Löysin itseni oopperasta kolmena iltana peräkkäin. Berliinissä kaikki on mahdollista.
ENSIMMÄISENÄ iltana Berliinin valtionoopperassa Unter den Lindenillä kuului historian siipien havinaa. Richard Straussin Elektra osoittautui tavallistakin intensiivisemmäksi tulkinnaksi, sillä mezzosopraano Waltraud Meier jätti tällä esityksellä jäähyväiset oopperanäyttämöille.
Jäähyväissanoissaan Meier totesi antaneensa nyt musiikillisesti kaikkensa. ”Aber jetzt habe ich alles ausgedrückt – ich habe musikalisch nichts mehr zu sagen. Und deswegen: Tschüß!”
Ennen kuin oopperan esirippu laskeutui Waltraud Meierille viimeisen kerran, kyynelehtivä yleisö kiitti suurta laulajaa kukkakimpuilla ja lähes loppumattomilla aplodeilla.
/etlehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/27aeddc2-a360-4f00-806d-789b6a22526f.jpeg?itok=zIPsvkil)
TOINEN oopperailtani oli sikarintuoksuinen ja intohimoinen. Rohkenen esittää vaatimattomana mielipiteenäni, että Georges Bizet’n Carmen on sydämeenkäyvintä, mitä tämmöinen maallikko voi eturivissä orkesterimontun laidalla kokea.
Myös alan teräväkynäinen spesialisti, toimittaja Minna Lindgren on kirjoittanut Carmenista maailman parhaana oopperana ja kiteyttänyt juonen sangen napakasti yhdellä virkkeellä: mammanpoika muuttuu rohkeaksi.
Ilmankos Deutsche Oper Berlinin Don José (David Butt Philip) sai tämän suomipojan huokailemaan niin rakkaudesta kuin kuolemastakin – härän kiveksillä tai ilman.
Kukaan ei nuku.
KOLMAS ilta peräkkäin oopperan katsomossa alkoi kieltämättä jo koetella turnajaiskestävyyttä, mutta Giacomo Puccinin Turandot on esitys, jossa kukaan ei nuku.
Musiikki soi kovaa ja korkealta, ja kolmannessa näytöksessä Puccini vetää vielä yhden valttikortin hihastaan: Nessun dorma on aaria, jota kaikki ovat odottaneet.
Yleisössä oli ilahduttavan monenikäisiä ihmisiä. Deutsche Oper Berlin järjestää kaikista oopperoistaan niin sanottuja Generationenvorstellung-esityksiä, joihin eläkeläisliput maksavat 25 euroa ja alle 18-vuotiaiden liput 10 euroa. Hieno kädenojennus sukupolvien yhteisille kulttuurikokemuksille!
