Pian valmista! 5 ongelmaa ja ratkaisua Villa Palasen kaudella 2024

Villa Palasen pian päättyvä neljäs kausi on ollut täynnä tohinaa. On raivattu uusia kukkapenkkejä ja kasvimaata, pystytetty köynnöstukia, rakennettu laatoituksia, hoivattu tomaatteja ja hankittu hedelmäpuita. Moni palanen on loksahtanut paikoilleen niin, että kauden päättyessä piha alkaa näyttää melkein valmiilta. 

Puut, pensaat, kukkapenkit ja nurmikot ovat nyt suunnilleen siellä missä ajattelinkin niiden olevan. Tekemisille on löytynyt paikat ja katseelle on kiintopisteitä. Kukkapenkeissä on yhä aukkoja ja ruokkoamattomiakin nurkkia riittää. Se aika kuitenkin häämöttää jo, kun voin siirtyä puutarhan rakentamisesta sen ylläpitoon. Mahtavaa! 

Sain ratkaistua kauden aikana viisi pihan ongelmaa, joista yksi oli akuutti ja muita olin pohtinut jo vuosia. Ne olivat nämä:

1. Murtuneen porttikaaren tilalle oli hankittava uusi

Näistä paloista se koottiin.

Uusi porttikaari oli mahdollista kiinnittää entisiin tukisauvoihin. Nippuside, miten kätevä keksintö!

Vanha porttikaari murtui korjauskelvottamaksi viime syksyn myrskyssä, joten se piti poistaa. Kaari oli kiinnitetty alaosastaan neljään metallitankoon. Tangot oli puolestaan juntattu tukevasti maahan ja kiinnitetty kukkapenkkien puisiin laitoihin molemmin puolin. Otin tarkat mitat ja toivoin parasta.

Useimmat markkinoilla olevat metalliset ruusu- ja köynnöskaaret olivat liian kapeita, mutta Bauhausissa tärppäsi. Saksalaisvalmistajan ruusuaiheinen metallikaari oli melkein millilleen sopivan kokoinen. En osaa kuvitella, miten kaaren pystyttäminen olisi ratkaistu, jos ei olisi ollut.

Kaari saapui hämmentävän pienessä paketissa eli osia oli yllättävän paljon. Kokoaminen ei ollut erityisen vaikeaa, mutta se ei olisi onnistunut yksin. Toinen piti paloja paikoillaan, toinen pyöritteli muttereita. Lopuksi kiristimme kiinnitykset. Sitä ei kannattanut tehdä ihan viimeiseen asti – yksi osa murtui, kun yritimme saada palojen reunat aivan tasan. Nippuside pelasti jälleen.

Kaari näytti ja tuntui perin huteralta, kun kannoimme sen koottuna portin luo ja nostimme varovasti pystyyn. Ihme kyllä tuplakiinnitys nippusiteillä tankoihin onnistui moitteettomasti ja ryhdisti kaaren. Siitä tuli selvästi tukevampi kuin vanha oli ollut. Se on myös koristeellisempi, mikä ei ollut valintaperuste vaan tuli kaupan päälle.

Pihan pikkulinnut hyväksyivät kaaren heti ja alkoivat istuskella sen korkeimmassa kohdassa, juuri siinä, missä on kaksi linnun kuvaa koristeena. 

2. Vanhan puuterassin paikalle tarvittiin jotakin jakamaan tilaa

Tästä lähdettiin liikkeelle.

Divaani joutui odottamaan hetken nurmikolla oman paikkansa valmistumista.

Istutin divaanin alle rönsyleimua, murattia ja sitruuna-ajuruohoa.

Rehevä kasvillisuus peitti divaanin pian kokonaan näkyvistä hiekkatien puolelta.

Divaanin taakse istutin tuoksuherneitä ja sivulle krassia.

Kun sain Palasen haltuuni, pihassa oli kaksi terassia: mökin yhteydessä katettu oleskelualue ja lisäksi kattamaton terassi keskellä pihaa. Jälkimmäinen oli tehty puulaatoista ja suojattu puisilla näköesteillä, jotka poistin heti ensi töikseni. Puulaatat ruohottuivat kolmen kesän aikana perusteellisesti, koska en käyttänyt terassia ollenkaan. Se oli ruma ja tarpeeton, joten päätin poistaa sen tietämättä, mitä tilalle tulisi.

Mitä pidempään asiaa mietin, sitä selvempää oli, että terassin paikka oli ollut täydellinen. Juuri tuohon kohtaan tarvittiin jotakin katkaisemaan pitkämäinen piha-alue. Ensimmäinen ajatukseni oli korkea ja leveä köynnöstukien yhdistelmä, jossa kasvaisi kenties kuusamaa ja kärhöjä tai realistisemmin vaikkapa tuoksuherneitä. Mutta mitä köynnösten takana (tai näkökulmasta riippuen edessä) olisi? Jotakin siihenkin tarvittiin.

Katselin inspiraatioksi yökaudet puutarhakuvia. Kenties puutarhakeinu tai sittenkin pieni istuinryhmä? Eihän sitä olisi pakko käyttää. Tukholman puutarhamessujen kuvissa näkyi karkkivärisiä metallisia puutarhakalusteita. Aika kivoja. Kun sitten Facbook toi näytölleni mainoksen koristeellisista metallikalusteista, aika oli kypsä. Antiikinvihreä rautadivaani! Näin heti mielessäni, miten krassit ja muratit kiipeilisivät sen käsi- ja selkänojalla. Myös penkin alla kasvaisi kukkia, jotka kurottaisivat sen läpi.

Kolme vuotta meni pohtimiseen, mutta toteutuksessa ei kauan nokka tuhissut. Eihän tarvinnut kuin tilata kaluste, koota se osista ilman ohjeita ja nostaa se paikalleen uusien köynnöstukien eteen. Divaanin alle löytyi rönsyleimun taimia Turun torilta ja päätyyn muratteja Flöristä. Istuimen eteen on vielä tulossa vaahterakiekkoja, jotka junttaan paikoilleen ensi keväänä.

Melkein naurattaa: päädyin lopulta toistamaan sen saman, jonka olin juuri repinyt pois. Vaihdoin vain materiaalit, ja nekin vain osittain. Ovathan vaahterakiekotkin puuta ja ihan varmasti ne ruohottuvat siinä missä laatatkin.

Tutustu: Täältä ostin rautadivaanini: Kotikauppa.com

3. Istutusalueelta puuttui kiintopiste

Divaani näytti hyvältä korkeiden köynnöstukien ympäröimänä, mutta näkymä tuntui kaipaavan toistakin kiintopistettä. Esimerkiksi lintujen juoma-allasta, aurinkokelloa tai pientä suihkulähdettä. En löytänyt verkkokaupoista mitään mieleistäni, joka olisi ollut myös sopivan hintaista. Ratkaisu löytyi lähempää kuin arvasinkaan.

Palaseen oli kulkeutunut isäni jäämistöön kuuluva, kiinalaiselta näyttävä kitch-vaasi, joka minun piti myydä tai antaa myytäväksi huutokauppaan. Kokeilin sitä jasmikepensaan juurelle lintualtaan jalustaksi. Sehän sopi! Altaaksi nappasin mökkivessastani käsienpesualtaan, emalivadin, jonka väri, koko ja muoto sattuivat sopimaan maljakon jatkeeksi.

Lisäsin vatiin painoksi pari kiveä, ja lintukylpy oli valmis. Harakat huomasivat sen melkein heti ja pärskyttelivät vettä innoissaan. Myös pikkulinnut pysähtyivät juomaan vadin reunalle. 

4. Grillaamiselle ei ollut turvallista paikkaa

Vanha polku alkoi hassusti tiskauspaikan seinän luota enkä ollut kovin innoissani sen materiaalista.

Palasessa oli aikaisemmin grillattu vain kaasu- ja sähkögrillillä, joten hiiligrillille ei ollut omaa, paloturvallista paikkaa. Halusin sellaisen siitä huolimatta, että grillaamme vain pari kertaa kesässä. En myöskään pitänyt terassin ja pikkumökin välisestä laattapolusta, joka oli tehty keraamisen laatan kappaleista ja kulki vähän kummallisessa paikassa.

Päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Uusi käytävä ladottiin betonilaatoista ja siihen tehtiin levennys, johon mahtuu grillaamaan. Alueen halki kuljetaan usein ruohonleikkurin ja oksasilppurin kanssa, joten grilliä ei voi säilyttää siinä jatkuvasti, mutta ei tarvitsekaan. Halusin pitää laatoituksen pienenä senkin takia, että sadevesien hallinta perustuu siirtolapuutarhassa kattamattomiin alueisiin. Veden on tarkoitus imeytyä suoraan maahan eikä maan pinnan peittämistä suosita.

Olin suunnitellut ladontakuvion etukäteen ja laskenut laattojen määrän huolellisesti. Päädyimme kuitenkin hanslankarin kanssa siirtämään käytävää hieman ja tekemään terassin eteen portaan sijasta luiskan, ja niin siinä sitten kävi, että laatat loppuivat kesken. Muutamalla lisälaatalla alueesta olisi tullut tasapainoisempi. Ehkä silmä tottuu.

Grillauspaikka on nurmikon tasossa ja hieman ylempänä kuin puinen terassi. Terassin ja laattojen väliin jätettiin sadevettä varten muutaman sentin väli, joka täytettiin soralla. Tämä toimikin odotetusti eikä vesi valunut terassille kovallakaan sateella.

Ylijäämämullasta laadin uuden kukkapenkin terassin pieleen. Näin oli taas yksi pihan kolkka saatettu säälliseen kuntoon.

5. Villiviini oli vailla paikkaa, johon kiivetä

Mietin pitkään, missä tontilla olisi villiviinin paikka. Edelliset siirtolapuutarhurit olivat istuttaneet taimen bambuista punotun näköesteen eteen länsirajalle, mutta kun purin tuon tarpeettoman aidanpätkän, kasvi jäi vaille kotia. Ilmeisimpiä vaihtoehtoja olivat mökin päätyseinä, puutarhavajan sivuseinä ja terassin länsilaita.

Päätin jättää mökin päätyyn varauksen ruusulle tai kärhölle ja antaa vajan sivustan köynnöspinaatille. Jäljelle jäi terassin vierusta. Terassilta on kuitenkin hieno näkymä kukkapenkkeihin enkä ollut varma, haluanko peittää sitä. Simuloin asiaa toissa kesänä ruusupavuilla ja kahdella keijunmekkoamppelilla ja totesin, että olkoon menneeksi. Voihan sitä villiviiniä pitää kurissa leikkaamalla, jos alkaa ahdistaa. Siirsin juurakon viime syksynä.

Villa Palasen terassi on rakennettu sekalaisesta kierrätyspuusta ilman piirustuksia ja vatupassia, joten siinä on tuskin yhtään täysin suoraa kulmaa. Jos olisin halunnut siistin tukiristikon, se olisi pitänyt rakentaa rimasta paikan päällä mittojen mukaan.

Menin kuitenkin siitä, missä aita on matalin ja hankin kolme valmiiksi maalattua ristikkomoduulia. Hanslankari sovitti ja naulasi ne tukipuiden väliseen aukkoon niin, että vaakarimat näyttävät olevan suorassa, vaikka koko ristikko on vinossa. Kolmas moduuli oli hivenen liian leveä, mikä korjattiin yksinkertaisesti sahaamalla rimat poikki. Rimojen päät jätettiin viimeistelemättä eikä jokaista edes kiinnitetty tukipuuhun. Täydellisesti viimeistelty ristikko olisikin ollut tällä terassilla väärässä ympäristössä. Eihän se ristikko pian edes näy villiviinin alta, joten näin on ihan hyvä.

Saan Palasessa jatkuvasti siedätyshoitoa perfektionismiin, joten täydellisyyden tavoittelustani ei ole enää paljonkaan jäljellä.

--

Lue lisää: Tämä siirtolapuutarhamökki on Villa Palanen ja se on nyt minun