Kirjoitukset avainsanalla lääkkeettömät hoidot

Sain vuosi sitten työpaikalla käyttööni sähköpöydän, mutta olen hyödyntänyt sitä aika vähän. Jouduin elokuussa työfysioterapeutilla käydessäni tunnustamaan, etten tykkää seistä, koska se rasittaa. Yllättäen hän ei ruvennutkaan saarnaamaan vaan myönsi, että kovalla betonilattialla seisominen tosiaan väsyttää jalkoja. Mitä jos kokeilisin tällaista pehmentävää seisonta-alustaa. 

Toinen uusi suositus oli aktivointilauta. Se on muovinen kaareva levy, jolla voi seistä paikoillaan tai keinutella puolelta toiselle, ja se taipuu hieman myös eteen ja taakse. Se on melko jäykkä, joten keinuttelu panee pakaralihakset töihin. Pelkkä seisominen laudalla aktivoi syviä vatsalihaksia ja selkälihaksia eli kehon korsettia. Gymba-niminen lauta on suomalainen keksintö.

Mikäpäs siinä sitten. Sain välineet ripeästi tilatuiksi alan liikkeestä, ja ne tuotiin minulle suoraan työpaikalle. Lasku oli yhteensä noin 250 euroa.

Aktivointilaudan pakkauksessa luvattiin reippaasti, että tämä saa sinut nousemaan tuolistasi. Vähän epäilin, mutta sepä toimikin! Tykästyin heti keinuttelemaan kirjoitustyötä tehdessä ja oikolukiessa. Ensimmäisenä päivänä taisin temppuilla laudalla vain puolisen tuntia, kun pakaroissa alkoi tuntua siltä, että parasta lopettaa.

Pakaralihakset ja jänteet väsyivät selvästi, mutta rohkeana tyttönä kävelin vielä töistä kotiin. Illalla pakarat tuntuivat rennoilta enkä tarvinnut särkylääkettä ollenkaan! Sama toistui seuraavana päivänä, jolloin keinuttelin jo kaksi puolen tunnin jaksoa.

Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja.

Parin viikon käytön jälkeen voin todeta, että väline on erittäin hyvä. Se ei ole vienyt pakarakipujani kokonaan pois, mutta se on vähentänyt niitä selvästi. Ilmeisesti tuo takapuolen keikuttelu on täsmäliikuntaa jänteilleni. Veri kiertää oikeassa paikassa ja panee kuona-aineet liikkeelle. Viikonloppuna, kun en voinut keinutella, olin selvästi kipeämpi.

Minun pitäisi kai nostaa pöytäni yläasentoon vähintään kerran tunnissa, mutta ihan siihen en ole päässyt. Jos en käyttäisi aktivointilautaa, minun pitäisi seistä seisonta-alustalla. Sillä ei kuitenkaan ole ollut paljonkaan käyttöä, koska melkein aina kun nousen, haluan gymbailla.

Jos olisin tajunnut hankkia keinulaudan jo kolme vuotta sitten, olisinko välttynyt jännetulehduksen kroonistumiselta ja pysynyt poissa leikkauspöydältä? Kenpä tietää. Mahtoiko sellaista olla silloin markkinoillakaan? Nyt tekee mieli hankkia lauta myös kotiin.

Suosittelen aktivointilautaa lämpimästi kaikille, joilla on hamstring-syndrooma tai muuten kipeytyneet takareisilihasten jänteet. Mikseipä se voisi muihinkin pakaravaivoihin auttaa. Lautaani käyttävät ihan huvikseen myös työkaverit, joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja. Se vaan on niin kiva seisten työskentelyn apuväline. Ja minähän en sitä pysty koko aikaa käyttämään, joten siitä riittää useammalle.

Lisätietoja aktivointilaudasta löytyy tämän linkin takaa: http://gymba.fi/

Tällä kertaa kävelyssäni oli vikana, etten käyttänyt riittävästi pakaralihaksiani.

Ai että kuinka on mahdollista, että pyrstöni ylipäätään on yhä kipeä, vaikka minut leikattiin jo kaksi vuotta sitten?

Hyvä kysymys. Nyt on kipeänä se peffan puolisko, jota ei leikattu. Se ärtyi hirveästi kesän helteillä, vaikken rasittanut sitä juuri ollenkaan. Sekä työterveyslääkäri että fysioterapeutti vahvistivat, että lämmin sää ihan oikeasti pahenta tulehduksia, ja tulehdushan siellä jänteen kiinnityskohdassa lienee. Minulle helteen ja kivun yhteys paljastui vasta sään viilennyttyä, kun kivut hellittivät. Ajattelin, että joku yhteys siinä täytyy olla, ja kysyin ammattilaisilta.

Työfysioterapeutti tutkaili taas myös kävelyäni. Tällä kertaa oli vikana se, etten käyttänyt kävellessä riittävästi pakaralihaksiani. Kävelyn pitäisi kuulemma tuntua joka askeleella pakaroissa, mutta minä en kyllä tuntenut kankuissani yhtään mitään. Sain pientä tuntumaa vasta lopettamalla hissuttelun ja pidentämällä askelta reilusti taaksepäin. Fyssari muistutti, että askeleen pitäisi lähteä liikkeelle rullaamalla kantapäästä suoraan päkiälle ja ponnistamalla päkiällä, jolloin askel saa voimaa ja pakaralihakset tulevat mukaan liikkeeseen.

Aikaisemmin minulle on huomautettu takakenossa kävelystä ja painotettu, että joka askeleen pitää tuntua selkälihaksissa. Nyt askelluksen siis pitäisikin tuntua pakaroissa. Sain tehtäväksi harjoitella tätä kävellessäni aina kun muistan.

Korostunut päkiän käyttö kipeytti kuitenkin välittömästi vaivaisenluuni, jota taannoin kävin näyttämässä jalkafysioterapeutillakin. Jumppaohjeilla sain silloin kivut pois ja pottuvarpaan kääntymisen pysähtymään, mutta treenaus tietenkin lopahti, kun akuutti tilanne meni ohi.

Tällä viikolla menen uudestaan fyssarille. Joudun tunnustamaan, että kävelytreenit ovat tauolla ja lihaskuntotreenejä en ole edes aloittanut. Treenaan ainoastaan jalkapyöydän pieniä lihaksia. Ei nyt sentään kaikkea kerralla.

--

Päivän kuvat: Iloisen oranssi Gymba on työpäivän piristys.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuten moni varmasti muistaa, minulta leikattiin lähes kaksi vuotta sitten takareiden jänteiden paksuuntumaa (tendinoosia) ja samalla vapautettiin kudokseen takertunut iskiashermo. Leikkauspäätöstä tehdessään professori O. puntaroi muun muassa sitä, miten todennäköisesti leikkaus tuottaa uutta arpikudosta ja siihen liittyviä kiinnikkeitä, jotka voivat pahimmillaan olla yhtä hankalia kuin leikattava vaiva.

Olen leikkauksen jälkeen pyrkinyt liikkumaan päivittäin edes vähän, enkä ole varonut kipuakaan. Fysioterapeutilla tai hierojalla en ole käynyt, koska professori ei pitänyt sitä tarpeellisena. Hän totesi, että tunnen varmasti riittävästi tuota aluetta vahvistavia liikkeitä ennestään, ja totta se onkin. Osaan pakarajumpat vaikka unissani.

En ole kuitenkaan parantunut ennalleni, ja halusin varmistaa, ettei se johdu laiminlyönneistä arven hoidossa. Verkosta poimimieni tietojen mukaan osteopaatti voi ehkäistä kiinnikkeiden muodostumista mobilisoimalla arpialueen sidekudosta, ja ihanteellinen aika tälle olisi kolmesta viikosta kolmeen kuukauteen leikkauksen jälkeen. Näin varmistetaan faskioiden mahdollisimman hyvä liikkuvuus jatkossa. Liian voimakas liikuttelu liian varhain voi kuitenkin haitata paranemista.

Sidekudosten täysi paraneminen vie ainakin vuoden, ja arpea voi hoidattaa sen jälkeenkin. En siis ollut välttämättä vielä liian myöhässä.

Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi.

Minähän kävin ennen oikeaa diagnoosia osteopaatilla, joka yritti hoitaa minut kuntoon käsittelemällä faskioitani. Faskiat ovat lihaksia, luita ja elimiä ympäröiviä sidekudoskalvoja, joissa on kerroksellinen rakenne ja paljon tuntohermopäätteitä. Faskiat/sidekudokset kiinnittävät lihakset toisiinsa jatkumoiksi ja isommiksi kokonaisuuksiksi, ja liikkuessa ne siirtävät voimaa. Lihasten tulehdukset ja vammat sijaitsevat usein oikeasti juuri faskioissa.Terveet faskiat ovat  joustavat ja niiden kerrokset liukuvat helposti toisiaan vasten.

Minulta oli voima täysin kadonnut pakara- ja takareisilihaksista, ja kipuni tulivat rasituksen jälkeen viivästyneesti, mikä on tyypillistä faskiaongelmissa. Oli siten ihan pätevää päättelyä fysiatrilta lähettää minut osteopaatille. Valitettavasti en saanut faskioiden käsittelytä pysyvää apua, koska ongelman ydin oli jännettä ympäröiviin kudoksiin takertunut iskiashermo, joka ärsyyntyi käsittelystä.

Nyt palasin hoitopöydälle. Ajatuksena oli tarkistaa faskioiden liikkuvuus ja kokeilla, miltä leikkausalue tuntuisi. Olisiko siellä kiinnikkeitä? Päätimme, että käsittely aloitetaan jalkapohjista ja päätetään leikkausalueelle.

Tunti meni kuin siivillä. Kipeitäkin kohtia löytyi, mutta minusta tuntui, ettei mitään kovin hälyttävää ollut meneillään. Osteopaatti kertoikin käsittelyn jälkeen, että kireimmät faskiat löytyivät heti jalkapohjista. Se ei yllättänyt, onhan viimeisin jänneongelmani ollut plantaarifaskiitti, jossa  kantapäähän kiinnittyvä vahva jalkapöydän faskia on ärtynyt. Jalkapöydän ja akillesjänteen venytyksiä ja hierontaa kannattaa siis jatkaa.

Leikkaus poisti kivusta 90 %, mutta kävelykyvystäni on jäljellä vain noin 20 %.

Leikatulla alueella oli osteopaatin arvion mukaan kaikki hyvin. Iho ja kudokset olivat liikkuvia eikä kiinnikkeitä tullut esiin. Hyvä, hyvä! Toisaalta huono, koska nyt en tiedä, miksen ole parantunut ennalleni. Ehkä olen vain liian vanha ja kulunut sen lisäksi, että jänteeni ovat kautta linjan syntyjään kireät.

Leikkaamattoman reiden ja pakaran tilanne oli huonompi. Siinä, missä leikattu pakara oli rento ja pehmeä, leikkaamaton oli pinkeä ja tiukka. Kaupungin piukimmista pakaroistahan jo fysiatri aikoinaan vitsaili. Pinkein tilanne oli kuulemma sisäreidessä paikassa, jota suojaamassa minulla on muhkea rasvapatja. Osteopaatti kehotti kokeilemaan kotona varovasti, pääsisinkö pilatesrullalla käsiksi tuohon alueeseen. Sinne pitäisi saada hieronnalla parempi verenkierto.

Leikkaamaton pakara ei siis ole parantunut itsestään entiselleen. Oma arvioni on silti, ettei se ole tarpeeksi kipeä, että kirurgi leikkaisi sitä. Enhän tarvitse edes särkylääkettä säännöllisesti. Ja jos leikattukaan puoli ei ole tämän parempi, mitä järkeä olisi leikata toinen puoli. Lopputuloshan olisi korkeintaan näin hyvä kuin nyt eli vielä kaukana terveen suorituskyvystä.

En missään nimessä kadu leikkausta, koska se poisti 90 % lepokivuista. Kävelykyvystäni olen saanut kuitenkin takaisin vain noin 20 %. En ole varma, paranenko tästä enää. Kyllä tämäkin minulle riittää - paitsi niinä hetkinä, kun joku ehdottaa viattomasti patikkaretkeä, koko päivän vaeltelua kaupungilla, kunnon rohmureissua marjametsään, kitkemistä osuuspuutarhalla tai lomaa laskettelukeskuksessa.

Ja silloinkin ottaa päähän, ei takapuoleen.

--

Päivän kuvat: Lumikuningatar Ruissalon kasvitieteellisestä puutarhasta.

Puolitoista vuotta jänneleikkauksen jälkeen aika oli viimein kypsä uudelle liikuntaharrastukselle. Laji on PhysioPilates, jota ohjaa lajiin koulutuksen saanut fysioterapeutti. Se on muuten samanlaista kuin pilates, mutta ohjaajalla on tavallista paremmat valmiudet ottaa huomioon krempat ja vaivat.

Minähän innostuin viime talvena Feldenkraisista, vaikken pystynyt tekemään läheskään kaikkia liikkeitä ja tulin tunnin jälkeen melkein aina kipeäksi. Oli ehkä minun onneni, että ohjaaja vaihtoi hetkeksi maisemaa, eikä kotikaupungistani löytynyt korvaavaa ohjaajaa. Lopetin harrastuksen siihen, enkä sen jälkeen ole käynyt millään ohjatuilla tunneilla. Hyvin vähän olen kotonakaan joogannut.

Jumppailu sujui kuitenkin joululomalla sen verran kivuttomasti, että päätin tutkia paikallisten joogasalien ja kuntokeskusten ohjelmistoa sillä silmällä. Useimmista paikoista ei löytynyt mitään, mitä olisin uskaltanut kokeilla, tai sitten aikataulut tai sijainti olivat sopimattomat.

Mutta sitten tuli match. Vaikka Oasis Pilates & Yoga on kotoani ja työpaikaltani hieman kauempana kuin moni muu sali, sinne on molemmista bussiyhteydet ovelta ovelle. Ja heillä on maanantaisin kello 19 alkava PhysioPilates-ryhmä, jonka he sanoivat sopivan myös tuki- ja liikuntaelinvaivaisille. Ilmoittauduin netissä tutustumistunnille.

Levitin mattoni eturiviin, jotta näkisin hyvin, ja pylvään viereen, jotta tuntisin oloni turvalliseksi.

Ensivaikutelma studiosta oli harmoninen. Tilat ovat hyvin suunnitellut ja kauniisti kunnostetut. Itse asiassa kaunein joogastudio, jossa olen koskaan käynyt. Tosin en ole käynyt kovin monessa.

Olin varautunut tilan mahdolliseen viileyteen Kaino-leggingseillä ja -tunikalla. Muilla oli oikeat treeniasut, ja minäkin luovuin heti tunikastani, koska sali oli varsin lämmin. Ei minun kyllä hikikään tullut tavallisessa pitkähihaisessa t-paidassa.

Pukuhuoneessa oli ison laukun mentävät, lukolliset säilytyslokerot ja aulatilassa pienemmät, lompakolle tai pienelle käsilaukulle sopivat lokerot. Kassi kaappiin numero tiu ja saliin.

Levitin mattoni eturiviin, jotta näkisin hyvin, ja pylvään viereen, jotta tuntisin oloni turvalliseksi. Hieman hirvitti, kun ohjaaja kysyi ensimmäiseksi, moniko oli ensi kertaa pilatestunnilla. Kukaan ei ollut. Fuskasin vähän, koska olin ollut vain joogapilatestunnilla, ja toivoin parasta.

Lopetin tai jätin tekemättä, kun tuntui liian pahalta, mutta jouduin tekemään nämä päätökset tunnin kuluessa yksin.

Ei olisi tarvinnut huolestua. Useimmat harjoitteet olivat minulle tuttuja. Pari kertaa ohjaaja tuli korjaamaan, kun teinkin Feldenkraisia enkä Pilatesta. Feldenkraisissahan tavoitteena on käyttää mahdollisimman vähän voimaa. Liikeradat saadaan laajoiksi ja vaivattomiksi kehon eri osien yhteistoimintaa korostavalla tekniikalla. Pilates taas tähtää paljolti korsetin vahvistamiseen, ja keskivartalon syvillä lihaksilla teetetään töitä melkein koko ajan, kun muu keho liikkuu. Tämä on aika iso ero.

Sen sijaan takareisiongelmiini ohjaaja ei reagoinut mitenkään. Jätin takareisivenytykset oikeastaan kokonaan väliin enkä pystynyt tekemään pakaroita ja reisiä rassaavia liikkeitä kuin ehkä puolet siitä mitä olisi pitänyt. Olisin odottanut, että hän olisi jo ennen tuntia kysynyt, minkä tyyppisiä vaivoja osallistujilla on, ja ottanut ne sitten huomioon tunnin aikana. Juuri siksi kai tunnin nimi on PhysioPilates, että krempat otetaan huomioon? Nin ei käynyt. Tietenkin on mahdollista, että hän tunsi muut osallistujat ennestään tai oli jutellut heidän kanssaan ennen tuntia, kun en ollut paikalla näkemässä.

Koetin pysyä mukana, mutta lopetin toistot kesken, kun alkoi tuntua liian pahalta. Jouduin kuitenkin tekemään nämä päätökset tunnin kuluessa yksin. Kävin sitten tunnin jälkeen pikaisesti kertomassa hänelle, miksi tein niin kuin tein.

Kolmannella tunnilla hän kehotti niitä nostamaan kätensä tunnin aikana, jotka havaitsevat, etteivät pysty tekemään jotakin liikettä. Hän tulisi sitten neuvomaan vaihtoehdon. Näin, että tämä toteutuikin. Itse en nostanut kättäni, koska olin jo kokenut, että kyllä minun kannattaa tehdä noita takapuolta rassaavia liikkeitä, vaikka ne rasittavatkin. Uskon, että tarvitsen niitä. Eikähän ohjaaja voi minun puolestani tietää, milloin minun pitää lopettaa.

Kaikki on siis muuten hyvin, paitsi että hiukan mietityttää, mitä ne kaikki hoikat, urheilulliset leidit ajattelevat nähdessään, että juuri mikään kehoni osa ei pysty täyteen liikerataan. Takareisivammojen lisäksi myös olkapäävaivat ja kireät akillesjänteet panevat vastaan. Luulevatkohan he, että olen ikuinen sohvaperuna, jonka pitäisi vain jumpata enemmän? No, luultavasti he eivät ole edes huomanneet. Ja jos ajattelevat jotain, ovat väärässä paikassa.

Jänteeni kestävät kipeytymättä selvästi entistä useampia toistoja.

Ensimmäisen tunnin jälkeen jänteeni olivat hivenen rasittuneen tuntuiset, joten otin varmuuden vuoksi kaksi Panadolia ennen nukkumaanmenoa. Ilokseni nukuin aamuun asti. Jee! Olin liikuntatunnilla, mutta se ei tehnyt minua kipeäksi eikä valvottanut! Minähän olin melkein normaali!

Tuon jälkeen olen käynyt tunnilla neljä kertaa. Ohjelma on joka kerta vaikeutunut hieman, enkä tosiaan ole kertaakaan pystynyt tekemään kaikkea. Useimmiten olen tarvinnut särkylääkkeen nukkumaan mennessä.

Olen kuitenkin huomannut pientä kehitystä. Jänteeni kestävät kipeytymättä selvästi entistä useampia toistoja. Teen joka kerta kipuun asti ja vähän ylikin, mutta siitä ei ole seurannut mitään sellaista, mitä ei yksi särkylääke hoitaisi.

Joku monista fysioterapeuteistani sanoi, että on normaalia, että kudokset tuntuvat kipeiltä pari tuntia treenin jälkeen, mutta yöunia harjoittelu ei saisi viedä, eikä tietenkään kipu saisi kestää useita päiviä. Näillä kriteereillä mitattuna PhysioPilates sopii minulle ihan hyvin.

Joogasalin kassa näytti kyllä hieman kummastuneelta, kun kieltäydyin tulemasta lähes samalla hinnalla salille kaksi kertaa viikossa. Perustelin väittämällä, etteivät jänteeni kestä enempää kuin kerran viikossa. Sehän ei oikeastaan ole totta. Kyllä jänteeni kestäisivät useamminkin, mutta eivät mitään rajumpaa, ja PhysioPilatesta on vain kerran viikossa.

Oli miten oli, olen jo alkanut katsoa treenivaatteita sillä silmällä. Ostamaan asti en ole päässyt, koska koot loppuvat kesken. USA:ssa näyttää olevan paljon xxl-kokoisten urheiluvaatekauppoja, mutta kotimaasta en ole vielä löytänyt yhtään. Mistä te muut hankitte liikunta-asunne? Olen joogasalin ainoa selvästi ylipainoinen enkä haluaisi sen lisäksi olla ainoa alusvaatteisillaan.

--

Päivän kuvat: Bougainvilleoita eli ihmeköynnöksiä Benalmadenasta.

Meillä on ollut tapana käydä joulukuussa kuntolomalla Espanjan Aurinkorannikolla, Benalmádena Costassa. Alun perin tarkoitus oli hoitaa liikunnan ja auringon avulla puolison psoria ja minun kaamosmasennustani, mutta viime vuosina matka on osoittanut, miten jänteeni jaksavat.

Vuonna 2012 olin 52-vuotias ja kaikki oli vielä hyvin. Meillä oli tapana juosta joka toinen aamu monen suomalaisen tuntemalta Sunset Beach Club -hotellilta huvivenesataman aallonmurtajalle Punta del Saltilloon ja takaisin. Matka on yhteensä seitsemän kilometriä, ei siis mitenkään vaativa, jos on vähänkin juossut. Joka toinen päivä teimme retkiä, joilla saatoimme kävellä tuntikaupalla. Tämän matkan aikana ja  jälkeen havaitsin ensi kertaa olkapäässäni kipua, joka ei mennyt pois joogaamalla ja rentoutumalla. Kuva on lenkkimatkan varrelta rantakadulta.

Vuonna 2013 olin saanut juuri ennen lähtöä jäätyneen olkapään diagnoosin. En pystynyt nostamaan  vasenta kättäni edessä edes hartian tasoon, ja taakse en saanut sitä ollenkaan. Minua ei kuitenkaan ollut kielletty juoksemasta. Nautin juoksemisesta niin paljon ja pelkäsin niin paljon masennusta, lihomista ja diabetestä, että hölkkäsin lähes entiseen malliin. Olihan se vähän vaivalloista, kun ylävartalo ei ollut täysillä mukana, mutta en antanut sen häiritä. Iso virhe! Kuva on rannalta kylpylähotelli Vinccin kohdalta.

Vuonna 2014 minulla oli mukana juoksutossut, kahdet juoksucaprit ja teknisiä paitoja. Ensimmäisenä aamuna pukeuduin lenkkiasuun toiveikkaana, mutta jo ensimmäiset 500 metriä osoittivat, ettei minusta ollut juoksijaksi. Takapuoleen sattui liikaa. Palasimme Castillo Bil Bilin luota takaisin. En kuitenkaan vielä uskonut olevani raajarikko. Teimme retken Málagaan. Hyppäsimme pois bussista auto- ja muotimuseon kohdalla, vietimme siellä reilun tunnin ja kävelimme sitten rantakatua pitkin ydinkeskustaan katsomaan Calle Lariosin jouluvaloja. Välimatka oli hieman yli neljä kilometriä. Seurasi kolme-neljä päivää kovia kipuja ja katkonaisia yöunia. Tämän kokemuksen jälkeen olen pyrkinyt ottamaan rajoitukseni huomioon kaikessa, mitä teen. Kuva on Málagan auto- ja muotimuseosta.

Vuonna 2015 tiesin jo, että minulla on hamstring-syndrooma. Vietin valtaosan lomasta vatsallani hotellisängyllä siten, että lattialla oli kirja, jota luin tai tabletti, jota katselin.  Kipujen määrä ei ollut suorassa suhteessa otettujen askelten määrään. Saatoin olla tosi kipeä, vaikken olisi kolmeen päivään liikahtanut vuoteesta. Jos kuitenkin liikahdin, olin täysin varmasti tosi kipeä. Siksi en lopulta juurikaan liikahtanut. Pisin kävelymatka oli hotellilta Supermercadoon. Olimme reissussa nuorison kanssa, joten puolisollani oli onneksi retkiseuraa, ja onneksi olen aina tykännyt lukemisesta. Kuva on Benalmádena Pueblon kirkon luota.

Vuonna 2016 minut oli leikattu puoli vuotta aikaisemmin, mutta takapuoli kipeytyi yhä helposti. Päätin kuntouttaa itseäni järjestelmällisesti siten, että tekisin 5-10 minuutin kävelyretkiä useita kertoja päivässä. Kävisin myös uimassa. Aikeeni kariutuivat, kun sain toisena matkapäivänä flunssan, josta kehittyi keuhkokuume. Toivuin 10 päivän aikana juuri sen verran, että sain lääkäriltä matkustusluvan kotiin. Kotona sain vielä viikon sairauslomaa. Matkan jälkeen myin uudet, supervaimennetut lenkkitossuni. Kuvan otin ensimmäisenä aamuna hotellin lähirannalta.

Vuoden 2017 matkalle lähdin toiveikkaana. Olin kuntoutunut vuoden mittaan mielestäni hyvin, ja selviydyin jo tavallisesta arjesta kivuttomasti. Tarvitsin kipulääkkeitä enää erityisen rasittavan päivän jälkeen. 

Koska takana oli työn ja muutosten täyteinen vuosi, käytin perillä paljon aikaa lepoon ja kiireettömään yhdessäoloon puolison kanssa. Otin kuitenkin tavaksi tehdä vajaan tunnin verran joogaa/pilatesta päivittäin, mikä tuntui tosi hyvältä.

Kuva on 10 minuutin kävelymatkan päästä hotellilta, ravintola Calan luota.

Ensimmäinen retkemme suuntautui rannan chiringitoon syömään herkullista, hiilillä grillattua kalaa. Menimme varovasti taksilla, mutta palasimme kävellen. Matkaa oli noin kilometri. Seuraavaksi oli vuorossa päiväretki paikallisbussilla Benalmádena Puebloon. Ei ongelmia, paitsi että illalla pakarat tuntuivat hivenen kipeiltä. Kuva on rantaravintola Seafrontista.

Tästä rohkaistuneena ehdotin, että kävelisimme ensin rantakatua pitkin Vincci-hotellille katsomaan, millainen heidän jouluaaton ruokalistansa olisi, ja siitä vielä paluumatkalla Supermercadoon ostoksille. Näin teimmekin. Jänteet rasittuivat kuitenkin jo matkalla Vincciin (1,6 km) sen verran, että oli ihan pakko istahtaa terassille lasilliselle. Toinen lepotauko oli tarpeen ostosten jälkeen, ennen kotimatkaa. Saimme retkeen kulumaan kaksi tuntia, ja sen jälkeen oli pakko pitää kaksi lepopäivää. Kuva on Vinccin terassilta. Sinne pääsee rantakadulta hissillä. Ovi aukeaa, kun painaa sen vieressä olevaa nappia.

Myös istumisen rajat tulivat reissulla vastaan. Hotellimme edestä pääsi kätevästi ja edullisesti Málagaan bussilla. Bussin penkit olivat kuitenkin pehmustamattomat, autojen jousitukset olemattomat ja kuljettajien ajotapa repivä. Olisin halunnut kaupunkiin vielä uudestaan, koska en pystynyt kerralla käymään kuin parissa paikassa (valaistulla joulukadulla, tuomiokirkon luona ja maailmanpyörässä), mutta se piti unohtaa. Tunsin bussikyydin pakaroissani vielä parin päivän päästäkin. Kuva on otettu maailmanpyörästä Málagan tuomiokirkon suuntaan.

Haaveilin joskus siitä, että pystyisin kävelemään puoli tuntia tulematta kipeäksi. Se tavoite on saavutettu, mutta eihän sillä matkustellessa kovin pitkälle pötkitä. Matkalla kun tulee käveltyä muutenkin kuin kohteesta toiseen, ja lisäksi pitäisi jaksaa seistä ja jonkin verran istua. Oli pettymys, etten pystynyt parempaan. Yli kahdeksankymppinen äitinikin liikkuu reippaammin kuin minä.

Mutta kun tarkkaan suunnittelen ja jaksotan tekemiset niin, että välille jää lepoa, pärjään kyllä ja pystyn sentään jonkin verran katselemaan nähtävyyksiäkin. Onhan se tyhjää parempi.

Kuva on Benalmádena Pueblon Plaza Españalta.

Matkalta palattuani heräsin eräänä aamuna herätyskellon soittoon aivan kesken unien. Unessa etsin urheilusukkiani ja harmittelin, kun olin pakannut ne pois. Lähdin juoksemaan, mutta askellus oli vaivalloista eikä henkikään oikein kulkenut. Ymmärsin, että viime kerrasta oli liian pitkä aika. En pystynyt enää juoksemaan edes unessa.

Taitaa olla aika viedä juoksuvaatteet yläkaapista Uffin laatikkoon. 

Kuva on hotellin takaa rantakadulta.

Seuraa 

Tietyssä iässä olet, kun tiedät menettäneesi jotakin tärkeää ikääntymisen takia. Itse en enää pysty kävelemään pitkiä matkoja, ja minulla on usein jännekipuja hamstring-syndrooman takia. Niinpä minusta ei tullutkaan maraton- eikä joogamummoa, vaan kukkamummo ja siirtolapuutarhuri. Päivitän blogia harvakseltaan, koska minulla on tällä erää vain vähän sanottavaa muusta kuin puutarhanhoidosta.

Olen Maija Rauha, 65-vuotias ja eläkkeellä. Tervetuloa tiettyyn ikään!

--

Siirtolapuutarhapalstallani on oma kanava Instagramissa. Se löytyy nimellä villa_palanen. Kerron siellä mökin ja puutarhan kuulumisia useammin kuin täällä blogissa.

--

Tavoitat minut osoitteesta maijarauha@gmail.com

--

 

Blogiarkisto

2020
2019
2018
2017
2016