Jos olisin ammattiurheilija, olisin joutunut lopettamaan urani tähän.

Leikkauksella olisi normaalit leikkauksen riskit. Esimerkiksi haavan tulehtumisen mahdollisuus oli aina olemassa. Itse leikkauksen onnistumiseen O. uskoi. Hän sanoi, että vastaavat leikkaukset ovat yleensä onnistuneet hyvin.

Sain kuitenkin sen vaikutelman, etten leikkauksen jälkeenkään voisi harrastaa mitään hamstring-jänteitä kuormittavaa, kuten juoksua. Leikkauksella voitaisiin vapauttaa pinteessä oleva iskiashermo ja löystyttää kireää jännettä, mutta se perinnöllinen seikka ei korjaantuisi, että jänteeni ja bursani sijaisevat hankalasti ja tulehtuvat helposti - tämä tosin on vain tulkintaa, joka minun täytyy vielä tarkistaa häneltä. Saatan olla väärässäkin. Mutta se on ainakin fakta, että olen elänyt 56 vuotta, eivätkä jänteeni siksi kestä samaa kuin nuorten jänteet.

Jos olisin nuori urheilija, olisiko minut jo leikattu? Ehkä, mutta ehkä ei, koska leikkaus ei tosiaan poistaisi ongelman perinnöllistä perussyytä. Jos olisin ammattiurheilija, olisin luultavasti  joutunut lopettamaan urani tähän. Onneksi en ole, vaan voin jatkaa töissä normaalisti. Olen täysin työkykyinen, kun vain muistan nousta riittävän usein jaloittelemaan ja hoidan kipuja lääkkeillä ja lääkkeettömillä menetelmillä.

Entä, jos en paranekaan odottamalla, mutta professori O. on sillä välin jo vetäytynyt eläkkeelle?

Myös taloudellisia seikkoja pitää harkita. Työnantajani sairauskuluvakuutus on avokätinen, mutta kattaa hoitokulut vain 10 000 euroon asti. En ole ihan varma, että molempien reisien leikkaus mahtuu enää tuon rajan alle, jos kerrytän muita hoitokuluja vielä vuosia. Tämä puoltaa pikaista leikkausta.

Leikkauksen jälkeinen sairausloma kestäisi kaksi kuukautta, ja sen jälkeenkin voisin vasta vähän harjoitella istumista. Pääosa työpäivästä pitäisi tehdä seisten. Muutaman päivän jälkeen putoaisin pelkälle Kelan päivärahalle, millä ei asuntolainoja ja putkiremontteja maksella. Sikäli olisi helpompaa, jos pystyisin vain sinnittelemään.

Huoh. Jaksanko odottaa parantumista vuosia? Entä, jos en paranekaan odottamalla, mutta professori O. on sillä välin jo vetäytynyt eläkkeelle, eikä enää leikkaa? Suo siellä, vetelä täällä!

--

Päivän kuvat: Kameliat kukkivat Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kommentit (2)

MarjattaP

Melkoisen polveilevan polun olet kulkenut vaivasi kanssa, mutta alkaisiko nyt parin viimeisen kappaleen epäilyistä huolimatta näkyä jo valoa polun päässä?  Toivottavasti.  Odottelemaan varmasti joudut, mutta sillehän nyt ei vaan voi mitään.

Ja niin, olisiko sulla antaa hoitoneuvoja hortensialle? 

Maija
Liittynyt15.10.2015

Olen tällä hetkellä suunnilleen samassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan, ja kivuliaammat ja helpommat jaksot näyttäisivät vuorottelevan. Odottelen nyt vähintään kesään asti ennen kuin vedän mitään johtopäätöksiä.

Hortensioista en osaa sanoa muuta kuin että melkoisia juoppoja ovat. En ole kasvattanut niitä itse vaan pitänyt vain ruukkukukkana. Parhaillaankin tuossa pöydällä komeilee tuo Blue Velvet, josta otin kuviakin. Niissä on hienoa, että niiden kukinta kestää niin kauan kauniina.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia, eikä se jokin tule enää koskaan takaisin. Minä menetin terveyteni, yöuneni, juoksemisen, joogan, 7 pahvilaatikollista huolellisesti kerättyjä vaatteita ja identiteettini.

Vastalahjaksi sain krooniset kivut ja 15 kiloa läskiä sekä vakaumuksen, että ikä on kaikkea muuta kuin numero. Nukun jo paremmin enkä enää tarvitse kipulääkkeitä päivittäin, mutta toivon, että pystyn vielä joskus kävelemään yli puoli tuntia kerralla.

Blogi kertoo kaikesta, mitä tietty ikä mukanaan tuo: ainakin krempoista ja niiden hoitamisesta lääkkeellisin ja lääkkeettömin keinoin, uuden vaatevaraston keräämisestä, kodinhoidosta ja parvekepuutarhan vaalimisesta. Vähän myös kiukusta, joka herää, kun joka puolella kehotetaan ikääntyviä liikkumaan. Ikään kuin se olisi ratkaisu kaikkeen.

Tietyssä iässä -blogi jatkaa  Dementin omainen -blogini ja Parveke länteen -blogini jalanjäljillä, mutta aihepiiri on laajempi. Olen Maija Rauha, 57-vuotias brunetti. Kirjoittaminen on minulle sekä ammatti että harrastus. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Oletko Facebookissa? Käy tykkäämässä Tietyssä iässä -sivusta, niin saat uutisvirtaasi tiedon uusista blogikirjoituksista!

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

Blogiarkisto

2017
2016

Instagram