Vuonna 2019 suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on uudistettu ja kaikki on toisin. Valinnanvapaus on tehnyt vanhuspalveluista joustavia ja hoitopoluista sujuvia. Lähipalvelut ovat monipuolisia ja tarvittavat palvelut saa myös kotiin.

Minulle − asiakkaalle − on luvattu oikeus valita. Vaikka toivon, etten tarvitse vanhuspalveluja vielä vähään aikaan, olen miettinyt kaiken varalta muutaman tärkeän asian.

Haluan ehdottomasti määritellä palvelujeni sisällön itse. Olen aamuvirkku ja kotipalvelun työntekijän on tultava luokseni varhain. Syön kaurapuuroa, juon mustaa kahvia ja luen aamulehden kaikessa rauhassa. Minulla on huono näkö, joten työntekijä joutuu ehkä lukemaan lehteä ääneen. Uutisia ei kuitenkaan pidä kommentoida.

Haluan valita luonani käyvät kotipalvelun työntekijät, enkä hyväksy vieraita. Koko ajan ei tarvitse siivota, mutta henkilökohtaisesta hygieniastani olen tarkka. Tahdon saunaan, jossa on leppeät löylyt. Kotikäyntien kestot joustavat tarpeen mukaan: päivällä ulkoillaan, iltaisin mennään ehkä teatteriin ja matkustelu kuuluu normaaliin elämään.

Kaikki edellä listaamani asiat ovat minulle hyvin merkityksellisiä, elämän suola. Hoitotahdosta ja elämänlaatutestamentista löytyvät loputkin.

Totuus paljastuu. 

Tuollaista elämäni on vanhana, jos nykyisen hallituksen linjauksiin on luottaminen. Palvelu paranee ja hyvinvointi lisääntyy. Ikävä kyllä täysin toinen totuus paljastuu esimerkiksi Kirsi Kuusinen-Jamesin sosiaalityön alaan kuuluvasta tuoreesta väitöstutkimuksesta .

Totta kai kyse on rahasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella on tarkoitus kuroa umpeen iso osa julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hallituksen kymmenen miljardin euron säästötavoitteesta kolme miljardia euroa rohmutaan sote-uudistuksesta.

Valinnanvapauden taustalla on taloustieteellinen oletus asiakkaasta rationaalisena kuluttajana, joka pystyy vertailemaan ja valitsemaan omaa etuaan parhaiten palvelevan tuottajan. Suuri osa vanhuksista ja muistisairaista on kuitenkin tilanteessa, jossa heidän on vaikea toimia rationaalisen kuluttajan tavoin.

Sote-uudistuksessa ei todellakaan ole kyse vanhusten valinnanvapaudesta, vaan tavoitteena on lisätä kilpailua ja saada aikaan kustannussäästöjä. Asiakkaalle ei tule valinnanvapauslainsäädäntöön oikeutta valita merkityksellisiksi kokemiaan palveluja, vaikka julkisuudessa kiinnitetään nyt huomiota yksilön valintoihin.

Kun julkinen sektori siirtyy tilaajan rooliin, asiakkaalle luvattu vapaus on retorinen kulissi, jolla todellisuudessa murennetaan yhteiskunnan vastuuta vaivaisistaan. Kun vain varakkaat voivat ostaa lisäpalveluja, muiden pitää selvitä vähemmällä tai saada apua läheisiltään.

Vanhusten hoivapalvelut ovat Suomessa keskittyneet nopeasti pörssiyhtiöille ja kansainvälisille pääomasijoittajille. Hoivapalveluista yli 50 % on jo yksityisten tuottajien hallussa.

Enpä tiedä, millainen vanhuus näistä lähtökohdista on odotettavissa. Onko pörssikeinottelijaksi ryhtyminen ainoa keino hyötyä valevalinnanvapaudesta?