ET-lehteen tulee edelleen runsaasti kilpailuvastauksia postikorteilla, vaikka suurin osa vastaa sähköisesti netissä. Joka kuukausi tulee lähes tuhat postitettua vastausta eli niitä kertyy iso laatikollinen.

Katsoin korttilaatikoita kiinnostuneena jo pari vuotta sitten ja pohdin, että noista voisi tehdä jotain hauskaa.

Pyysin vienosti sihteeriltä lupaa, että saisinko kerätä merkit talteen ennen kuin kortit osoitetietoineen menevät tuhottaviksi. Sain luvan, ja siitä pitäen olen rentoutunut repimällä postimerkkejä korteista ja liottamalla niitä. Huvinsa kullakin! Kiireisen työpäivän jälkeen on hyvin rentouttavaa tehdä jotain mekaanista, kuten repiä postimerkkejä.

Vähenevä luonnonvara

Monet postimerkit ovat todella kauniita, ja ikävä kyllä nekin ovat jonkinlainen väistyvä tuote, sillä ihmiset lähettävät yhä vähemmän postia. Siksi olen keräillyt niitä pitkän aikaa. Ehkä päällystän kulahtaneen oven postimerkeillä tai teen seinään jonkinlaisen postariteoksen. Mahdollisuuksia on monia.

Toistaiseksi olen tehnyt pieniä asioita, esimerkiksi postikortteja. Korttipohjan voi liimata joko täyteen käytettyjä merkkejä, tai vaikkapa vain yhden enkelipostimerkin ja sen alle pala käsintehtyä paperia. Joulupostimerkit säästän aina seuraavan vuoden joulukortteihin.

Olen tehnyt postimerkeistä kirjanmerkkejä, päällystänyt pieniä laatikoita ja lahjapaketteja. Olen laminoinut niitä ja tehnyt postimerkeistä korvarenkaita ja rintakoruja. Myös muistipeli syntyisi niistä helposti.

Suunnittele harmoninen värimaailma

Uusin innostukseni on tehdä postimerkkikransseja päällystämällä styroksirenkaita. Styroksi on aika liukasta materiaalia, ja työskentely on helpompaa, jos sen päällystää ensi sanomalehtisuikaleilla. Sen päälle merkit tarttuvat helposti liimapuikolla.

Kannattaa valita samansävyisiä merkkejä, jotta tulos on harmonisen rauhallinen. Käytetyistä postimerkeistä saa helposti puna-, sini-, vihreä- tai keltasävyisen värimaailman. Mutta esimerkiksi liiloja postimerkkejä on tosi vähän.

Samalla lailla voi kranssin tehdä vaikka värikkäistä paperisuikaleista, tai niitä voi yhdistää postimerkkeihin.

Jos siis olet säästänyt kaikki elämäsi postikortit, nyt on mainio tilaisuus laittaa ne hyötykäyttöön. Tai anna lapsuuden postimerkkikokoelmille uusi elämä kranssissa. Se on kiva ja yllättävä tuliainen.

 

Kommentit (3)

pp
4/3 | 

Hieno idea, sääli vain että joukkoon voi päätyä loistoleimaisia tai muute erikoisia merkkejä joista voisi olla keräilijät ( kuten minä) kiinostuneita. Kunka tuohon merkkiapajaan voisi päästä osalliseksi

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat

Sisältö jatkuu mainoksen alla