
Vanhusasiavaltuutettu vastustaa ympärivuorokautisen hoivan jatkuvaa vähentämistä.
IKÄÄNTYNEIDEN kotihoitoa ja ympärivuorokautista hoitoa supistetaan parhaillaan rajusti taloudellisista syistä. Samalla hallitus ja hyvinvointialueet edistävät hartiavoimin niin sanottua yhteisöllistä asumista korvaamaan ympärivuorokautista palveluasumista.
Lain mukaan yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa henkilön hallinnassa on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa asukkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa.
Yhteisöllinen asuminen on edullisempaa, sillä henkilökunta ei ole koko ajan läsnä. Edullisuus, tuo sotepalvelujen maaginen taikasana!
VANHUSASIAVALTUUTETTU Päivi Topo on jo saanut yhteydenottoja erittäin vaikeista tilanteista, joissa iäkkäät ihmiset ovat jääneet vaille tarvitsemiaan palveluja. Toistaiseksi on epäselvää, miten yhteisöllinen asuminen saadaan vastaamaan esimerkiksi muistisairautta sairastavien jatkuviin avun ja tuen tarpeisiin.
Vanhusasiavaltuutetun mielestä kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan jatkuva vähentäminen on lopetettava. ”Karuimmat tilanteet eivät todennäköisesti kuulu vanhusasiavaltuutetun toimistoon asti, ja olen hyvin huolissani heistä, joilla ei ole ketään läheistä tukenaan”, Topo sanoo.
Vanhusasiavaltuutettu vaatii päättäjiä kantamaan uudistuksissa vastuun siitä, että iäkkäät ihmiset saavat tarvitsemansa lakisääteiset palvelut. Se ei onnistu ilman riittäviä taloudellisia resursseja.
Kotihoidon asiakkaista joka kolmas kokee yksinäisyyttä.
SUURIN osa iäkkäistä haluaa asua omassa kodissaan. Kuitenkin THL:n tuoreessa tutkimuksessa joka kuudes kotihoidon asiakas tai hänen läheisensä arvioi, että asiakkaan olisi parempi asua muualla kuin kotona.
Kotihoidon asiakkaista peräti joka kolmas kokee yksinäisyyttä. Yksinäisyys ja toive asua muualla kuin kotona taas lisäävät muiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttöä. Tällainen palvelujen yhteensopimattomuus kuormittaa niin asiakasta kuin palvelujärjestelmää.
Jotkut iäkkäät ihmiset voisivat hyötyä yhteisöllisestä asumisesta, mikäli heidän todelliset palvelutarpeensa ja toiveensa otettaisiin huomioon. Mutta miten sosiaalista kanssakäymistä edistävä toiminta järjestyy yhtäkkiä ilman rahaa? Simsalabim!
Voi olla biologisesti isä tai äiti, ei siis sinällään lapseton. Omilla elämän valinnoilla voi aiheuttaa sen, että on ns. lapseton vanhuudessa. Jos et ole ollut läsnä lastesi elämässä niin miksi he olisivat sinun vanhuudessa läsnä. Nykyiset avioerot tuottavat suunnattomasti ihmissuhteisiin säröjä, joita ei voi korjata. Lapsen hylätyksi tuleminen kun isä tai äiti lähtee ydinperheestä pois ja mahdollisesti uusi elämänkumppani ei hyväksy aiemman suhteen lapsia. Kaikki mitä avioeron yhteydessä tapahtuu kielteistä vaikuttaa myöhemmin.
Eri asia on, että on lapseton.
Suvussani on kautta sukupolvien ollut sekä isoja perheitä että lapsettomia, eikä lapsettomia ole pidetty vähempiarvoisina kuin muita, oikeastaan päin vastoin. Kun perheet olivat isoja, oli lapseton täti se, jolla oli aikaa keskustella lapsen kanssa ja kuunnella hänen tarpeitaan. Vastavuoroisesti täti voi luottaa silloisen lapsen huolenpitoon vanhetessaan. Lapseton voi saada lähelleen lapsia paitsi sisaruksiltaan myös puolisoltaan, eikä äitiys tai isyys ole sen tae, että huolenpitäjiä riittää. Lapsettomuuden ja vanhemmuuden välissä on laaja harmaa alue.
Jotakin on pahasti vialla sellaisissa ihmisissä jotka pitävät lapsetonta eriarvoisena! Mieli tekisi oikein laittaa perään usempikin huutomerkki. Lapsen saamisesta (omistamisesta) on tehty norsuakin suurempi pakon aihe ja siksipä lapsia yrittetään saada mitä erikoisimmilla tavoilla. Olen monen naapurin lapsen varaäiti ja onnellinen ihminen.
Kiitos ajattelunaiheista kaikille kommentoijille!
Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck
Olen onnellinen, kun en halunnut lapsia aikoinaan, sukua ei ole, kuitenkin olen saanut tiettyjä apuja , kun osaa kysyä.
Tämä on todella tärkeä asia nostaa e siin, kiitos! Vaikka tahattomasti lapseton olisikin päässyt yli siitä kivusta, joka oli kovimmillaan sisarusten ja ystävien saadessa lapsia, eläkeiässä se voi syttyä uudelleen. Vaikka elämme modernissa yhteiskunnassa, ympäristöstä tulee jatkuvasti viestejä: Elämän tarkoitus on suvun jatkuminen, ja iäkkäiden ilo ovat nimenomaan lapsenlapset. Se auttaisi jo monia, jos isovanhemmuuden ilon saaneet eivät jatkuvasti puhuisi lastenlapsistaan niille, jotka ei niitä ole - tai edes lapsia. Osoittaisi kypsyyttä edes kysyä heidänkin kuulumisiaan! Saahan jälkikasvusta iloita, mutta isovanhemmat voisivat vähän enemmän miettiä lapsettomien ja lapsenlapsettomien ystävien ja sisarusten tunteita ja elämäntilannetta. On rankkaa jäädä ikään kuin sivustakatsojaksi, jonka elämä ei tunnu kiinnostavan toisia. Kysymys kuka huolehtii minusta (ja myös puolisostani), kun itse en enää pysty, on noussut väistämättä mieleeni hoitaessani iäkkäiden vanhempieni asioita, kun he eivät enää pystyneet asumaan kotona. Miten paljon työtä ja aikaa meiltä lapsilta onkaan vanhempieni hoidon järjestäminen ja asioista huolehtiminen vaatinut. Ja meitä on sentään monta! Tämä asia vähän ahdistaa, vaikka olenkin saanut elää täysipainoista elämää tahattomasti lapsettomana, ja minulla on hyvät välit suvun nuoriin.
Usein lapsettomaan (varsinkin vapaaehtoisesti lapsettomaan) liitetään lisäksi tällaisia adjektiiveja: itsekäs, jotenkin keskenkasvuinen, juureton, ajautuja ... Kyllä kaikki ihmiset ovat samanarvoisia!
Hyvä juttu