Kirjoitukset avainsanalla Helsingin kaupunginteatteri

Kinky Boots avasi Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden. Lolan roolissa loistaa Lauri Mikkola. Kuvat: Mirka Kleemola
Kinky Boots -musikaalin suomenkielinen kantaesitys 30.8.2018 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Sävellys Cyndi Lauper, käsikirjoitus Harvey Fierstein, suomennos Kari Arffman ja Hanna Kaila. Ohjaus Samuel Harjanne, kapellimestari Eeva Kontu, koreografia Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastus Peter Ahlqvist, puvut Tuomas Lampinen, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Kai Poutanen, naamiointi ja kampaukset Henri Karjalainen. Rooleissa mm. Petrus Kähkönen, Lauri Mikkola, Raili Raitala, Anna Victoria Eriksson, Tero Koponen, Joachim Wigelius, Tomi Lappi, Henri Sarajärvi, Christoffer Sandberg, Anton Engström, Paavo Kääriäinen ja Jero Mäkeläinen. 

★★★★ Nuoren Charlie Pricen (Petrus Kähkönen) isä kuolee yllättäen, ja konkurssikypsä kenkätehdas jää Charlien niskoille. Tehtaan pelastamiseksi löytyy kuin löytyykin uskomaton liikeidea, sillä Charlie kohtaa Lola-nimisenä drag queenina esiintyvän Simonin (Lauri Mikkola).

Tähän asti mistään ei ole löytynyt Lolalle ja hänen drag-enkeleilleen riittävän kestäviä, korkeita ja seksikkäitä kenkiä, joten Charlien kenkätehdas ryhtyy tekemään korkkareita miehille. 

Kun kaksikko yhdistää voimansa, alkaa rohkeutta ja itseluottamusta vaativa kasvukertomus tehdashallin hämärästä aina muotimaailman huipulle - toteuttamaan itseään. 

"Voin sankariksi tulla kera korkokenkien." Charlie (Petrus Kähkönen) ja Lola (Lauri Mikkola) ottavat kohtalon omiin käsiinsä.
"Voin sankariksi tulla kera korkokenkien." Charlie (Petrus Kähkönen) ja Lola (Lauri Mikkola) ottavat kohtalon omiin käsiinsä.

Yhdysvaltalaisen poplaulaja Cyndi Lauperin säveltämä musikaali Kinky Boots (2013) julistaa erilaisuutta, ystävyyttä ja ennakkoluulojen voittamista. Käsikirjoituksen on tehnyt näyttelijä, näytelmäkirjailija Harvey Fierstein, jonka Lainahöyhenissä-musikaalia esitettiin Helsingin Kaupunginteatterissa 2011 - 2012.

Kinky Bootsin suomenkielisen toteutuksen on ohjannut Samuel Harjanne. Tänä syksynä hän ohjaa toisenkin menestysmusikaalin, sillä Tampereen Työväen Teatterissa saa lokakuussa ensi-iltansa aina yhtä liikuttava Billy Elliot.

Kinky Boots on hauska, koskettava, lämmin ja ennakkoluuloja murtava koko perheen juttu. Se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, on itsessään tosi haastavaa, mutta yritäpäs hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, se vasta on haastavaa, ja se on Kinky Bootsin sydän”, Harjanne sanoo.

Show on saapunut Helsinkiin. Parhaana musikaalina Tony-, Grammy- ja Olivier-palkintoja voittanut Kinky Boots sai kantaesityksensä Broadwaylla 2013.
Show on saapunut Helsinkiin. Parhaana musikaalina Tony-, Grammy- ja Olivier-palkintoja voittanut Kinky Boots sai kantaesityksensä Broadwaylla 2013.

Pelko pois, Kinky Boots ei ole yhtään kinky. Jos odottaa roisia drag show'ta tai hittikimaraa Priscilla - Queen of the Desert -musikaalin tapaan, voi pettyä. 

Cyndi Lauper on kertonut halunneensa säveltää musiikkia, joka saa yleisön nauramaan ja tekee onnelliseksi. Kohtalainen sekoitus poppia, rokkia ja tanssimusiikkia ei tee Kinky Bootsista kuolematonta. 

Voisi kuvitella, ettei kenkätehtaalta myöskään synny unohtumatonta tarinaa, mutta kuin taikaiskusta osaset loksahtavat näyttämöllä paikoilleen heti alkumetreillä. Zädäm ja bäng!

"Jäänhän sydämees, näe mut niin kuin oon", pyytää Lola (Lauri Mikkola) sydäntäsärkevästi.
"Jäänhän sydämees, näe mut niin kuin oon", pyytää Lola (Lauri Mikkola) sydäntäsärkevästi.

Helsingin Kaupunginteatterin Kinky Boots osoittautuu tavattoman hyvin tehdyksi musikaaliksi, jonka kirkkaimpana tähtenä säihkyy Lauri Mikkola. Hän on karismaattinen, kirotun kaunis ja laulaa kuin enkeli.

Komeaääninen Mikkola valloittaa sydämet joka ikisellä numerollaan, mutta illan hitaat Kuin poikansa en ois (Not My Father's Son) ja Jäänhän sydämees (Hold Me in Your Heart) saavat jo nieleskelemään kyyneliä.

Tähti on syttynyt.

Kommentit (0)

TEATTERI | Isä. Florian Zellerin näytelmän suomenkielinen kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa 19.1.2017. Ohjaus Milko Lehto, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus Janne Siltavuori. Rooleissa Jari Pehkonen, Vuokko Hovatta, Helena Haaranen, Sesa Lehto, Heikki Sankari ja Leenamari Unho.

★ ★ ★ ★ ★  Arne on hellyttävä vanha mies. Siinä hän köpöttelee etsimässä rannekelloaan, niin kuin muistisairaat tapaavat tehdä.

Mutta sitten alkaa tapahtua outoja. Jotakin ne kaikki hautovat. Havittelevat asuntoa. Uskottelevat valheita todeksi. Varastavat kellon. Puhuvat kuin vajaamieliselle. Vievät kaikki tavarat.

Mitä täällä tapahtuu? Olen kohta ilkosen alasti ja nakupellenä, enkä edes tiedä, paljonko kello on! Kuka minä olen? Mitä minä täällä teen?

Ranskalaisen Florian Zellerin näytelmää Isä on luonnehdittu traagiseksi farssiksi ja mustaksi komediaksi. Kumpikaan luonnehdinta ei tee – onneksi – oikeutta Helsingin kaupunginteatterin hienolle tulkinnalle, joka vie ymmärtävän naurun kautta muistisairaan mielen pelottavaan ytimeen.

Milko Lehdon ohjaus kysyy painokkaasti, mistä ihmisen minuus rakentuu. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun ote arjesta irtoaa ja maailma alkaa kadota ympäriltä? Mitkä ovat lopulta merkityksellisiä ja tärkeitä asioita? Mitä elämän tarkoituksellisuus tarkoittaa muistisairauden eri vaiheissa?

Huumori on yksi tapa käsitellä muistisairautta, ja nauru voi olla vapauttavaa, mutta tässä esityksessä komiikka pirskahtelee maltillisesti ja myötäeläen.

En tiedä yhtään, mitä täällä tapahtuu.

Studio Pasilan kantaesitys korostaa muistisairaan ihmisen näkökulmaa ja onnistuu tekemään tästä katsojalle hyvin henkilökohtaisen kokemuksen.

Kun mietin, mitä ihmettä näytelmässä oikein tapahtuu, voin samastua Arnen maailmaan ja kokea ainakin häivähdyksen sen ahdistavasta absurdiudesta. Janne Siltavuoren lavastus tukee illuusiota komeasti.

Arnen pääroolissa Jari Pehkosen silmistä kuvastuu sydäntä pakahduttava tuska ja koko olemuksesta sairauden aiheuttama hätä ja hämmennys. Kun muistisairas ihminen on levoton ja ärtynyt, hän yrittää kertoa ajatuksistaan ja tarpeistaan niillä keinoilla, jotka hänellä on käytettävissään sairauden siinä vaiheessa. Tässä Pehkonen tekee komeaa roolityötä.

Näytelmä ottaa huomioon, että muistisairaus on kriisi myös sairastuneen omaisille. Läheisen aito kohtaaminen ja hoito muistisairaana vaativat taitoa, herkkyyttä ja suurta ymmärrystä ihmisestä. Arnen tytär (Vuokko Hovatta) tekee kaikkensa mutta näkee painajaista, jossa hän kuristaa isän. Kun puoliso kysyy, voisivatko he edes joskus puhua jostain muusta aiheesta, keskustelu palaa Arnen hoitoon saman tien.

"Villin lännen meininki", Arne kommentoi elämänmenoa ympärillään. Yhtä kaikki, sairaus etenee peruuttamattomasti, kunnes on enää äitiä ikävä. Aika on armollinen.

Näyttämöllä valot himmenevät. Tarina ei kuitenkaan pääty. Ympäri maailmaa joka seitsemäs sekunti joku meistä sairastuu muistisairauteen.

Kommentit (1)

Maija
Liittynyt15.10.2015

Kaikki sairastuneet eivät kuitenkaan kuole muistisairauteen. Tänään ja tästä eteenpäin sairastuneista osalla on jo mahdollisuus saada niin hyvää hoitoa, että joku muu sairaus ehtii ensin. Näin ainakin moni muistisairaita työkseen hoitava neurologi ja geriatri uskoo. Lohdullinen ajatus.

Kun Ulla Tapaninen tuli selkä edellä näyttämölle ja kertoi tekevänsä comebackin, ehdin jo säikähtää, että nyt on Tapanisen tonkka tyhjenemässä. Pliis, ei enää sit down -komiikkaa eikä kökköjä sanaleikkejä.

Ja kas, toive täyttyi! Tapaninen kääntyi yleisöön päin ja polkaisi vauhtiin kaikkien aikojen ammunnan. Viidennessä Lava-ammuntaa-monologissa Tapaninen ei tyydy muistelemaan vanhoja, vaan jurnuttaa ajan ilmiöistä aiempaa napakammin.

Lavalla on vanha tuttu maitotonkka, mutta jutut kuulostavat tuoreilta. Näyttämölle päätynyt tutkimus ikämiesten seksielämän hengenvaarallisuudesta oli sattunut silmiin vielä saman aamun lehdestä.

Ulla Tapaninen tiirailee maailmanmenoa tarkkasilmäisesti kainuulaisen kansannaisen näkövinkkelistä. Nykyinen teknologiakouhotus on lempiaiheita. Äppsit saavat kylmää kyytiä, eikä digitekniikan edistyksellisyys enää vakuuta Tapanisen tv-termiluennan jälkeen.

Ulla Tapanisen verraton mimiikka pääsee parhaiten oikeuksiinsa tarinassa sappikivileikkauksesta pääsiäisaikaan. Koomikolle tauti on lahja.

Elämän kipupisteet

Elämässä meillä kaikilla on niitä kipupisteitä, mutta julkkiksilla ne vain ovat kipeämpiä.

Ulla Tapaninen suomii hilpeän armottomasti paitsi julkisuudenkipeitä tyrkkyjä myös taiteilijuutta – ja sehän passaa mainiosti omassa 40-vuotistaiteilijajuhlassa. Ihan vielä hän ei kumminkaan pääse Hietaniemen taiteilijakukkulan multiin purnaamaan näyttelijäkollegan paremmasta tammiarkusta.

Tapanisen silmissä armon saavat vain Tarmo Manni ja Hannes Hynönen. Maanviljelijä, sotaveteraani Hynönen tuli tunnetuksi osallistuttuaan vuonna 2014 itsenäisyyspäivän vastaanotolle 101-vuotiaana, ja hänen elämänasennettaan Tapaninen kuvaa liikuttavasti esityksen suvantovaiheessa.

Kaikki loppuu aikanaan. Jokaisessa Lava-ammunnassa on ollut mantra, joka auttaa meitä pieniä ihmisiä oman pienen elämämme kipupisteissä ja ristiaallokoissa. Ehkä tämänvuotinen enteilee viisaasti myös Lava-ammunnan päätöstä huipussaan, tonkka täynnä.

Lava-ammuntaa V. Lavalla: Ulla Tapaninen. Käsikirjoitus: Raila Leppäkoski ja Ulla Tapaninen. Ohjaus: Raila Leppäkoski. Kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin Pengerkadun näyttämöllä 7.9.2016. Esityksiä on tänä syksynä myös Kuopiossa ja Oulussa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat