Kirjoitukset avainsanalla Tampere

La Traviata on kaikkien aikojen esitetyimpiä oopperoita. Samuel Harjanne debytoi ohjaajana. Kuvat: Tampere-talo, Petri Nuutinen 

Tampereen Oopperan La Traviata jättää pysyvän muistijäljen. 

OOPPERA | Giuseppe Verdin La Traviata, ensi-ilta 2.3. Tampere-talossa, Tampereen Ooppera. Musiikinjohto Giancarlo Andretta, Tampere Filharmonia. Ohjaus Samuel Harjanne, koreografia Jack Johansson. Lavastus Peter Ahlqvist, pukusuunnittelu Tinja Salmi, valosuunnittelu Ville Syrjä, videosuunnittelu Toni Haaranen, naamioinnin suunnittelu Johanna Vänttinen. Rooleissa Marjukka Tepponen, Paolo Fanale, Arttu Kataja, Tuomas Miettola, Niina Keitel, Elli Vallinoja, Markus Suihkonen, Ville Rusanen, Jussi Juola, Taavi Niinimaa, Janne Salmenkangas, Juho Stén. Kuorokapellimestari Heikki Liimola, Tampereen Oopperan kuoro. Tanssijat Chris Bewsher, Oskari Jauhiainen, Jenny Strandberg, Iina Suomalainen. Maagikot Veera Aaltonen, Anni Koskinen, Emmi Latvanne, Fanni Palmanto, Inga Sauranen, Anna Suurmäki-Lesonen. Minotaurokset Janrik Häkkinen, Benjamin Klemettinen, Jari Malinen. ★★★★★

ALKUSOITTO Giuseppe Verdin (1813–1901) oopperasta La Traviata (suom. langennut nainen) on jotain aivan ylimaallista. Tampereen Oopperan uudessa tuotannossa se johdattaa yleisön 1920-luvun häikäisevään ja ylenpalttiseen Pariisiin.

Maineikas kurtisaani Violetta Valéry (Marjukka Tepponen) emännöi ylhäisön juhlaa Moulin Rouge -kabareessa. Samppanja virtaa, kohotetaan maljoja elämän ja rakkauden ohikiitäville nautinnoille. Kun nuori aatelinen Alfredo Germont (Paolo Fanale) tutustuu tähän kuuluisaan kaunottareen, hän ei voi enää padota tunteitaan. 

Rakkaustarinaa kehystävät ristiriidat ja Violettan kuolemaan johtava keuhkosairaus. Myös Alfredon petollinen isä Giorgio Germont (Arttu Kataja) tekee kaikkensa lopettaakseen poikansa suhteen kevytkenkäisenä pidetyn kurtisaanin kanssa. Pariskunta ehtii uneksia onnellisesta tulevaisuudesta, mutta Violettan hetket ovat ennen pitkää luetut. 

La Traviatassa siirrytään kepeästä tunnelmasta kuolemansuudelmaan.
La Traviatassa siirrytään kepeästä tunnelmasta kuolemansuudelmaan.

KUOLINKOHTAUS kruunaa Giuseppe Verdin suosituimman oopperan, jonka kantaesitys oli maaliskuussa 1853. Ensi-illan kerrotaan epäonnistuneen pahasti; yleisö nauroi Violettan tekoyskälle ja kriitikot haukkuivat esityksen. Verdi itse kirjoitti, että La Traviata oli fiasko: ”Oliko se minun vai laulajien vika? Aika näyttää.”

Tampereen Oopperan ensi-illassa haasteen ottaa vastaan menestysmusikaalien ohjaajana tunnetuksi tullut Samuel Harjanne. Meriitteihin kuuluvat muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar, Kinky Boots ja Pieni merenneito sekä Tampereen Teatterin Anastasia

La Traviata on Harjanteen ensimmäinen oopperaohjaus. Vaikka harteilla on täytynyt tuntua melkoinen ennakkosuosikin paine, debyytti ei jätä sijaa moitteelle. 

Elämän ja kuoleman rajalla teemoitetaan suuria kysymyksiä.

TAITEELLINEN työryhmä, orkesteri, kuoro ja solistit antavat La Traviatassa kaikkensa. Teoksen lavastus, puvut, valot, videot, koreografia ja naamiointi tukevat kokonaistaideteosta huikentelevasti mutta ratkaisut ovat linjakkaita ja elegantteja. 

Väistämättömät mielleyhtymät musikaalien ja elokuvien maailmaan (Moulin Rouge, Great Gatsby – Kultahattu) lisäävät kerronnan tasoja. Onhan La Traviatalla hauska yhtymäkohta myös Priscillan aavikolle. Hetkittäin tanssijoiden ja minotaurosten varastaessa show’n melkein unohtuu, että La Traviata on kolmen solistin taidonnäyte. Sopraano Marjukka Tepponen häikäisevä lavakarisma vakuuttaa niin laulajana kuin näyttelijänä. 

Tampereen Oopperan La Traviata on suuren tyylin kimaltava tuotanto, joka jättää pysyvän muistijäljen. Elämän ja kuoleman rajalla teemoitetaan lopulta suuria kysymyksiä niin uhrautuvasta rakkaudesta ja petollisuudesta kuin inhimillisistä tekijöistä ja olosuhteiden vaikutuksista – huipentumana luonnollisesti Verdin kuolematon musiikki.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Cabaret-musikaalissa pankin räjäyttävät seremoniamestari Antti Lang ja tanssiryhmä. Kuva Teppo Järvinen.

HYVÄN tilannekomedian tunnistaa naurusta.

Yleisö alkaa reagoida spontaanisti hörähdellen näyttämöllä toljaileviin tyyppeihin ja sukkelaan sanailuun. Nauru palkitsee näyttelijöitä, jotka innostuvat panemaan parastaan. Katsomo lämpenee entisestään, ulvoo pian katketakseen ja ilonkyyneleet vierivät pitkin poskia. Esiripun sulkeuduttua itse kukin huomaa kokemuksen olleen ihmeellisellä tavalla vapauttava.

Suku on todella syvältä Tampereen Työväen Teatterissa.

TAMPEREEN Työväen Teatterin Suku on syvältä ei ole hyvä tilannekomedia. Sen sijaan suurelle näyttämölle on kyhätty vitkasteleva puskafarssi, jota seuraa pelkästään vaivaantuneena. Ei naurata.

Suku on syvältä (Fish in the Dark) sai ensi-iltansa viime vuonna Broadwaylla ja rikkoi kaikki kassaennätykset. Tuomas Parkkinen on ohjannut pläjäyksen tuoreeltaan Tampereelle.

Tilannekomedia vaatii tutut hahmot ja tapahtumapaikat, ja tällä kertaa vanhan isän kuolema suistaa suvun raiteiltaan. Tuskin on arkku ehtinyt sulkeutua, kun perhesalaisuudet ponnahtavat esiin. Kumpi pojista, Norman vai Arthur, huolehtii äidistä? Kuka saa Rolexin? Kumpaa miniää isä vihasi? Ja kenen kanssa hän muhinoi pyykkihuoneessa?

Vaikka näyttämöllä tullaan ja mennään ovet paukkuen, kummasti siellä ehditään seisoskelemaankin. Amerikassa muka ollaan, mutta kun menoon yhdistyy joidenkin näyttelijöiden puheesta kuultava hämäläismurteiden sävelkulku, saadaan esitykseen tilkka huumoriakin – tahattomasti. ★

Cabaret on totta

Cabaret-musikaali on jälleen ajankohtainen klassikko. Videot: Tampereen Työväen Teatteri.

EI NAURATA toinenkaan tamperelainen Broadway-tulkinta, mutta luojan kiitos tällä kertaa ei ole edes tarkoitus. Syyskuussa ensi-iltansa saanut klassikkomusikaali Cabaret täyttää TTT:n suuren näyttämön komeasti.

Kertomus on tuttu. Vuonna 1930 Kit Kat -klubilla sykkii Berliinin legendaarinen yöelämä, kunnes juhlat on juhlittu ja aina vain pahempaa on tulossa.

Tiina Puumalaisen ohjauksessa korostuvat kahden erilaisen ihmissuhteen tarinat: nuori kabareelaulajatar Sally Bowles (Emmi Kaislakari) ja kirjailijanalku Cliff Bradshaw (Juha-Matti Koskela) löytävät toisensa, samoin iäkäs asuntolanpitäjä Fräulein Schneider (Jaana Oravisto) ja vanha hedelmäkauppias Herr Schultz (Auvo Vihro).

Kaislakari ja Koskela panevat parastaan ja laulavat kuin satakielet, mutta miksihän tässä jäädään rakentamaan valjua heterosuhdetta? Ja miksi koko musikaalin kaunein kappale Maybe This Time on jätetty TTT:n esityksestä kokonaan pois? Rakkauden ja hyväksymisen kaipuu − toiveet, halut ja unelmat − ovat Cabaret-musikaalin keskeistä ainesta.

Varsinaisesti pankin räjäyttävät hurja seremoniamestari, MC Antti Lang sekä upean rietas tanssiryhmä. Myös näyttämökuva efekteineen on huikea, vaikka mielelläni olisin nähnyt myös kulisseihin piilotetun orkesterin.

Siis tervemenoa Tampereelle, Berliiniin. Cabaret on totta ja tapahtuu nyt. ★ ★ ★ ★

▶︎ Lue myös: Willkommen, bienvenue, welcome! Elämä on kabaree

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram