Kirjoitukset avainsanalla eläkeläinen

Jos olisin vastuussa yksityisistä tai julkisista vanhuspalveluista, paketoisin ne ehdottomasti kauniiseen vanhuuspakkaukseen. Tuotteistaisin palvelut helppokäyttöiseksi paketiksi, josta ikäihminen löytäisi kaiken tarvitsemansa tiedon ja bonuksena valikoiman jokapäivästä elämää helpottavia tuotteita.

Esikuvana olisi tietysti äitiyspakkaus, joka on ollut suomalainen menestystarina. Alun perin avustuksella houkuteltiin vähävaraisia äitejä terveydenhuollon piiriin, mutta vuodesta 1949 lähtien tämän sosiaaliturvaetuuden ovat saaneet kaikki vanhemmat. Suomen innoittamana äitiyspakkausta on kokeiltu jo yli 30 maassa.

Kelan uuden vanhuuspakkauksen saisi jokainen vanhuuseläkkeelle siirtyvä suomalainen. Pakkauksessa päällimmäisenä olisi tasavallan presidentin allekirjoittama kirje, jossa uutta eläkeläistä kiitettäisiin vuolassanaisesti tähänastisesta panoksesta yhteiskuntamme hyväksi ja kehotettaisiin keittämään kunnon kahvit mukana olevasta kahvipaketista.

Tuotevalikoimaan kuuluisivat ainakin liukuesteet kenkiin. Mitähän muuta? Pääasia olisi kumminkin ikäihmisen informointi ja ikääntymisen aktiivinen suunnittelu yhteispelillä. Kustannukset pidettäisiin kurissa ennaltaehkäisevällä hoito- ja palvelusuunnitelmalla, johon kaikki osapuolet sitoutuisivat.

Maailmalla Finnish Senior Citizen Box olisi tietysti uutinen. Vanhuuspakkaus houkuttelisi pilvin pimein ulkomaisia toimittajia tutustumaan suomalaiseen vanhustyöhön ja pelastaisi Suomen brändin vanhustenhuollon mallimaana. Lopulta ikääntyvä väestö kautta maailman olisi valmis maksamaan maltaita päästäkseen Suomeen vanhenemaan.

Väestö ikääntyy, työikäisten osuus pienenee ja huoltosuhde heikkenee. Nyt olisivat hyvät neuvot tarpeen. Eiköhän kehitetä vanhuuspakkaus ja panna uuden vanhuustalouden pyörät pyörimään.

Kuva: Annika Söderblom © Kela

Kommentit (2)

70-vuotias

Paras idea aikoihin!  Hyvänen aika kun en ollut huomannutkaan tätä kirjoitusta. Kun suomessa jaellaan äitiyspakkauksia rikkaille ja köyhille, niin eiköhän olisi aika kehittää tosiaan vanhuksille omaa boxia. Presidentin kirje ja kahvipaketti, tietysti Presidenttiä, hyvä idea mutta villasukat tarvitaan myös. Jonkinlainen turvalaite olisi hyvä koska nykyään nuoret urokset ryöstelevät vanhuksia kun ovat niin raukkoja. Kela kehiin oikealle asialle!

Pääsen vanhuuseläkkeelle aikaisintaan vuonna 2027, mutta todennäköisesti eläkeikä karkaa myöhemmäksi elinajanodotteen noustessa koko ajan.

Suomalaismiesten odotettu elinikä on muistaakseni 77,5 vuotta ja meillä Kainuussa syntyneillä vielä lyhyempi. Missä ihmeen välissä niistä eläkevuosista on tarkoitus nauttia? Ensin piti opiskella, sitten paiskitaan vuosikymmenet töitä, maksetaan nöyrästi veroja ja sen jälkeen kuollaan pois nuorempien jaloista. Tämä peli ei vetele.

Kanariansaarten hiekalla tänään maatessani päätin aloittaa omat vanhuuseläkepäiväni henkisesti saman tien. Kuvittelen olevani eläkkeellä ja nautin.

Minä, vale-eläkeläinen, osaan pitää varani, sillä olen kuullut oikeilta eläkeläisiltä, että kalenteri alkaa täyttyä kuin itsestään. Älkää edes yrittäkö turhaan tavoittaa, sillä minä olen nyt matkoilla. Kaikki naapurini muuten ovat saksalaisia eläkeläisiä, joten – kiitos kysymästä – viihdyn täällä oikein mainiosti. 

Aurinko paistaa ja elämä on ihanaa. Kaiken lisäksi minulla on toistakymmentä vuotta aikaa jatkaa näitä onnellisia vale-eläkepäiviä aina tarpeen vaatiessa.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat