Tampereen Oopperan La Traviata jättää pysyvän muistijäljen.
ALKUSOITTO Giuseppe Verdin (1813–1901) oopperasta La Traviata (suom. langennut nainen) on jotain aivan ylimaallista. Tampereen Oopperan uudessa tuotannossa se johdattaa yleisön 1920-luvun häikäisevään ja ylenpalttiseen Pariisiin.
Maineikas kurtisaani Violetta Valéry (Marjukka Tepponen) emännöi ylhäisön juhlaa Moulin Rouge -kabareessa. Samppanja virtaa, kohotetaan maljoja elämän ja rakkauden ohikiitäville nautinnoille. Kun nuori aatelinen Alfredo Germont (Paolo Fanale) tutustuu tähän kuuluisaan kaunottareen, hän ei voi enää padota tunteitaan.
Rakkaustarinaa kehystävät ristiriidat ja Violettan kuolemaan johtava keuhkosairaus. Myös Alfredon petollinen isä Giorgio Germont (Arttu Kataja) tekee kaikkensa lopettaakseen poikansa suhteen kevytkenkäisenä pidetyn kurtisaanin kanssa. Pariskunta ehtii uneksia onnellisesta tulevaisuudesta, mutta Violettan hetket ovat ennen pitkää luetut.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/geron-tampereen-ooppera-la-traviata-020324-2.jpg?itok=azmpFFuq)
KUOLINKOHTAUS kruunaa Giuseppe Verdin suosituimman oopperan, jonka kantaesitys oli maaliskuussa 1853. Ensi-illan kerrotaan epäonnistuneen pahasti; yleisö nauroi Violettan tekoyskälle ja kriitikot haukkuivat esityksen. Verdi itse kirjoitti, että La Traviata oli fiasko: ”Oliko se minun vai laulajien vika? Aika näyttää.”
Tampereen Oopperan ensi-illassa haasteen ottaa vastaan menestysmusikaalien ohjaajana tunnetuksi tullut Samuel Harjanne. Meriitteihin kuuluvat muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar, Kinky Boots ja Pieni merenneito sekä Tampereen Teatterin Anastasia.
La Traviata on Harjanteen ensimmäinen oopperaohjaus. Vaikka harteilla on täytynyt tuntua melkoinen ennakkosuosikin paine, debyytti ei jätä sijaa moitteelle.
Elämän ja kuoleman rajalla teemoitetaan suuria kysymyksiä.
TAITEELLINEN työryhmä, orkesteri, kuoro ja solistit antavat La Traviatassa kaikkensa. Teoksen lavastus, puvut, valot, videot, koreografia ja naamiointi tukevat kokonaistaideteosta huikentelevasti mutta ratkaisut ovat linjakkaita ja elegantteja.
Väistämättömät mielleyhtymät musikaalien ja elokuvien maailmaan (Moulin Rouge, Great Gatsby – Kultahattu) lisäävät kerronnan tasoja. Onhan La Traviatalla hauska yhtymäkohta myös Priscillan aavikolle. Hetkittäin tanssijoiden ja minotaurosten varastaessa show’n melkein unohtuu, että La Traviata on kolmen solistin taidonnäyte. Sopraano Marjukka Tepponen häikäisevä lavakarisma vakuuttaa niin laulajana kuin näyttelijänä.
Tampereen Oopperan La Traviata on suuren tyylin kimaltava tuotanto, joka jättää pysyvän muistijäljen. Elämän ja kuoleman rajalla teemoitetaan lopulta suuria kysymyksiä niin uhrautuvasta rakkaudesta ja petollisuudesta kuin inhimillisistä tekijöistä ja olosuhteiden vaikutuksista – huipentumana luonnollisesti Verdin kuolematon musiikki.
