Kirjoitukset avainsanalla musikaali

Albin (Stefan Kurt) on drag queen Zaza. Kuvat: Monika Rittershaus, Komische Oper Berlin

La Cage aux Folles ei jää kimaltavaksi drag show’ksi.

MUSIKAALI | La Cage aux folles, Komische Oper Berlin, Schillertheater. Musiikki Jerry Herman, teksti Harvey Fierstein. Ohjaus Barrie Kosky, kapellimestari Koen Schoots. ★★★★ 

MUSIKAALI La Cage aux Folles tunnetaan suomenkielisellä nimellä Lainahöyhenissä. Vuonna 1983 ensi-iltansa saanut teos on Broadwayn esitetyimpiä komedioita, ja alkuperäinen tuotanto voitti peräti kuusi Tony-palkintoa.

Viikonlopun Berliinin-reissulla näin musikaalista vihdoin Komische Oper Berlinin saksankielisen version. Ohjaaja Barrie Kosky kunnioittaa alkuteosta, ja lopputuloksena tarjotaan hilpeä, näyttävä ja jopa liikuttava katsojakokemus.

Suoratoistopalvelut muuten tarjoavat kotisohville Mike Nicholsin vuonna 1996 ohjaaman The Birdcage -elokuvan, jossa pääosia esittävät Robin Williams ja Nathan Lane

Meitä on moneksi, kuten perheidyllejäkin.
Meitä on moneksi, kuten perheidyllejäkin.

TAPAHTUMAPAIKKA La Cage aux Folles on Ranskan Rivieran menestyneimpiä yökerhoja ja drag show -näyttämöitä. Paikan johtajana toimii Georges (Peter Renz), ja hänen miehensä Albin (Stefan Kurt) nauttii yleisön suosiota Zaza-nimisenä drag-artistina.

Ikääntyvällä miesparilla on kommervenkkinsa, mutta varsinaisesti tapahtumat alkavat vyöryä, kun Georgesin poika kertoo menevänsä naimisiin. Kulissit on saatava kuntoon tulevan morsiamen konservatiivisia vanhempia varten.

Seinän kokoiset Tom of Finland -hahmot ja homoeroottiset patsaat täytyy viedä piiloon miesten kotoa. Surullista kyllä myös Albinin halutaan lähtevän pois vierailun ajaksi. Mitenhän tässä mahtaa käydä? 

Katsomossa harva välttyy kyyneliltä.

TUNNUSSÄVELMÄ Ich bin, was ich bin tunnetaan maailmanlaajuisesti voimaannuttavana homohymninä. Sen ovat levyttäneet englanniksi muun muassa Shirley Bassey ja Gloria Gaynor

Musikaalissa kappale nostattaa kylmät väreet pitkin selkäpiitä, ja katsomossa harva välttyy kyyneliltä. Klassikko La Cage aux Folles ei tyydy olemaan vain iki-ihana, kimaltava drag show vaan julistaa vahvasti rakkauden ja monimuotoisuuden sanomaa. 

Samalla musikaali ottaa osaa yhä ajankohtaisiin keskustelunaiheisiin niin homofobiasta kuin perhekäsityksestä. Olen mikä olen – ottakaa tai jättäkää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinhuoltajaäiti (Nina Tapio) yrittää parhaansa mukaan ymmärtää ja tukea poikaansa Evania (Julius Suominen). Kuva: Otto-Ville Väätäinen, Helsingin Kaupunginteatteri

Musikaali kuvaa teinipojan kasvukipuja ja tarvetta tulla nähdyksi.

MUSIKAALI | Rakas Evan Hansen, ensi-ilta Helsingin Kaupunginteatterissa 28.9. Ohjaus Kari Arffman, kapellimestari Eeva Kontu, koreografi Antti Lahti. Lavastus Antti Mattila, puvut Elina Kolehmainen, naamiointi Jaana Nykänen. Valo- ja videosuunnittelu William Iles ja Toni Haaranen, äänisuunnittelu Jaakko Virmavirta. Käsikirjoitus Steven Levenson, suomennos Reita Lounatvuori ja Hanna Kaila, dramaturgi Sanna Niemeläinen. Säveltäjät Benj Pasek ja Justin Paul. Rooleissa mm. Julius Suominen, Nina Tapio, Niki Rautén, Riikka Riikonen, Sanna Majuri, Antti Timonen, Lumi Aunio, Samuli Pajunen, Reeta Vestman, Tuukka Leppänen, Tiina Peltonen, Raili Raitala, Akseli Ferrand, Lasse Lipponen ★★

ARVOSTAN sitä, että Helsingin Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle on tuotettu produktio, jossa käsitellään yksinäisyyttä, sivullisuutta ja ahdistusta teinipojan näkökulmasta. 

Musikaali Rakas Evan Hansen (Dear Evan Hansen, 2015) kuvaa kasvukipuja ja jokaisen tarvetta tulla nähdyksi. Väärinkäsityksistä saa alkunsa tapahtumien pyörre, jonka keskiössä hapuilee yksinäinen ja sosiaalisesti kömpelö nuorimies. Evan Hansen (Julius Suominen) haluaisi kuulua joukkoon ja tulla rakastetuksi hinnalla millä hyvänsä. 

Valkoinen valhe kuljettaa Evanin monimutkaisten totuuksien vyyhtiin, ja keksityistä jutuista kasvaa tarina nykyajasta, jossa ollaan pakonomaisesti esillä somekanavilla vaikka todellisuudessa jäädään kipeästi syrjään. 

Connor (Niki Rautén) tekee itsemurhan.
Connor (Niki Rautén) tekee itsemurhan.

VIIME vuodet ovat synnyttäneet Helsingin Kaupunginteatterista mielikuvan Suomen musikaalien mekkana. Samuel Harjanteen ohjaukset (Pieni merenneito, Kinky Boots ja Priscilla, aavikon kuningatar) ovat olleet hurjia yleisö- ja arvostelumenestyksiä.

Sitä suuremmalta pudotus tuntuu nyt, kun kaupunginteatteri tarjoaa suurella näyttämöllä valjun ja kohtalaisen ennalta arvattavan nuorisomusikaalin, jonka esillepanokin on nopeasti vanhentuneen tuntuinen.

Pohjimmiltaan Rakas Evan Hansen -musikaalin ongelma on käsikirjoituksessa. Kertomus valheiden vyyhdistä on lähtökohtaisesti kiinnostava, mutta tarinan loppua kohti ajaudutaan imelästi umpikujaan: Mitä monisyisin yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden ongelma on kuin pois puhallettu, kun vain hyväksyt itsesi ja suhtaudut empaattisesti kanssaihmisiin. Yksin et jää.

Oodi baseballräpylälle sai vaivautuneen hymyn suupieliin.

TEATTERINJOHTAJA Kari Arffman on ohjannut musikaalin yllätyksettömästi. Toinen näytös ei tarjoa teemoihin enää uutta näkökulmaa, mikä tekee esityksestä pitkäveteisen raskasta katsottavaa. Sävellykset eivät paljonkaan hetkauta, ja sanoitukset ovat banaaleja. Ilmeisen tosissaan esitetty oodi baseballräpylälle sai jo vaivautuneen hymyn suupieliin. 

Musikaalin valopilkkuina ovat Julius Suominen pääroolissa, Niki Rautén itsemurhan tekevänä Connor Murphynä sekä Samuli Pajunen hurmaavan pöyhkeänä perhetuttavana.

Suominen laulaa paikoin kuin enkeli, ja hänen esittämänsä Evan on uskottava nössö, vaikka ensi-iltajännitys paistoi hetkittäin. Rauténin tulkinta olisi noussut heittämällä koko musikaalin päärooliin, jos hahmosta olisi alun alkaen kirjoitettu vivahteikkaampi ja Connorin annettu paljastaa itsemurhansa motiivit. 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Raha pallon saa pyörimään, laulaa seremoniamestari Miiko Toiviainen. Kuvat: Otto-Ville Väätäinen

Turun kaupunginteatterin Cabaret kuljettaa elämän pohjavirtoihin.

MUSIKAALI | Cabaret Turun kaupunginteatterissa, ensi-ilta 30.8. Sovitus, ohjaus ja koreografia Jakob Höglund. Sävellys John Kander, laulujen sanat Fred Ebb, suom. Jukka Virtanen. Teksti Joe Masteroff, suom. Esko Elstelä. Kapellimestari Jussi Vahvaselkä. Rooleissa Miiko Toiviainen, Anna Victoria Eriksson, Otto Rokka, Stefan Karlsson, Minna Hämäläinen, Sinikka Sokka, Jukka Aaltonen, Linda Hämäläinen, Helena Puukka, Emmi Kangas, Katariina Lantto, Soile Ojala, Anssi Valikainen, Miko Helppi, Santeri Helinheimo, Joonatan Perälä, Alen Nsambu. ★★★★★

CABARET kuuluu parhaimmillaan musiikkiteatterin aateliin. Vaikka olen katsonut teoksen monta kertaa Suomessa ja ulkomaanreissuillani, sydän sykähtää aina yhtä toiveikkaasti seremoniamestarin kajauttaessa ilmoille tervetulotoivotuksen Willkommen, bienvenue, welcome!

Joissakin näkemissäni versioissa fasismin nousu on unohdettu sivurooliin ja näyttämöllä on tyydytty repostelemaan onnettomia ihmiskohtaloja. Syntinen Berliini on sekin joskus näyttäytynyt pelkkänä irvistyksenä. Pahimmillaan esityksessä on jäänyt kokonaan pohtimatta, millainen kabaree tämä elämä lopulta on.

Onneksi Turun kaupunginteatterin kabareessa kaikki on toisin.

Anna Victoria Eriksson (vas.) tulkitsee Sally Bowlesin roolin. Miko Helppi ja Alen Nsambu kuuluvat svengaavaan ensembleen.
Anna Victoria Eriksson (vas.) tulkitsee Sally Bowlesin roolin. Miko Helppi ja Alen Nsambu kuuluvat svengaavaan ensembleen.

SIIS tervetuloa Kit Kat -klubille, 1920- ja 1930-luvun vaihteen Berliinin yöelämään. Yökerholaulajatar Sally Bowles (Anna Victoria Eriksson) haaveilee tähteydestä ja etsii rakkautta. Kuin tilauksesta kaupunkiin saapuu amerikkalainen kirjailija Clifford Bradshaw (Otto Rokka).

Juhlitaan kuin viimeistä päivää, mutta seremoniamestari (Miiko Toiviainen) muistuttaa juhlakansaa elämänmenosta yökerhon ulkopuolella: Raha pyörittää maailmaa. Kaduilla rikotaan jo ikkunoita.

Lopulta kukaan ei pääse pakoon todellisuutta. Juhlat ovat auttamattomasti ohi. Huominen on sysimusta, unelmat särkyneet ja toivo paremmasta kuollut. Nimikkosävelmä viiltää sydäntä, mutta Turun kaupunginteatterin Cabaret kuljettaa vielä syvemmälle, elämän kylmiin pohjavirtoihin.

Finaali liikuttaa kyyneliin asti.

KOSKAAN aiemmin en ole nähnyt näin onnistunutta näyttämötoteutusta Cabaret-musikaalin kaksijakoisuudesta. Berliinissä juhlijoiden on pakko herätä unestaan, mutta Jakob Höglundin ohjauksessa myös katsoja ravistellaan hereille – todelliseen painajaiseen tässä ja nyt. 

Turun kaupunginteatterin Cabaret’ssa ei ole jälkeäkään klassikon pölyistä. Koko ensemble (mm. Sinikka Sokka, Jukka Aaltonen, Miko HelppiSanteri Helinheimo) puhaltaa yhteen hiileen, tanssijat ja orkesteri svengaavat kuin viimeistä päivää. Intensiivisen ja kokonaisvaltaisen esityksen kylkeen tarjotaan vieläpä yhteisöllinen prologi ja upea väliaikanumero. 

Rakkauden ja hyväksymisen kaipuu − toiveet, halut ja unelmat − ovat Cabaret-musikaalin keskeistä ainesta. Siksi iho on kylmästä kananlihalla, kun Anna Victoria Eriksson laulaa Piittaa mä en (I Don’t Care Much). Finaali liikuttaa jo kyyneliin asti. 

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Huomenna minä lähden -musikaalin rakastavaisia näyttelevät Reeta Vestman ja Mikko Rantaniva. Kuva: Sampo Jaakkola, Kuopion kaupunginteatteri

Oopperan tökerö tuotesijoittelu saa tuntemaan myötähäpeää esiintyjien puolesta. 

OOPPERA | Minnan taivas, kantaesitys Kuopion musiikkikeskuksessa 8.9. Musiikki Jukka Linkola, käsikirjoitus ja ohjaus Veera Airas. Rooleissa mm. Marjukka Tepponen, Esa Ruuttunen, Marjatta Airas, Jukka Romu, Johanna Takalo, Ossi Jauhiainen, Olli-Tapio Tikkanen. ★★ 
MUSIKAALI | Huomenna minä lähden, kantaesitys Kuopion kaupunginteatterissa 7.9. Käsikirjoitus ja ohjaus Kari Heiskanen, sävellys Mika Paasivaara. Rooleissa mm. Reeta Vestman, Mikko Rantaniva, Lina Patrikainen, Markus Petsalo, Ilkka Pentti, Katri-Maria Peltola, Mikko Paananen, Risto Korhonen, Lotta Vaattovaara, Jesse-Joonas Kemppainen, Virpi Rautsiala, Sari Happonen, Jukka Väinölä, Olli-Pekka Hiltunen. ★★★

MUSIIKKITEATTERISTA on nyt runsaudenpulaa ympäri maan. Kuopiossa sai tällä viikolla ensi-iltansa peräti kaksi kantaesitystä. Musiikkikeskuksessa menee Minnan taivas -ooppera ja kaupunginteatterissa samaan aikaan Huomenna minä lähden -musikaali.

Jukka Linkolan ja Veera Airaksen Minnan taivas yrittää hurvitella Kuopiossa vaikuttaneiden historiallisten henkilöiden elämäntarinoiden innoittamana. Kaupunginorkesteri soittaa, ja Minna Canthin korsetissa ihastuttaa sopraano Marjukka Tepponen.

Kari Heiskasen ja Mika Paasivaaran Huomenna minä lähden kertoo tarinan 25-vuotiaasta Hilda Kuusisesta (Reeta Vestman), joka lähtee ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä etsimään onnea Amerikasta. Todentuntuinen kasvutarina on kaikkien aikojen suurin Kuopiossa tuotettu musikaali.

”Uskalsin sanoa ääneen sen, mitä ajattelin tasa-arvosta ja vapaudesta”, muistelee Minna Canth (Marjukka Tepponen). Kuva: Antti Karppinen, Savo-ooppera ry
”Uskalsin sanoa ääneen sen, mitä ajattelin tasa-arvosta ja vapaudesta”, muistelee Minna Canth (Marjukka Tepponen). Kuva: Antti Karppinen, Savo-ooppera ry

ALUEOOPPERAT tekevät kulttuurisesti merkittävää työtä. Taiteellisen toiminnan lisäksi niillä on tärkeitä tasa-arvo- ja kasvatustehtäviä, eikä oopperataiteen pidä vastedeskään kukoistaa vain Töölönlahden kupeessa.

Koronan jäljiltä Minnan taivas -oopperan kantaesitystä odotettiin Kuopiossa jo malttamattomasti. Virallisen ja juhlavan Minna Canthin näköispatsaan sijaan Savo-oopperan tekijät antoivat toiveita jostain ihan uudesta. Ikävä kyllä yritys on epäonnistunut. 

Libretisti ja ohjaaja Veera Airas on menettänyt jossain vaiheessa konseptinsa tyystin, eikä näyttämöllä ja orkesterimontussa ole paljon tehtävissä kokonaisuuden pelastamiseksi. Säveltäjä Jukka Linkola ja esiintyvät ammattilaiset suoriutuvat urakastaan niin kuin pitääkin, mutta käsikirjoitukseen sisältyvä tökerö tuotesijoittelu saa tuntemaan myötähäpeää heidän puolestaan. 

Siirtolaismusikaalissa kuuluu inhimillinen ääni.

KUOPIOLAISTEN onneksi Kari Heiskanen sai potkut Kansallisoopperan Ringin ohjaajan paikalta. Nyt kantaesityksensä saanut Huomenna minä lähden on jo toinen osa Heiskasen Kuopion kaupunginteatterille kirjoittamasta ja ohjaamasta trilogiasta. 

Siirtolaisuus rapakon taakse on hieno aiheenvalinta, eikä rinnastaminen nykyaikaan ja maailmantilanteeseen tunnu lainkaan kaukaa haetulta. Teoksessa kuuluu inhimillinen ääni.

Svengaavan hyvärytminen musikaali viihdyttää sekä traditionaalisilla joukkokohtauksilla että Reeta Vestmanin herkillä sooloilla. Korvaan särähtää ainoastaan väkinäinen räppi. Näyttämöllä jännite pääsee notkahtamaan väliajan jälkeen, mutta piippuhyllyllä orkesteri panee parastaan ensi tahdeista loppukohtaukseen.

Kommentit (5)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram