Vanhuus elämänvaiheena on aikaa, jolloin käydään läpi elettyä elämää, muistellaan menneitä ja kirkastetaan elämänkokemuksen kartuttamia oivalluksia. 

Iän myötä kertyneet elämäntaidot ovat vanhenevalle ihmiselle parhaimmillaan arvokas voimavara – tunteita, valintoja, ajatuksia ja tekoja, jotka kannattavat vastaan tulevissa tilanteissa. Jopa onnellisuuden sanotaan olevan taito.

Elämäntaidot löytyvät keskustellen, mutta pääsevätkö kaikki vieläkään ääneen? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten vanheneminen saattaa näyttäytyä hyvinkin erilaisena kuin valtaväestön. Vanhan homon elämäntaidot ovat voineet karttua rikolliseksi leimaamisesta, sairaaksi luokittelusta ja kaapissa elämisestä. Mielen pohjalla häivähtävät pelko ja häpeä.

Se homoseksuaalien sukupolvi, joka järjestäytyi vuosikymmeniä sitten Suomessa edistääkseen vähemmistöjen perus- ja ihmisoikeuksia, tarvitsee nyt tukea yhdenvertaiseen vanhuuteen. Identiteettiä ei pidä lukita uudestaan hoivakodin tai palvelutalon kaappiin.

Eletyn elämän muisteleminen ja asioiden hyväksyminen on yhtä tärkeää vanhukselle, joka ei ole koskaan pystynyt elämään avoimesti identiteettinsä mukaista elämää. Historialliset olot, lainsäädäntö ja asenteet ovat vaikuttaneet siihen, että moni on joutunut piilottamaan todellisen minänsä suojellakseen itseään tai lähimmäisiään.

Vanhuspalvelujen tulee nyt mahdollistaa yhdenvertainen vanhuus kaikille. Jokaisella pitää olla mahdollisuus elää elämäänsä ja kertoa elämäntarinansa ilman pelkoa naurunalaiseksi tai syrjityksi joutumisesta. 

Elämäntaidot esiin -kampanja haastaa iäkkäät ihmiset kertomaan tärkeistä elämäntaidoista. Yhdenvertainen vanhuus -projekti tekee ikäihmisten sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta näkyväksi. 

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies' 

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita vanhuspalveluja − iäkkäiden ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Palveluksessanne! www.geron.fi

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram