Oopperan tökerö tuotesijoittelu saa tuntemaan myötähäpeää esiintyjien puolesta. 

MUSIIKKITEATTERISTA on nyt runsaudenpulaa ympäri maan. Kuopiossa sai tällä viikolla ensi-iltansa peräti kaksi kantaesitystä. Musiikkikeskuksessa menee Minnan taivas -ooppera ja kaupunginteatterissa samaan aikaan Huomenna minä lähden -musikaali.

Jukka Linkolan ja Veera Airaksen Minnan taivas yrittää hurvitella Kuopiossa vaikuttaneiden historiallisten henkilöiden elämäntarinoiden innoittamana. Kaupunginorkesteri soittaa, ja Minna Canthin korsetissa ihastuttaa sopraano Marjukka Tepponen.

Kari Heiskasen ja Mika Paasivaaran Huomenna minä lähden kertoo tarinan 25-vuotiaasta Hilda Kuusisesta (Reeta Vestman), joka lähtee ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä etsimään onnea Amerikasta. Todentuntuinen kasvutarina on kaikkien aikojen suurin Kuopiossa tuotettu musikaali.

”Uskalsin sanoa ääneen sen, mitä ajattelin tasa-arvosta ja vapaudesta”, muistelee Minna Canth (Marjukka Tepponen). Kuva: Antti Karppinen, Savo-ooppera ry

ALUEOOPPERAT tekevät kulttuurisesti merkittävää työtä. Taiteellisen toiminnan lisäksi niillä on tärkeitä tasa-arvo- ja kasvatustehtäviä, eikä oopperataiteen pidä vastedeskään kukoistaa vain Töölönlahden kupeessa.

Koronan jäljiltä Minnan taivas -oopperan kantaesitystä odotettiin Kuopiossa jo malttamattomasti. Virallisen ja juhlavan Minna Canthin näköispatsaan sijaan Savo-oopperan tekijät antoivat toiveita jostain ihan uudesta. Ikävä kyllä yritys on epäonnistunut. 

Libretisti ja ohjaaja Veera Airas on menettänyt jossain vaiheessa konseptinsa tyystin, eikä näyttämöllä ja orkesterimontussa ole paljon tehtävissä kokonaisuuden pelastamiseksi. Säveltäjä Jukka Linkola ja esiintyvät ammattilaiset suoriutuvat urakastaan niin kuin pitääkin, mutta käsikirjoitukseen sisältyvä tökerö tuotesijoittelu saa tuntemaan myötähäpeää heidän puolestaan. 

Siirtolaismusikaalissa kuuluu inhimillinen ääni.

KUOPIOLAISTEN onneksi Kari Heiskanen sai potkut Kansallisoopperan Ringin ohjaajan paikalta. Nyt kantaesityksensä saanut Huomenna minä lähden on jo toinen osa Heiskasen Kuopion kaupunginteatterille kirjoittamasta ja ohjaamasta trilogiasta. 

Siirtolaisuus rapakon taakse on hieno aiheenvalinta, eikä rinnastaminen nykyaikaan ja maailmantilanteeseen tunnu lainkaan kaukaa haetulta. Teoksessa kuuluu inhimillinen ääni.

Svengaavan hyvärytminen musikaali viihdyttää sekä traditionaalisilla joukkokohtauksilla että Reeta Vestmanin herkillä sooloilla. Korvaan särähtää ainoastaan väkinäinen räppi. Näyttämöllä jännite pääsee notkahtamaan väliajan jälkeen, mutta piippuhyllyllä orkesteri panee parastaan ensi tahdeista loppukohtaukseen.