En pudonnut pienenä taikajuomapataan enkä saanut yli-inhimillisiä voimia. Sen sijaan minua nukutettiin ulkona, ja ikkunan raosta pakkaseen soi tauotta Yleisradion rinnakkaisohjelma. Sävelradiossa ja Kotimaisessa puolituntisessa lauloivat Katri Helena, Reijo Taipale, Marion, Danny, Lasse Mårtenson… Niinpä rakastan vanhoja iskelmiä.
Ilahduin tavattomasti, kun huomasin, että Maija Hapuoja, Monna Kamu ja Irma Tapio ovat alkaneet esittää suomeksi kultaisia iskelmiä 1940–60-luvulta. Eivätkä Kodinkynttilät-lauluyhtyeen nimellä esiintyvät konkarit tietenkään tuottaneet pettymystä helluntaipäivän Kevätnostalgiaa-konsertissaan.
Kulttuuritalo Sandelsin salissa kuultiin muun muassa George de Godzinskyn, Toivo Kärjen, Erik Lindströmin ja Usko Kempin iki-ihania sävelmiä: Lennä mun lempeni laulu, Vanhan veräjän luona, Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Muistatko Monrepos’n…
Pianosäestyksestä vastasi suomalaisen jazzmusiikin grand old man Eero Ojanen.
Irma Tapio kertoo, että he haluavat esittää juuri näitä lauluja, koska niissä on kauniit melodiat ja valtavan hienot tekstit.
− On sääli, etteivät uuden musiikin tekijät nyt arvosta melodiaa. Pakkohan meidän oli tarttua näihin aarteisiin, jotta koko laji pysyy ylipäätään hengissä.
Kunnianhimoiset kolmiääniset sovitukset ovat vaatineet paljon harjoittelua.
− Kyllä ikivihreissä riittää haastetta ammattilaisellekin, Maija Hapuoja toteaa. – Yhdessä harjoitteleminen ja laulaminen on kuitenkin mukavaa. Musiikki on parhaimmillaan ihana yhteisöllinen elämys.
Lauluyhtye Kodinkynttilät päättää konsertin ilmeikkääseen Kodin kynttilät -tulkintaan, mitenkäs muuten. Syksyksi on sovittu lisää keikkoja, muun muassa Fuengirolaan.
Maija Hapuoja, Monna Kamu ja Irma Tapio esiintyvät mielellään myös vanhusten hoitokodeissa ja palvelutaloissa. Lupaan suuren tunne-elämyksen, jos kutsutte lauluyhtyeen keikalle.
Kun nuoruuden huumaan, hehkuvan kuumaan vie muiston tie
Niin muistot nuo lohdun suo
Ja kaikki muu unhoittuu