Kirjoitukset avainsanalla käsityöt

Joulun alla joka paikassa on paljon joulumyyjäisiä, joista löytää kekseliäitä lahjoja lähipiirille.  Kumpulan kylätilan joulumyyjäisissä Helsingissä oli mukava tunnelma.

Myyjiä pieneen tilaan mahtuu parikymmentä. Suurin osa on innokkaita käsityöharrastajia, muutama tekijä on hiukan ammattimaisempi. Vanhemmilta myyjiltä saa aina yhtä ihania ja tarpeellisia villasukkia, nuoremmilta vaikkapa mäyräkoirapehmoja.

Pipityyny lohduttaa

Ihana lahja vauvalle ja taaperolle olisi Virpi Koskimiehen myymä lorupussi. Kaunis pussi on pullollaan lyhyitä loruja, jotka ovat pääosin eläinaiheisia.

- Ne ovat äitini Liisa Mäkelän käsialaa. Toivon kovasti, että hän julkaisee vielä oman lastenrunokirjan. Lorupussi oli hauska yhteistyö, minä vastasin suunnittelusta ja ompelin pussit kirppareilta löytyneistä kierrätyskankaista.

Virpi tekee myös kauniita ”pipityynyjä”, joilla lapsen pieni kipu unohtuu. Pussin sisällä kauranjyviä, ja sitä kannattaa pitää kylmässä. Jokaisessa tyynyssä on oma loru.

Pyörä kaatui, polveen koski
kipu itkun nostatti
pipityynyn kylmä poski
kyynelsilmän kuivatti

Mauri-mäyris kainaloon

Erja Koivunen myy hauskoja hiuspinnejä, joiden kuvioina oli niin kettuja, pöllöjä kuin auringonkukkiakin. Lisäksi hän myy neuleilla ja kankailla päällystettyjä nappeja ja esimerkiksi lasinalusiksi laminoituja Helsingin puhelinluettelon sivuja. Kaikenlaista pientä ja kivaa.

– Ompelen, neulon, leikkaan, kirjon ja askartelen kaiken itse. ”Tehdas” on kotonani Sipoossa. Tuotteitani voi ostaa verkkokaupasta, mutta enemmän tämä on elämäntapa kuin työ. Päätyöni on hoitaa lapsiani.

Erjan verkkokaupan nimi on Royal B*tch Craft Shop. Se löytyy googlettamalla.

Hiuspinnejä on 25 erilaista auringonkukasta hämähäkkiin! Hiuspinni maksaa 6,50 euroa.

Neulotuilla napeilla saa takkiinsa taatusti persoonallisen viimeistelyn. Erja neuloo kankaan ja päällystää napit, värejä on vaikka kuinka paljon. Yksi nappi maksaa 3 euroa.


Erjan naapuripöydässä Terhi Varalahti myy pehmomäyräkoiria. Kuinka ihana lahja lapselle olisikaan kotimainen Mauri-mäyris (22 e) kiinalaisen pehmon sijaan!

Terhillä on verkkokauppa, josta voisi ostaa muitakin mäyris-tuotteita, esimerkiksi pinssejä, heijastimia ja kasseja. Terhin ja Erjan tuotteita voi ostaa Knehtilän luomutila Hyvinkäällä, joulumarkkinat lauantaina ja sunnuntaina 13.-14.12. kello 10–15.

– Mäyräkoira on innostava hahmo, mutta minulle ei edes ole mäyräkoiraa, vaan kissa, Terhi nauraa.

Käsityöllä ei rikastu

Sisarukset Eila Autere ja Tuula Nousia olivat kasanneet myyntipöydän omista käsitöistään. Eila tekee koruja ja Tuula kutoo ihania vauvasukkia ja pipoja.
Eila asuu Mikkelissä ja välillä siskokset ovat myyneet sielläkin torilla ja naistenmessuilla.

– Mutta eihän käsityöllä ansaitse, hyvä kun saa edes omansa takaisin. Myyjäisissä pöydät ovat valitettavan kalliita, 30–50 euroon muutamalta tunnilta. On ihan mahdollista, että myynti ei ole edes tuota. Silloin jäisi siis tappiolle.

Tämä on todentotta ongelma. Jokainen innokas käsityöntekijä tykkäisi kokeilla tuotostensa myymistä myyjäisissä. Kaikki tietävät, että käsityöllä ei rikastu mutta kun saisi edes uudet lankarahat takaisin.

Samaa sanoo myyjäisissä toista kertaa oleva Saija Flinkkilä. Hän kertoo nettotuoton kolmen tunnin myyjäisistä olleen 41 euroa.

– Mutta tunnelma on hyvä ja pöytä kohtuuhintainen, 15 euroa. Paljon porukkaa on pysähtynyt katselemaan ja ostamaankin taiteltuja kirjojamme ja tölkin nipsuista tehtyjä rintakoristeita.

Saijan pöydässä on ennen näkemättömän kekseliäs koru: vanhaa silmälasin linssiin on porattu reikiä ja niihin virkattu erittäin ohuella langalla pitsiä. Tässä olisi ainakin erikoinen ja uniikki lahja kenelle vaan.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vietin Kanarian saarilla Las Palmasissa rentouttavan viikon, jonka ohjelmaan kuului paljon käsitöiden tekemistä katukahviloissa ja puistoissa. Tuntikausia kului virkaten, kutoen, kirjoen, sangriaa lipittäen ja ohikulkevia ihmisiä katsellen. Auringonvalo ja 25 lämpöastetta vain lisäsivät käsitöiden teosta syntynyttä mielihyvää.

Matkalaukussa oli mukana myös käytettyjä postimerkkejä, joista tapaan tehdä onnittelukortteja. Mutta Las Palmasin kauniin kulahtaneita seiniä ihastellessa ja valokuvatessa iski mieleen uusi, ennen kokematon idea: alan tehdä postarigraffitia eli liimaan suomalaisen postimerkin seinään tai portin pieleen ja otan siitä valokuvan! Vähän kuin neulegraffitin vaatimaton pikkuserkku, jonka ensimmäinen sade tai kova tuuli poistaa.

Saimme ystäväni kanssa aivan uutta lapsellista intoa, kun mietimme paikkoja, mihin postari pääsee. Pientä kielletyn hedelmän makuakin siinä oli, tämähän on kiellettyä! Tuumasimme me kiltit 60-luvun tytöt.

Parina päivänä iskuryhmämme kulki ympäri kaupunkia jättämässä filateeliset terveiset maastoon. Visioimme eläväisempiäkin taustoja, esimerkiksi rantamiehen karvainen rinta. Mutta kielitaidon puutteessa se jäi nyt toteuttamatta.

”Anopinpalliksikin” kutsuttu muhkea kaktus on mainio kiinnitysalusta postimerkille.

Ruosteiset, värikkäät ja eri tavalla kulahtaneet ovet ja pinnat ovat mainioita taustoja postari-iskuillemme.

Yölliset asfaltointityöt hotellin vieressä pilasivat yöunemme. Kone sai muistutuksen asiasta postimerkin muodossa.

Jose Mesa y López -kadun puu sai suomalaisen muiston.

Pyörätie on saapunut Las Palmasiin. Merkki on liikuttavan kotikutoisesti maalattu. Siitä kiitokseksi suomalainen postimerkki.

Mitä pilkottaakaan pensaikoissa?

Postimerkkigraffitin idea lähti postimerkeistä tehdyistä korteista.

Roskakori puistossa sai sävyynsä sopivaa lisäkoristusta.

Puistossa oli mukava tehdä käsitöitä. Viihtymisestämme jätimme kiitoksen kuin opettaja kansakoululaisen vihkoon leiman.

Kiitos kahvista, oli hyvää!

Upeasti rapautunut turkoosi seinä rantakadulla.


Tervetuloa uimaan Las Canterasin rannalle!

Mahtavia postaripaikkoja oli Las Palmasissa loputtomiin. Onkohan merkkimme jossain vielä tallella?

Kommentit (1)

Kuka kehtaa tunnustaa menevänsä vähän sekaisin nähdessään puun alla mehukkaan tuoreita, vasta pudonneita hevoskastanjan siemeniä? Minä menen, ja niin tekee kaverinikin.

Lähdemme joka syksy retkelle Hesperian puistoon noukkimaan näitä aarteita muovipussiin. Kykkiessämme puistossa takapuoli pystyssä herätämme aina huomiota. Ihmiset ihmettelevät, että mitä teette noista, syöttekö? Tietääkseni hevoskastanjan siemenet ovat myrkyllisiä ja syötävät kastanjat ovat eri sorttia ja kasvavat etelämpänä.

Kun hevoskastanjan iso, pyöreä ja vähän piikkinen kotahedelmä aukeaa, sisältää paljastuu puhtoisen sileä siemen. Sitä on ihana sivellä kädessä, se on kuin kohdusta tupsahtava puhtoinen vauva. Tämä kiiltävä pehmeys ei kestä pitkään, vaan kuivuessaan kastanja muuttaa väriä.  

Helpoimman sadon saan lapsuudenkotini pihasta. Yhdestä puusta saan monta kassillista hevoskastanjan siemeniä. Kuivatan ne paperin päällä ohuena kerroksena, jotta ne eivät homehdu. Mukavaa sadonkorjuun meininkiä, kun olohuoneessa ja saunassa on kastanjoita!

Edullisesta raaka-aineesta paljon iloa

No mitä niistä sitten teen? En välttämättä heti mitään, mutta kerääminen suo suurta tyydytystä. Olen tehnyt kymmeniä helminauhoja ompelemalla noin 10 cm leveän ja pari metriä pitkän kangassuikaleen putkeksi. Kangasputki käännetään toisin päin ja siihen aletaan pujotella kuivia hevoskastanjan siemeniä. Jokaisen siemenen väliin tehdään napakka solmu.

Helminauhoihin voi hyödyntää vanhat silkkihuivit, hiteimille kuluneet silkkipaidat tai vanhat puuvillahameet. Tämä helmiaskartelu on halpaa, helppoa ja hauskaa niin lasten kuin vanhustenkin kanssa.

Terveydenhoitajaksi opiskeleva tyttäreni oli harjoittelussa muistisairaiden päiväosastolla. Sinne kaivattiin askartelumateriaalia, ja lähetin valmiiksi ommeltuja putkia ja pussillisen hevoskastanjan siemeniä. Oli ihanaa kuulla, että kaikki mummot olivat istuneet tyytäväisinä värikkäät helmet kaulassa!

Kun ystävättäreni haki adoptiotyttären Venäjältä, lähetin sinnekin kastanjahelmet kaikille lastenkodin 15 tytölle. Kastanjahelmillä voi tuottaa iloa monille.

Toki kuivatut hevoskastanjan siemenet ja tammenterhot sopivat myös kransseihin ja kukka-asetelmiin.  Olen tehnyt niistä jopa korvarenkaita virkkaamalla päällyksen ja kiinnittämällä korvarengaskoukun. Kastanja-kangas-putkilosta saa myös persoonallisen kassin sangan.

Seuraa 

Reijan räsymaton raidat on kudottu innostuksesta, kekseliäistä käsitöistä, kirpparilöydöistä, tilpehööripussukoista ja käsillä tekemisen hurmasta.

Reija Ypyä, 56-vuotias ET-lehden toimittaja sukeltaa blogissaan käsityön ja luovuuden värikkääseen maailmaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016
2015

Kategoriat