Kirjoitukset avainsanalla muistisairaus

Iskelmälegenda Eino Grön on Muistisairauden monet kasvot -kampanjan suojelija. Kuva: Kaisu Jouppi

Laulaja Eino Grönin, 78,  vaimon muistivaikeudet alkoivat nelisen vuotta sitten. Nyt Marjatta Grön on ollut vähän yli kaksi vuotta hyvässä hoitokodissa.

Eino Grön kertoo elämän yllättävästä käänteestä Muistiliiton uudessa Muistisairauden monet kasvot -kampanjassa. Vaimolta katosi ensin lähimuisti.

− Muistisairaudessa oli vähän synkkäkin vaihe. Elävän leskenä oleminen on raskasta, mutta kun on ollut menevää elämää, kestää ehkä tämänkin paremmin.

Nyt asiat ovat hyvällä tolalla. Grönillä on sellainen käsitys, että vaimo sai paikan hoitokodissa oikeaan aikaan.

Eino Grön aloitti uransa 1950-luvun lopulla ja keikkailee edelleen aktiivisesti.

− Yleensä se menee niin päin, että minua säälitään. Yritän sanoa, että eihän tässä mitään, elämää tämä on ja tässä sitä mennään. Monet kysyvät, tunteeko Marjatta minut vielä. Silloin tulee mieleen, että se on yleinen kysymys – ja minusta vähän huono. Monella on aika hatarat tiedot muistisairaudesta.

Marjatta Grön täytti elokuussa 79 vuotta. Syntymäpäiville Eino Grön kutsui yhteisiä kavereita, kuten aina. Naimisiinmenosta tuli kesällä kuluneeksi 55 vuotta.

− Sitä tuntee itsensä vajavaiseksi. Tulee sellainen riittämättömyyden tunne, kun ei voi tehdä enempää. Kyllä me kotihoitoakin yritimme, mutta en olisi voinut lähteä omaishoitajaksi. Se ei ollut vaihtoehto, koska minulla on niin paljon töitä.

Eino Gröniä ilahduttaa, että vaimon tilanne on nyt sellainen, että voi olla levollisin mielin.

− Minulla on tunne, että olemme tehneet oikein asioita, ja Marjatta antaa sille arvon. Se tuntuu hyvältä.

Muistisairauden monet kasvot

Iskelmälegenda Eino Grön on Muistisairauden monet kasvot -kampanjan suojelija. Kampanjan verkkosivusto esittelee kymmenen tarinaa muistisairauden vaikutuksista suomalaisten elämään.

Ääneen pääsevät muun muassa muistisairaan isänsä asioista huolehtiva 21-vuotias Senni Sivonen ja 13 vuotta omaishoitajana toiminut Martti Hakala. Kirjailija Tommi Kinnunen pohtii ja analysoi isänsä Alzheimer-vuosia.

Suomessa on lähes 200 000 muistisairasta ihmistä. Muistiongelmat ja -sairaudet koskettavat joka kolmatta suomalaista joko omien tai läheisen muistivaikeuksien kautta.

Millainen on sinun tarinasi?

Muistisairauden monet kasvot -sivusto on auki myös uusille tarinoille. Kuka tahansa voi kirjoittaa omat kokemuksensa ja kertoa, millaista arki on muistisairaana tai muistisairaan ihmisen tukena.

Samalla kun verkkosivusto antaa kasvot sairaudelle, se muistuttaa, että sairas ihminen on ennen kaikkea ihminen. Muistisairaus muuttaa elämää, mutta se ei vie elettyjä vuosia, elämänkokemusta ja persoonallisuutta.

Kahta samanlaista tarinaa ei ole. Jokainen niistä on ainutlaatuinen ja tosi.

Muistiviikkoa vietetään 18.–24.9. ja kansainvälistä Alzheimer-päivää 21.9.2017. ▶︎ Muistisairauden monet kasvot -sivusto

Kommentit (4)

Hyvämieli
Liittynyt24.8.2015
1/4 | 

Muistisairas sukulaiseni asuu vielä kotona ja pärjäilee jotenkuten vaimon huolehtiessa asioista. Asioita sivusta seuranneena olen sitä mieltä että muistisairaan omaishoitajalle pitäisi järjestää vaikka kerran kuukaudessa "vapaapäivä." Miksiköhän Eino Grön tuntee vaikeaksi kysymyksen "tunteeko vaimo vielä Hänet?" Kyllähän sekin vaihe kuuluu sairauteen joten en ihmettele kysymystä. Muistisairas tätini kysäisi eräissä juhlissa mieheltäni, että kukas se tuo nainen on ja osoitti minua sormellaan. En loukkaantunut kysymystä koska ymmärsin sairauden laadun.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015
2/4 | 

Kiitos kommentista. Omaishoitolain mukaan jokaisella omaishoitosopimuksen tehneellä omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kaksi vuorokautta kalenterikuukautta kohti. Omaishoitajalla on kuitenkin oikeus vähintään kolmeen vapaavuorokauteen kuukaudessa, jos hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. 

Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck

Vierailija
3/4 | 

Kiitos Ari näistä asioista joista saamme paljon tietoa. Parasta ikinä kaiken hömpän keskellä!

Käyttäjä12890
Liittynyt20.1.2023
4/4 | 

Hei, olen pahoillani, että otin teihin yhteyttä tällä tavalla. Vastaan herra SAVAS SAGUNin nimeen, yrityksen johtaja, eläkkeellä 10 vuotta, elämä ei ole antanut minulle tätä symbolista mahdollisuutta perhe-elämään, olen menettänyt vaimoni ja kaksi tytärtäni auto-onnettomuudessa leskenä ja ilman perhettä, kuten minulla on tapanani, jokaisen vuoden lopussa päätin lahjoittaa henkilökohtaisesti osan omaisuudestani arvoltaan 1 250 000 € kaikille apua tarvitseville ihmisille, jotka pelkäävät ja uskovat Jumalaan. on jakanut tämän ilon hänen ympärillään, jolla on ajatus orvoista, kuten olen aina tehnyt yhdistysten kanssa ympäri maailmaa nykyisen kriisin, jota me kaikki käymme läpi, pitäisi tuoda meidät yhteen auttamaan toisiamme, joilla on diagnosoitu terminaalinen syöpä. Päiväni ovat valitettavasti luettuja. ota minuun yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen cingolanccingolanbryanoffice@gmail.com

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Liikunta on tehokasta muistisairauden ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Säännöllinen liikunnan harrastaminen pienentää muistisairauksien riskiä ja voi hidastaa sairauden kehittymistä.

Britanniassa on tällä viikolla uutisoitu laajalti tutkimuksesta, jonka mukaan jalkapallon pelaaminen on luultua vaarallisempaa päähän kohdistuvien iskujen takia. Yksittäinen aivotärähdys ei välttämättä ole kohtalokas, mutta toistuvilla pään vammoilla voi olla vakavia seurauksia.

Veteraanijalkapalloilijoiden riski sairastua krooniseen traumaattiseen enkefalopatiaan eli CTE:hen todettiin tutkimuksessa suuremmaksi kuin väestössä yleensä, ja CTE taas lisää dementiariskiä.

Dementia on oireyhtymä, johon liittyy muistihäiriöiden lisäksi muita oireita, kuten monimutkaisten älyllisten toimintojen heikkenemistä tai muutoksia käyttäytymisessä.

Alun alkaen CTE tunnistettiin nyrkkeilijöiden etenevänä aivosairautena, mutta sittemmin on huomattu yhteys muihin kontaktilajeihin. Jalkapallon lisäksi jääkiekko, koripallo ja kamppailulajit ovat erityisen riskialttiita lajeja, joiden harrastaja altistuu lukuisille päävammoille elämänsä aikana.

Ei kannata riskeerata.

Suomessa ei ole tiedossa yhtään veteraaniurheilijoiden CTE-tapausta. Sen sijaan kenelle vain sattuvat aivotärähdykset ovat hyvin yleisiä. Yliopistosairaalan päivystykseen voi tulla päivittäin 4–5 potilasta, joilla epäillään aivovammaa, vaikka sairaaloissa hoidetaan arviolta vain 25 % kaikista aivovamman saaneista.

Aivovamman aiheuttama invalidisoituminen ja työkyvyn menettäminen on järkyttävä inhimillinen tragedia ja yhteiskunnallisesti suuri taloudellinen menetys. Hoitokustannukset ovat Suomessa yli 50 miljoonaa euroa ja tuotannonmenetykset 470−760 miljoonaa euroa vuodessa.

Kaikkia elämän kolhuja ei voi välttää, mutta tietoisia riskejä kannattaa vähentää. Eniten aivovammoja syntyy putoamisten ja kaatumisten seurauksena, liikenneonnettomuuksissa, pahoinpitelyissä ja vapaa-ajan tapaturmissa.

Riskiryhmiä ovat erityisesti nuoret miehet ja yli 70-vuotiaat. Tehokkaimmin aivovammoja voitaisiinkin ehkäistä kiinnittämällä parempaa huomiota vanhusten kaatumisiin sekä nuorten miesten liikenneturvallisuuteen.

Käypä hoito -suosituksissa aivovamman vaaralle altistaviksi urheilulajeiksi luetaan nyrkkeily, laskettelu, lumilautailu, rullaluistelu, jalkapallo, jääkiekko, kilpapyöräily ja moottoriurheilu.

Kommentit (0)

TEATTERI | Isä. Florian Zellerin näytelmän suomenkielinen kantaesitys Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa 19.1.2017. Ohjaus Milko Lehto, suomennos Reita Lounatvuori, lavastus Janne Siltavuori. Rooleissa Jari Pehkonen, Vuokko Hovatta, Helena Haaranen, Sesa Lehto, Heikki Sankari ja Leenamari Unho.

★ ★ ★ ★ ★  Arne on hellyttävä vanha mies. Siinä hän köpöttelee etsimässä rannekelloaan, niin kuin muistisairaat tapaavat tehdä.

Mutta sitten alkaa tapahtua outoja. Jotakin ne kaikki hautovat. Havittelevat asuntoa. Uskottelevat valheita todeksi. Varastavat kellon. Puhuvat kuin vajaamieliselle. Vievät kaikki tavarat.

Mitä täällä tapahtuu? Olen kohta ilkosen alasti ja nakupellenä, enkä edes tiedä, paljonko kello on! Kuka minä olen? Mitä minä täällä teen?

Ranskalaisen Florian Zellerin näytelmää Isä on luonnehdittu traagiseksi farssiksi ja mustaksi komediaksi. Kumpikaan luonnehdinta ei tee – onneksi – oikeutta Helsingin kaupunginteatterin hienolle tulkinnalle, joka vie ymmärtävän naurun kautta muistisairaan mielen pelottavaan ytimeen.

Milko Lehdon ohjaus kysyy painokkaasti, mistä ihmisen minuus rakentuu. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun ote arjesta irtoaa ja maailma alkaa kadota ympäriltä? Mitkä ovat lopulta merkityksellisiä ja tärkeitä asioita? Mitä elämän tarkoituksellisuus tarkoittaa muistisairauden eri vaiheissa?

Huumori on yksi tapa käsitellä muistisairautta, ja nauru voi olla vapauttavaa, mutta tässä esityksessä komiikka pirskahtelee maltillisesti ja myötäeläen.

En tiedä yhtään, mitä täällä tapahtuu.

Studio Pasilan kantaesitys korostaa muistisairaan ihmisen näkökulmaa ja onnistuu tekemään tästä katsojalle hyvin henkilökohtaisen kokemuksen.

Kun mietin, mitä ihmettä näytelmässä oikein tapahtuu, voin samastua Arnen maailmaan ja kokea ainakin häivähdyksen sen ahdistavasta absurdiudesta. Janne Siltavuoren lavastus tukee illuusiota komeasti.

Arnen pääroolissa Jari Pehkosen silmistä kuvastuu sydäntä pakahduttava tuska ja koko olemuksesta sairauden aiheuttama hätä ja hämmennys. Kun muistisairas ihminen on levoton ja ärtynyt, hän yrittää kertoa ajatuksistaan ja tarpeistaan niillä keinoilla, jotka hänellä on käytettävissään sairauden siinä vaiheessa. Tässä Pehkonen tekee komeaa roolityötä.

Näytelmä ottaa huomioon, että muistisairaus on kriisi myös sairastuneen omaisille. Läheisen aito kohtaaminen ja hoito muistisairaana vaativat taitoa, herkkyyttä ja suurta ymmärrystä ihmisestä. Arnen tytär (Vuokko Hovatta) tekee kaikkensa mutta näkee painajaista, jossa hän kuristaa isän. Kun puoliso kysyy, voisivatko he edes joskus puhua jostain muusta aiheesta, keskustelu palaa Arnen hoitoon saman tien.

"Villin lännen meininki", Arne kommentoi elämänmenoa ympärillään. Yhtä kaikki, sairaus etenee peruuttamattomasti, kunnes on enää äitiä ikävä. Aika on armollinen.

Näyttämöllä valot himmenevät. Tarina ei kuitenkaan pääty. Ympäri maailmaa joka seitsemäs sekunti joku meistä sairastuu muistisairauteen.

Kommentit (1)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/1 | 

Kaikki sairastuneet eivät kuitenkaan kuole muistisairauteen. Tänään ja tästä eteenpäin sairastuneista osalla on jo mahdollisuus saada niin hyvää hoitoa, että joku muu sairaus ehtii ensin. Näin ainakin moni muistisairaita työkseen hoitava neurologi ja geriatri uskoo. Lohdullinen ajatus.

Sinikka Sokka, Hanna Seppä © Mikko Mäntyniemi

On hienoa, että muistisairauksia on käsitelty viime vuosina taajaan näyttämöllä, elokuvissa ja kirjallisuudessa. Tällä hetkellä Helsingissä voi nähdä kaksikin ansiokasta teatteriesitystä, mutta jos mielii katsomoon, on jo pidettävä kiirettä.

Vaikka Kati Outisen monologi Niin kauas kuin omat siivet kantaa sai teatteriensi-iltansa vasta perjantaina, esityksiä on Teatteri Jurkassa vain 16. marraskuuta asti. Outinen on kuitenkin esittänyt näytelmän lyhyempää versiota palvelutaloissa ja hoivakodeissa eri puolilla Suomea jo aiemmin. Molempia versioita voi tilata vastakin.

Tarina työikäisenä sairastuneesta Allista syntyi Kati Outisen omasta kiinnostuksesta. Hän omistaa näytelmän omille rakkaille muistisairailleen, edesmenneelle isälleen ja tämän äidille sekä ystävälle, jonka sairaus on edennyt siihen vaiheeseen, ettei häneltä enää voi kysyä lupaa julkaista nimeä.

Kati Outinen tuntee suurta mielenkiintoa ihmisen muistia kohtaan, koska muistot muokkaavat persoonallisuuttamme, sitä minkä koemme omaksi minäksi.  Outinen kysyy, miten kokemus omasta itsestä muuttuu, kun muistista tulee epäluotettava, kun muistot katoavat.

Näytelmän Alli kohtaa muistisairauden aiheuttamat emotionaaliset muutokset ja yrittää pärjätä arjessa uuden elämänsä kanssa.

Tunteet haihtuvat. Ensimmäiseksi menevät huumorintaju, rakkaus, huolenpito, myötätunto. Viimeksi jäävät viha, katkeruus, tyytymättömyys.

Anneli Kanto, Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista

Yli vuosi sitten ensi-iltansa saanut Pala palalta pois poistuu Teatteri Avoimien Ovien ohjelmistosta 8. marraskuuta. Kirjailija Anneli Kannon romaanista dramatisoitu näytelmä kertoo muistisairauden vaikutuksista niin sairastuneeseen kuin häntä hoitaviin ihmisiin.

Heini Tolan ohjaus liikuttaa, naurattaa ja raivostuttaa. Samalla se ottaa kantaa äärimmilleen kilpailutetun kotihoidon tasoon ja omaishoitajan raskaaseen arkeen. 

Sekä Kati Outisen monologi että Pala palalta pois tuovat muistisairauden näyttämölle kaikessa rajuudessaan ja uskomattomuudessaan. Huoneteatterin lavalla Kati Outinen on sydämeenkäyvä Alli, joka puhuu välillä rumia ja laulaa välillä enkelten kielellä.

Kun paha tauti vie kaiken lämmön Sinikka Sokan esittämän äidin katseesta, kyynelet nousevat silmänurkkiin Teatteri Avoimien Ovien katsomossa. Muisti, muistot ja minuus katoavat pala palalta pois. Mitä jää?

Kommentit (2)

Maija
Liittynyt15.10.2015
1/2 | 

Voi käydä myös niin, että ensin katoavat viha, katkeruus ja ilkeys, joiden sijasta läheiset saavat lopulta nauttia myötätunnosta, lämmöstä ja rakkaudesta, joita vaille he ovat aiemmin jääneet.  Viimeinen, joka jää jäljelle, voi olla myös huumorintaju. Muistisairaudet ovat hyvin yksilöllisiä.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja vanhuusiän ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram