Kirjoitukset avainsanalla Ikäinstituutti

Kuva: Ari Liimatainen
Kuva: Ari Liimatainen

Vanhuus on mielen hyvinvoinnin mahdollisuuksien kannalta hieno elämänvaihe. Usein siihen liittyy tilaisuus elää omannäköistä elämää ja toteuttaa itseään aiempaa vapaammin.

Iäkkäälle kokemukset ovat jo ehtineet kasvattaa monenlaisia elämäntaitoja, jotka toimivat voimavaroina uusissa käänteissä. Mielen hyvinvointia tukevat taidot ovatkin yhtä tärkeitä kuin fyysinen kunto. Samalla tavalla niitä voi myös vahvistaa ja kehittää.

Ikäinstituutti on kehittänyt yhteistyössä eläkeikäisten kanssa 52 kortin Mielipakan, joka kannustaa innostavalla tavalla mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen.

Monikäyttöisen korttipakan avulla aktivoidaan mielen taitoja ja lähestytään hyvää elämää omien kokemusten kautta.

Missä olet hyvä?

Mielipakka houkuttelee pysähtymään mielen hyvinvoinnin taitojen äärelle. Kortit herättävät monenlaisia ajatuksia ja tunteita, joista on antoisaa keskustella. Ne innostavat ja koskettavat, mutta ennen kaikkea ne johdattelevat huomaamaan ikääntyessä tärkeitä elämäntaitoja.

Kortit on tarkoitettu käytettäviksi rauhallisessa tahdissa, jotta aikaa aiheiden pohtimiseen on riittävästi. Myös Mielipakan upeita luontoaiheisia kuvia voi hyödyntää keskustelun virittäjinä. Painetuista korteista saa uuden luontotaulun ja puheenaiheen vaikka vuoden jokaiselle viikolle.

Ihminen kehittyy ja muuttuu läpi elämän. Oletko koskaan pysähtynyt pohtimaan, mitä kaikkia taitoja elämänkokemus on tuonut vuosikymmenten saatossa? Millaisia ajatuksia Sinulla on elämästä ja itsestäsi nykyisin?

Mielipakan voi ladata ilmaiseksi ilman kuvitusta tai tilata Ikäinstituutista.

Kommentit (0)

Kirja | Erja Rappe ja Taina Koivunen: Hoitokodin kasvit. Ikäinstituutti. 91 s.

Heitän haasteen joka ainoalle hoivakodille, palvelutalolle ja vanhustenhoidon järjestäjälle kautta Suomen niemen: mitäpä jos tänä keväänä panisimme hoivakodit kukkimaan ja ottaisimme kaiken ilon irti uuden kasvun ihmeestä.

Erja Rappen ja Taina Koivusen kirjoittaman Hoitokodin kasvit -oppaan selkeillä ohjeilla aloittelevakin multasormi pääsee vauhtiin. Jokainen syy, joka estää kasvien kasvattamisen, on nyt tekosyy.

Erinomainen kirja tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa kasvien käyttämisestä hoitotyössä ja käytännön neuvoja tavallisten puutarhakasvien kasvattamiseen. Liikkeelle voi lähteä vaikka ikkunalaudan ruukkuviljelyllä, mutta oppaan lajivalikoimasta saa myös kelpo puutarhan.

Värikkäät vihannekset, tuoksuvat yrtit, mehukkaat marjat, herkulliset hedelmät ja kauniit kukat luovat kodikkaan ja viihtyisän ympäristön niin sisälle kuin ulkotiloihin.

Kasvit vahvistavat puolustuskykyä.

Kasvien käyttö hoitoympäristössä ei ole uusi keksintö. Puutarhojen kauneutta, kasvien tuoksua ja veden solinaa on käytetty tuhansia vuosia rauhoittamaan sairaiden ja heikkojen mieltä. Valtaosa nykyisistä hoitoympäristöistä taas on suunniteltu yksioikoisen palvelutuotannon ja näennäisesti tehokkaan hoidon näkökulmasta, vaikka luonto tarjoaisi kokonaisvaltaista hyvinvointia edullisesti.

Hoitokodissa kasvien käyttöä ei tarvitse rajoittaa mikrobien tai muiden pöpöjen pelossa, päinvastoin. Mullassa elävät homesienet ovat kasvien ja ihmisen terveyden kannalta useimmiten hyödyllisiä. Puolustuskykyä voi suorastaan vahvistaa työntämällä sormet multaan, syömällä marjoja pensaasta, haistelemalla kukkia ja halaamalla puita.

Kasvit eivät homehduta rakennuksia, vaan parantavat sisäilman laatua ja tarjoavat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa terveyttä tukevien pieneliöiden kanssa.

Hoitokodin kasvit -kirja sisältää tärkeää tietoa myös allergioista ja myrkyllisistä kasveista. Esimerkiksi oleanterilla on kauniit kukat, mutta syötynä yksi lehti voi tappaa. Samoin risiinin ja ukonhatun kaikki osat ovat myrkyllisiä.

Elämänilo syntyy innostuksesta.

Erityinen merkitys luonnolla on vanhusten pitkäaikaishoidossa. Vanhenemiseen liittyy monia toimintakykyä heikentäviä sairauksia, mutta viherympäristön avulla niiden kielteisiä vaikutuksia voi lievittää.

Ajatelkaa nyt. Jos vaipat ja lääkkeet ovat koko ajan silmissä ja sängystäkin näkee pelkän valkoisen seinän, kuka tahansa voi päätellä yksin maatessaan, että asiat ovat huonolla tolalla. Jos katse sen sijaan kohdistuu edes pöydällä olevaan joulukaktukseen, jonka on saanut vuosia sitten naapurilta, mieli alkaa matkata myönteisiin muistoihin ja olo koheta.

Kukka voi olla jopa ainut ystävä, jolle toivottaa hyvää yötä iltaisin.

Ympäristö vaikuttaa hyvinvointiin. Jokainen luo käsitystä itsestään, kyvyistään ja osallisuudestaan ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Kasvit kuntouttavat ja tarjoavat näitä mahdollisuuksia. Paras hyöty saavutetaan, kun ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään ympäri vuoden.

Hoitokodin kasvit -kirjan asiantuntevat kirjoittajat Erja Rappe ja Taina Koivunen rohkaisevat käyttämään kasveja luovasti ja ennakkoluulottomasti kaikenlaisissa hoitoympäristöissä: Innostu ja anna muiden innostua. Puutarhatöissä ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Kasvun ihme tarjoaa elämäniloa ja tulevaisuudenuskoa kaikille.

Hoitokodin kasvit -kirjan voi tilata Ikäinstituutista (25 euroa + postitus- ja käsittelykulut) tai ladata ilmaiseksi internetistä. Kuvat: Hoitokodin kasvit -kirjan kuvitusta

Kommentit (7)

anna kaikkien kukkien kukkia

Luin joskus Helsingin Sanomista artikkelin palvelukeskuksen "kukkahotellista", jossa vanhukset hoitavat naapureiden ja lomalla olevien kasveja. Tässä olisi hieno idea toteutettavaksi hoitokoteihin.

anna kaikkien kukkien kukkia

Samalla vanhukset tuntisivat itsensä hyödyllisiksi ja voisivat vaikka löytää jopa uusia ystäviä!

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015

Kiitos kommentista. Tämän perustelun olen kuullut joissakin hoivakodeissa, mutta olen varma, että tiloihin voi rakentaa kukkahyllyjä tms. niin ettei kasveja voi syödä. Kukat kukkimaan vain!

"Äly etsii, mutta sydän löytää." www.etlehti.fi/geron

anna kaikkien kukkien kukkia

Tämä artikkeli oli palvelukeskuksen ei hoivakodin "kukkahotellista".
En ole koskaan aikaisemmin kuullut, että dementoituneet söisivät viherkasveja. Olen varma jos halua riittää, niin tämä idea voidaan toteuttaa monessa paikassa.

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat