Kirjoitukset avainsanalla kirja

Kirjat | Vappu Taipale: Vanha ja vireä – Virkistyskirja naisille ja Isoäitikirja. Into Kustannus 2017.

Vappu Taipale, 77, on kirjoittanut vanhojen naisten kunniaksi kaksi kirjaa, joilla hän haluaa hälventää vanhenemiseen liittyviä pelkoja ja huolia.

Taipale kannustaa naisväkeä vanhenemaan iloisesti ja rohkeasti omalla tavallaan. Oma elämä on vain pieni lenkki sukupolvien ketjussa, mutta on tulevia sukupolvia – heidän tarpeitaan, ilojaan ja surujaan. Elämä jatkuu.

Filosofi Georg Henrik von Wright on sanonut, että ainoa, mikä ihmisen saavutuksista tässä elämässä jää pysyväksi, on rakkaus, jota on tuntenut, antanut ja jakanut. Vappu Taipale jakaa kirjoissaan vanhan naisen elämänviisautta. Vain rakkaus jää.

Ikä antaa anteeksi.

Viime kädessä jokainen itse määrittelee oman vanhenemisensa. Vanhaksi tuleminen on sisäinen tunne, joka voimistuu vähitellen. Vappu Taipale kutsuu itseään ”vanhaksi rouvaksi”. Ei ole mitään syytä kätkeä ikäänsä eikä hävetä sitä, päinvastoin. Vanha on kaunis suomen kielen sana.

Ikä antaa ymmärrystä.

Vappu Taipaleen ikäiset ihmiset kuuluvat isovanhempien sukupolveen, mutta voiko elämä olla kokonainen ilman lastenlasta? Taipaleen mukaan isoäitiys on sukupolvisuhde, jossa tulee hyväksyä elämän monimuotoisuus. Elämä kuljettaa mukanaan myös pettymysten ja vajavaisuuksien säikeitä. Voi olla mummo ilman omaa lapsenlasta.

Ikä lisää huumorintajua.

Kaikkien ei tarvitse olla teräsmummoja, rautarouvia eikä edes harmaita panttereita. Jokainen valitkoon itselleen sopivimman tien. Vanheneminen ei ole pelkästään kykyjen ja aistien asteittaista rappeutumista. Ikääntyessä monet mahdollisuudet ovat avoinna, ja niihin Vappu Taipale kehottaa tarttumaan. Vanhuus tuo pitkäjänteisyyttä ja huumorintajua.

Ikä tuo suhteellisuutta elämään.

Nuoret saattavat mieltää vanhuuden pelkäksi surkeudeksi ja katkeruudeksi. Todellisuudessa onni, tyytyväisyys ja harmonia ovat asettuneet monen vanhan ihmisen mieleen. Tutkimuksen mukaan ihminen on onnellisimmillaan 74-vuotiaana. Asenne ratkaisee.

Ikä antaa perspektiiviä.

Kauneus ei ole pintaa. Vaikka sisäisestä kauneudesta puhuminen saattaa vaikuttaa vanhanaikaiselta, sillä on Taipaleen mukaan merkitystä. Kauneus muodostuu sisäisestä olemuksesta ja ihmisyydestä. Kauneuteen liittyvät läheisesti sellaiset käsitteet kuin hyvyys, rehellisyys ja totuudellisuus. Kauneus sisältää läheisyyttä, lämpöä ja myötätuntoa.

Ikä huomaa ilon aiheet läheltä.

Vanhojen naisten touhut ovat loputtomia. Aina puuhataan ja järjestellään ja siivotaan, mutta kaikkein eniten tehdään ruokaa ja tarjotaan syötävää. Ruoalla osoitetaan rakkautta ja herkuilla hemmotellaan. Ruoka merkitsee niin huolenpitoa, yhteisyyttä ja ilon jakamista kuin omia juuria ja omaa kulttuuria.

Ikä luo sallivuutta.

Vanhalle naiselle menneisyydessä tarjotut roolit olivat harvoin aktiivisia ja vaikutusvaltaisia perheen ulkopuolella. Nykypäivän mummo rikkoo monin tavoin kangistuneita roolikuvia. Ikä antaa myös pilkettä silmään.

Ikä tuo viisautta.

Vappu Taipaleen mukaan hyvää vanhenemista voi edistää noudattamalla viittä yksinkertaista ohjetta: Liity! Harrasta! Opi uutta! Anna! Naura!

Ihminen tarvitsee toisia ihmisiä ja paljon iloisia, stressittömiä hetkiä. Vanhoilla ihmisillä on yltäkylläiset mahdollisuudet antamiseen: kokemusta, muistoja, osaamista. Arvostusta vanhoille ei kuitenkaan anneta ulkoapäin. Arvostus täytyy itse hankkia, ja vanhojen naisten on näytettävä maailmalle, millainen voima ja viisaus heissä piilee.

Kommentit (3)

75-v

Kiitos noista viisauksista ja armollisista elämänohjeista!

Nykyään toitotetaan ihan liikaa miten meidän seniori-ikäisten, eli suomeksi vanhojen tulee harrastaa seksiä, jumpata, humpata, osallistua ym. Miksi me emme kelpaa sellaisina kuin olemme?

70-v

Täytyy nyt nauraa itselle Vapun ohjeen mukaan, sillä nimimerkki meni ihan väärin, eli pudotan iästä pois viisivuotta! Onneksi en muistanut itseäni nuoremmaksi! Siis 70-v

Marraskuu 2022. Kansainvälinen hoivakonserni CareMedica Oy ilmoittaa ylpeänä ostaneensa jo 348 vanhusten hoivakotia Suomesta. Yrityksellä on yhteinen laatukäsikirja kaikille toimipaikoille, joten työntekijöiden, asiakkaiden tai omaisten ei tarvitse huolehtia hoivan laadusta. Osaamista kyllä löytyy!

Huhtikuu 2030. Sote-alueiden vanhuspalvelujen kilpailutuksen voittanut CareMedica Oy on yllättäen irtisanonut 70 % työntekijöistään. Yritys on tehnyt valtavan investoinnin hoivarobotteihin, jotka alkavat tehdä suurimman osan töistä heti seuraavan vuoden alusta. Noin 10 000 työntekijää saa lopputilin.

Maaliskuu 2046. Hoivapalveluyritys CareMedica on vetäytynyt huonosti kannattavilta Suomen markkinoilta, ja vanhuksia on alettu myydä muille palveluntarjoajille yksilöllisesti hinnoiteltuina. Huutokaupassa tarjoukset ovat asettuneet 1 750 ja 2 000 euron välimaastoon. Huonoiten on käynyt sellaisten riskivanhusten kauppa, joiden hoivakustannuksia ja jäljellä olevaa elinikää kukaan ei pysty arvioimaan tarkasti. Muuten suomalaisesta vanhuksesta on tullut varsin tuottoisa hyödyke ylikansallisille hoivamarkkinoille.

Onko kauhukuva totta vai tarua 30 vuoden päästä? Myydäänkö meillä vanhuksia pian kuin huutolaisia 1800-luvulla?

Viva-kollektiivi – Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Lena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zehner – on kirjoittanut vuoden tärkeimmän ja kiinnostavimman puheenvuoron suomalaisen hoiva-alan murroksesta.

Teoksessaan Hoivan arvoiset – Vaiva yhteiskunnan ytimessä tutkijat nostavat esille sellaisen määrän vanhusten hoivapolitiikan vaiettuja ja väisteltyjä kysymyksiä, että lukeminen on paitsi hirvittävä myös valtavasti ymmärrystä lisäävä ja innostava kokemus.

Tutkijat ovat huolestuneita siitä, että hoivaa tarkastellaan nykyään pelkkinä numeroina. Hoivan ja vanhenemisen maailmaan kuuluva vaivaisuus, tarvitsevuus ja ruumiillisuus sivuutetaan 2010-luvun vanhuspolitiikassa, vaikka ihmisen elämä on pohjimmiltaan vaivaista. Vaiva on osa ihmisyyttä.

Nykyinen hoivapolitiikka ei kohtele vanhuksia ihmisarvoisesti.

Käytännössä hoivapolitiikka kehittyy koko ajan taloudellisia arvoja ja tehokkuutta korostavaan suuntaan. Sijoittajien tavoite on voitto. Päätökset saadaan näyttämään humaaneita, inhimillisiltä ja edistyksellisiltä, mutta ikään kuin sattumalta ne ovat aina säästö- ja tehokkuustavoitteiden mukaisia. Edes nykyinen hoivapolitiikkamme ei kohtele vanhuksia enää ihmisarvoisesti.

Viva-kollektiivi penää muutosta, sillä muuten heikoimmat ja hauraimmat jäävät yhteiskunnassa heitteille.

Tutkijaryhmä uskoo, että hyvä ja oikeudenmukainen vanhushoiva on mahdollista. Se haluaa luoda parempaa todellisuutta hoivapolitiikan ja toimintatapojen syvällisellä muutoksella. Kollektiivi tarjoaa lähtökohdaksi viisi teesiä:

  1. Hoivapolitiikassa on luovuttava kapeasti ymmärretystä taloudellisen tehokkuuden ideaalista.
  2. On luotava hoivajärjestelmä, joka takaa kaikille avoimen, tarpeenmukaisen ja yksilöllisen hoivan.
  3. On taattava järjestelmä, jossa työskentelevillä on hyvät työolot.
  4. Hoivasuhteen osapuolilla on oltava mahdollisuus määrittää hoivan sisältöä ja sitä, mitä kohtaamisessa tapahtuu.
  5. Työelämä tulee järjestää siten, että se ottaa huomioon vaivaisuuden. Huoli vanhemmista sukupolvista kuormittaa siinä missä omien lasten sairastaminen.

Hoivapolitiikassa on kyse paitsi vallasta myös siitä, miten olemme ihmisiä. Valinta vaihtoehtojen välillä ei ole kuitenkaan tutkimuksen vaan nimenomaan politiikan tehtävä.

Hanna-Kaisa Hoppania, Olli Karsio, Lena Näre, Antero Olakivi, Liina Sointu, Tiina Vaittinen ja Minna Zehner: Hoivan arvoiset – Vaiva yhteiskunnan ytimessä. Gaudeamus 2016

▶︎ Lue myös: Robottikädet irti vanhuksista

Kommentit (1)

Tapasin vanhan rouvan, joka kertoi eläneensä avioliiton hyvin yksinäisenä.

Rakkaus vain hiipui. Kun lapset lähtivät kotoa, mies alkoi vieraantua omiin oloihinsa. Hiljaisuus tiheni vuosi vuodelta ja vuosikymmen vuosikymmeneltä.

Mies luki lehteä ja katsoi televisiota olohuoneessa, rouva leipoi ja teki käsitöitä keittiössä. Päivät kuluivat yksin yhdessä.

Rouva sanoi, että kun mies kuoli, hänestä ei oikeastaan tuntunut miltään. Ikään kuin kaikki tunteet olisi aikojen mittaan pakastettu niihin pullapusseihin, joita pakastin oli täpötäynnä.

Lähes 150 000 suomalaista tuntee yksinäisyyttä parisuhteessa.

Tapaamisestamme on jo aikaa, mutta keskustelu muistui elävästi mieleen, kun luin painotuoretta Yksinäisten Suomi -kirjaa. Tutkijat Osmo Kontula ja Juho Saari kirjoittavat, että Suomessa on lähes 150 000 naista ja miestä, jotka tuntevat yksinäisyyttä parisuhteestaan huolimatta tai sen takia.

Parisuhde on ihmisen hyvinvointiin, onnellisuuteen ja terveyteen eniten vaikuttava sosiaalinen suhde. Tutkijoiden mukaan yksinäisyys voikin olla syvintä ja ahdistavinta juuri parisuhteessa, koska yksinäisyyttä ei ”pitäisi” tuntea yhdessä. Yksinäisyyttä hävetään ja se saatetaan kokea henkilökohtaisena epäonnistumisena.

Miehet ovat keskimäärin tyytyväisempiä parisuhteeseensa kuin naiset. Naisilla on suuremmat odotukset parisuhdetta ja siihen kuuluvaa vuorovaikutusta kohtaan, ja myös naisten yksinäisyyden tunteet ovat yleisempiä kuin miehillä. Toisaalta suomalaiset miehet eivät ole tottuneet paljastamaan intiimeimpiä asioitaan muille, ja heidän suppeampi sosiaalinen verkostonsa tuottaa yksinäisyyttä.

Yksinäisyyttä yritetään lievittää surffaamalla netissä.

Kun toiveet kumppanilta saatavasta sosiaalisesta ja henkisestä tuesta eivät toteudu, yksinäisyyden tunnetta pyritään lievittämään monin tavoin. Yleisin tapa on surffata netissä. Sekä miehet että naiset katsovat paljon televisiota, mutta muuten keinovalikoimassa on huomattavia eroja sukupuolten välillä.

Miehet helpottavat yksinäisyyttä alkoholilla, itsetyydytyksellä ja pornolla tai seksillä muiden kanssa. Naisille tyypillisiä tapoja taas ovat syventyminen kirjallisuuteen, ystävien tapaaminen, liikunta ja lemmikkien hoito.

Parisuhteessa yhteinen vapaa-ajan vietto on todettu tärkeäksi. Myös fyysinen läheisyys ja tyydyttävä sukupuolielämä ehkäisevät yksinäisyyttä. Moni pyrkii täydentämään puolison puuttuvaa tukea muiden sosiaalisten suhteiden avulla, mutta tutkijoiden mukaan kehnon parisuhteen aiheuttamaa yksinäisyyttä ei ole mahdollista poistaa muilla suhteilla.

Parisuhde tarjoaa tukea ja läheisyyttä, joita ei saa muualta, ja yksinäisyys on usein viimeinen askel siinä puolisoiden ”erilleen kasvamisen” prosessissa, joka vähitellen johtaa eroamiseen.

Osmo Kontula ja Juho Saari uskovat, että vuorovaikutuksen parantaminen voi vähentää yksinäisyyttä parisuhteessa ja lisätä luottamusta suhteen toimivuuteen. Parisuhdeneuvonnasta tai pari- ja seksuaaliterapiasta saattaa olla apua.

Juho Saari (toim.): Yksinäisten Suomi. Gaudeamus 2016

▶︎ Lue myös: Yksin yksinäinen

 

Kommentit (2)

Vierailija

Yksinäiset miehet ovat myös deittisivustojen pääkohderyhmä, tai siis niiden sivustojen, joissa luvataan seksiseuraa ja niin sanottujen pettämissivustojen. Pettämissivustoilla on pääkäyttäjinä juuri nämä miehet, jotka ovat yksinäisiä parisuhteessa... Jotenkin surullista, mutta varmasti niin totta. Naisilla voi olla muita tapoja lievittää yksinäisyyttä, mutta miehillä yksinäisyys tiivistyy usein seksin puutteeseen. Pettämissivustoista varoitellaan tässä mainiossa jutussa: https://www.mynewsdesk.com/fi/aika/news/ovatko-ulkomaiset-treffisivut-hu... Monilla treffisivuilla ihmisten yksinäisyyttä käytetään häikäilemättä hyväksi, luvataan paljon, otetaan rahat, mutta mitään ei saa rahalle vastineeksi.

Geriatrinen sairaanhoitaja, geronomiopiskelija Anne-Maarit Koivuniemi on kirjoittanut omakohtaisen kertomuksen vanhempien muistisairaudesta, omaishoidosta ja painajaismaisesta palvelujärjestelmästä.

Muista minut – Vanhempieni Alzheimer on vaikuttava kuvaus taudin vääjäämättömästä etenemisestä ja aina vain suuremmiksi kasautuvista vaikeuksista. Koskettavinta kirjassa ovat ne häivähtävät hetket, jolloin lukija saa vihiä siitä, miltä muistisairaasta ihmisestä saattaa tuntua ja millaista tuskaa hänen läheisensä kärsivät.

Vanhempana vanhemmille

Muistisairausdiagnoosista huolimatta Anne-Maarit Koivuniemen vanhemmat ovat pärjänneet ensimmäiset neljä vuotta kohtalaisesti. Isällä sairaus vaikuttaa enemmän muistitoimintoihin ja käyttäytymiseen, äidillä taas toimintakykyyn.

Viidentenä vuotena ongelmat räjähtävät käsiin ja Koivuniemi päättää muuttaa määräaikaiseksi omaishoitajaksi vanhempiensa luokse. Hän ryhtyy vanhemmaksi omille vanhemmilleen.

Määräaikaisuus osoittautuu alun alkaen hyväksi päätökseksi. Vanhempien hoitaminen on paitsi antoisaa myös erittäin koettelevaa. Koivuniemi tietää pystyvänsä olemaan hyvä omaishoitaja, koska venymiselle on olemassa raja. Loppuelämää hän ei jaksaisi.

Omaishoitajan on opeteltava hillitsemään itsensä ja todelliset tunteensa. Alzheimer on pirullinen sairaus, jota voi yrittää selättää vain viisaudella ja oveluudella. Koskaan ei ole kysymys siitä, mikä on totuus, vaan siitä miten tilanteet hoidetaan.

Vaikka muistisairaus on elämää järisyttävä muutos, se voi olla myös mahdollisuus. Anne-Maarit Koivuniemi kertoo sairauden avoimen kohtaamisen avartaneen omaa ajattelua. Elämään on löytynyt paljon hellyyttä ja syvää rakkautta.

Tuli niin ikävä kotiin

Omaishoitajalla on oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa. Yhden tällaisen vapaan aikana Anne-Maarit Koivuniemen puhelin soi ja hän kuulee vanhempiensa karanneen 40 kilometrin matkan seniorikodista.

− Tuli niin ikävä kotiin, äiti sanoo nolona.

Ikävissään, pelästynyt ja hämillään. Epävarma ja turvaton. Musertunut, nujerrettu, allapäin. Vihainen, perrr…ke…le!

Koivuniemi kuvaa riipaisevasti, miltä Alzheimerin tauti tuntuu sairaan näkökulmasta. Suru on yhtä aikaa syvällä ja pinnalla, kun isän kasvot vääristyvät pankissa melkein itkuun asti. Hänen olkansa tärisevät ja kestää hetken, ennen kuin hän saa sanotuksi:

− En osaa enää hoitaa asioitani…

Sairaus riisuu isän päivä päivältä hauraammaksi ja harvapuheisemmaksi. Sanat katoavat mielestä ja tuttu elinympäristö muuttuu tuntemattomaksi.

Anne-Maarit Koivuniemi sanoo silti uskovansa, ettei persoona muutu sairauden edetessä. Alzheimerin tauti muuttaa käyttäytymistä ja olemusta, mutta ihmisen arvo säilyy ja sitä tulee kunnioittaa.

Arvokas vanhuus, haudattu hiljaisuudessa

Muista minut -teoksessa kuvattu vanhuspalvelujen kafkamainen piittaamattomuus on sydäntä hyytävää. Arvokas vanhuus on haudattu, ja jäljellä on pelkkä palvelun irvikuva.

Koivuniemi kertoo, kuinka naiivisti hän kuvitteli saavansa vaikuttaa vanhempiensa loppuelämän suunnitelmiin. Hän luuli voivansa osallistua hoitojärjestelyihin sekä saavansa tietoa erilaisista palvelu- ja asumismahdollisuuksista, mutta todellisuus osoittautui aivan toisenlaiseksi.

Käytännössä omaishoitaja ei pääse keskustelemaan eikä neuvottelemaan kenenkään kanssa. Kunnan virkailijat päättävät asioista keskenään suvaitsematta minkäänlaista osallisuutta tai yhteistyötä. Kaikkeen tarvitaan uusi lausunto ja lääkärintodistus. Henkistä tukea ja apua vaikeisiin tilanteisiin on turha odottaa.

Koivuniemen vanhemmat ovat maksaneet veronsa ja olleet vuosikymmeniä työsuhteessa asuinkuntaansa. Läheisistä tuntuu, että nyt vanhoina nämä ihmiset ovat kunnan ongelmajätettä, josta pitää päästä eroon. Vanhuspalvelut vaikenee kuin muuri, ja päivät − kuukaudet, vuodet − kuluvat. Aika alkaa käydä vähiin.

Ennen talvipakkasia vanhuksilla on edessä kotikunnan vaihto.

Anne-Maarit Koivuniemi: Muista minut – Vanhempieni Alzheimer. Atena Kustannus Oy 2016. 194 s.

► Lue myös: Nyt vanhana, ennen kuolemaani (Antti Eskola:Vanhuus − Helpottava, huolestuttava, kiinnostava)

Kommentit (3)

Vierailija

Arvostan  Anne-Maarittia  suuresti  ja  varsinkin  sitä  tietoa  ja  rohkeutta  jonka  hän on päästänyt  kirjaksi.   Itse  olen  eläkkeellä oleva kirjanpainaja  jonka  vuoksi  arvostan kirjoja  suuresti.  Kirjat  joissa  kirjoittaja  avaa  myös  omaa  itseään  vaativat  aikamoista  rohkeutta.   Kiitos  Sinulle  Anne  kirjastasi,  jonka  uskon tuovan  lisätietoa monelle sitä  haluavalle.

Vierailija

tärkeää asiaa häiritsee minäminä-muotoinen kerronta, ainakin meidän perheessämme dementia koskee koko perhettä

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat