Vanhenemiseen ilman lapsia ja lapsenlapsia ei ole valmista käsikirjoitusta.
VANHENEMINEN ilman lapsia on osa yllättävän monen suomalaisen elämänkulkua, tahtoipa tai ei. Vuoden 2019 tilastojen mukaan 40–44-vuotiaista miehistä jopa 30 prosenttia ja naisista 20 prosenttia on lapsettomia.
Ikääntyessä lapsettomuuden voi kokea hyvin eri tavoin. Joillekin lapsettomuus on ollut elämänmittainen tosiasia, joiltakin lapsi taas on kuollut. Kokemuksena lapsettomuus vaikuttaa joka tapauksessa kaikilla elämänalueilla, ja moni tahattomasti lapseton käy läpi syvän kriisin ja kokee pitkäaikaista surua.
Yhteiskunnassa monet asiat tapahtuvat yhä perheellisten ehdoilla ja vanhemmuutta pidetään normaalina elämänkulun osana. Äitiys ja isyys kuuluvat ikään kuin standardikäsikirjoitukseen, jonka kautta arvioimme omaa ja muiden elämistä. Vaikka lapsettomuuden stigma ei enää näyttäydykään yhtä vahvana kuin viime vuosikymmeninä, lapseton on edelleen toisenlainen ja toisarvoinen.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/lapseton-kuntosali-geron.jpg?itok=lD4G_23X)
LAPSETTOMUUS merkitsee myös sitä, ettei ole lapsenlapsia. Jos on aikoinaan itse valinnut lapsettomuuden, vanheneminen ilman lapsenlapsia ei ehkä aiheuta suurta kärsimystä.
Tahattomasti lapseton sen sijaan joutuu kohtaamaan surun ja kriisin myös lapsenlapsettomuudesta. Isovanhemmuudesta paitsi jäävä voi tällöin kokea osattomuutta ja tyhjän sylin kipua.
Vanhenemiseen ilman lapsia ja lapsenlapsia ei oikeastaan ole tarjolla valmista käsikirjoitusta. Yksinäisyyden ja ongelmatilanteiden välttämiseksi elämä täytyisi uskaltaa säveltää rohkeasti itse.
Lapsettomana jää lapsipuolen asemaan.
LAPSETTOMUUS voi tarkoittaa kovaa kohtaloa vanhalla iällä, sillä lakeihin ja viranomaistoimiin sisältyy runsaasti olettamuksia siitä, että jokaisella meistä on perheenjäseniä tai muita läheisiä avustamassa.
Vaikka ikäihmisille on laissa taattu oikeus riittävään hoivaan ja huolenpitoon, tämäkin etu on todellisuudessa riippuvainen siitä, auttavatko lähiomaiset tai huolehtivatko he tarvittavan hoivan hankkimisesta. Yksistään tiedonhaku ja palvelujen löytäminen edellyttävät nykyisin jonkinlaista avun saamista.
Lapsettomana jää helposti lapsipuolen asemaan.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/suvantolinja.jpg?itok=0TY-IjS9)
Voi olla biologisesti isä tai äiti, ei siis sinällään lapseton. Omilla elämän valinnoilla voi aiheuttaa sen, että on ns. lapseton vanhuudessa. Jos et ole ollut läsnä lastesi elämässä niin miksi he olisivat sinun vanhuudessa läsnä. Nykyiset avioerot tuottavat suunnattomasti ihmissuhteisiin säröjä, joita ei voi korjata. Lapsen hylätyksi tuleminen kun isä tai äiti lähtee ydinperheestä pois ja mahdollisesti uusi elämänkumppani ei hyväksy aiemman suhteen lapsia. Kaikki mitä avioeron yhteydessä tapahtuu kielteistä vaikuttaa myöhemmin.
Eri asia on, että on lapseton.
Suvussani on kautta sukupolvien ollut sekä isoja perheitä että lapsettomia, eikä lapsettomia ole pidetty vähempiarvoisina kuin muita, oikeastaan päin vastoin. Kun perheet olivat isoja, oli lapseton täti se, jolla oli aikaa keskustella lapsen kanssa ja kuunnella hänen tarpeitaan. Vastavuoroisesti täti voi luottaa silloisen lapsen huolenpitoon vanhetessaan. Lapseton voi saada lähelleen lapsia paitsi sisaruksiltaan myös puolisoltaan, eikä äitiys tai isyys ole sen tae, että huolenpitäjiä riittää. Lapsettomuuden ja vanhemmuuden välissä on laaja harmaa alue.
Jotakin on pahasti vialla sellaisissa ihmisissä jotka pitävät lapsetonta eriarvoisena! Mieli tekisi oikein laittaa perään usempikin huutomerkki. Lapsen saamisesta (omistamisesta) on tehty norsuakin suurempi pakon aihe ja siksipä lapsia yrittetään saada mitä erikoisimmilla tavoilla. Olen monen naapurin lapsen varaäiti ja onnellinen ihminen.
Kiitos ajattelunaiheista kaikille kommentoijille!
Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck
Olen onnellinen, kun en halunnut lapsia aikoinaan, sukua ei ole, kuitenkin olen saanut tiettyjä apuja , kun osaa kysyä.
Tämä on todella tärkeä asia nostaa e siin, kiitos! Vaikka tahattomasti lapseton olisikin päässyt yli siitä kivusta, joka oli kovimmillaan sisarusten ja ystävien saadessa lapsia, eläkeiässä se voi syttyä uudelleen. Vaikka elämme modernissa yhteiskunnassa, ympäristöstä tulee jatkuvasti viestejä: Elämän tarkoitus on suvun jatkuminen, ja iäkkäiden ilo ovat nimenomaan lapsenlapset. Se auttaisi jo monia, jos isovanhemmuuden ilon saaneet eivät jatkuvasti puhuisi lastenlapsistaan niille, jotka ei niitä ole - tai edes lapsia. Osoittaisi kypsyyttä edes kysyä heidänkin kuulumisiaan! Saahan jälkikasvusta iloita, mutta isovanhemmat voisivat vähän enemmän miettiä lapsettomien ja lapsenlapsettomien ystävien ja sisarusten tunteita ja elämäntilannetta. On rankkaa jäädä ikään kuin sivustakatsojaksi, jonka elämä ei tunnu kiinnostavan toisia. Kysymys kuka huolehtii minusta (ja myös puolisostani), kun itse en enää pysty, on noussut väistämättä mieleeni hoitaessani iäkkäiden vanhempieni asioita, kun he eivät enää pystyneet asumaan kotona. Miten paljon työtä ja aikaa meiltä lapsilta onkaan vanhempieni hoidon järjestäminen ja asioista huolehtiminen vaatinut. Ja meitä on sentään monta! Tämä asia vähän ahdistaa, vaikka olenkin saanut elää täysipainoista elämää tahattomasti lapsettomana, ja minulla on hyvät välit suvun nuoriin.
Usein lapsettomaan (varsinkin vapaaehtoisesti lapsettomaan) liitetään lisäksi tällaisia adjektiiveja: itsekäs, jotenkin keskenkasvuinen, juureton, ajautuja ... Kyllä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia!