Berliinin oopperat tarjoavat jokaiselle jotakin myös heinäkuussa.

OOPPERAJUHLIEN aikaan Savonlinnasta näytti olevan mahdotonta saada yösijaa järkihintaan. Päätin järjestää omat festivaalit Berliinissä, jossa oopperatalojen esityskausi jatkuu aina heinäkuuhun asti.

Olavinlinnassa minua olisi kiinnostanut ainakin Macbeth, koska sen teemat puhuttelivat jo talvella Turun kaupunginteatterissa. Nyt Staatsoper Unter den Linden tarjosi sen sijaan Giuseppe Verdin toisen klassikon La Traviata, joka ihastutti viime vuonna Tampereen oopperassa.

Sopraano Jeanine De Bique hurmasi Violetta Valéryn roolissa Berliinin valtionoopperan yleisön, joka olikin tällä kertaa nuorenpuoleista. Suurta luokkaretkeläisten joukkoa innosti aplodeihin myös ilmeikäs bassobaritoni David Oštrek (tohtori Grenvil).

DEUTSCHE Oper Berlin on toinen Berliinin suurista oopperataloista. Siellä sai tällä viikolla ensi-iltansa Kurt Weillin ja Bertolt Brechtin kulttiooppera Aufstieg und Fall der Stadt Mahagonny (Mahagonnyn kaupungin nousu ja tuho).

Kokemus oli villi ja omintakeinen. Koko ooppera oli lavastettu auloja myöten rujoksi Mahagonnyn kaupungiksi, jossa yleisö ja esiintyjät kulkivat yhtenä joukkona, ja tapahtumia striimattiin livenä niin miesten WC:stä, kadulta kuin viereisen metroaseman portaikosta. Katsomoon ei istuttu ollenkaan, ja ilta oli ennemmin immersiivinen kokonaistaideteos kuin oopperaesitys. Tuliko tästä jo itsetarkoitus, mene ja tiedä.

Teos esitti tutun kysymyksen, tekeekö raha onnelliseksi. Entä vapaus? Minkä puolesta olisit valmis nousemaan barrikadeille? Loppuhuipennusta varten yleisö vietiin laulajien mukana oopperan valtavalle näyttämölle, jossa soitti myös orkesteri. Lomakuulumisina voin kehuskella debytoineeni Saksassa oopperalavalla.

Lauantai-illassa kaikuivat toisenlaiset sävelet.

IKIOMAN oopperafestivaalini päätteeksi menin vielä Staatsoper Unter den Lindenin ensi-iltaan. Die schweigsame Frau (Vaitelias vaimo) on Richard Straussin hilpeä ooppera vanhasta, yksinäisestä brittiamiraalista (basso Peter Rose), joka kaipaa seurakseen vähäpuheista vaimoa.

Kapellimestari Christian Thielemann johti teoksen nyt ensi kertaa Berliinin valtionoopperan musiikillisena johtajana. Oikeastaan olisin yhtä hyvin voinut kuunnella oopperan komeana konserttiesityksenä, sillä näyttämöllä ei ollut paljonkaan katsomisen arvoista.

Loppuaplodien jälkeen Berliinin pimenneessä lauantai-illassa kaikuivat jo tyystin toisenlaiset sävelet – ja hyvä niin. Oopperat oli nähty tältä erää. Elämä oli kuin linnunmaitoa.

P.S. Kyllä tälle viikolle mahtui pari balettiakin. Staatsballett Berlin päätti esityskautensa tanssiteoksiin Gods and Dogs (koreografi Jiří Kylián) ja Angels’ Atlas (Crystal Pite). Silmiä hivelevää kauneutta!