On hienoa, että muistisairauksia on käsitelty viime vuosina taajaan näyttämöllä, elokuvissa ja kirjallisuudessa. Tällä hetkellä Helsingissä voi nähdä kaksikin ansiokasta teatteriesitystä, mutta jos mielii katsomoon, on jo pidettävä kiirettä.
Vaikka Kati Outisen monologi Niin kauas kuin omat siivet kantaa sai teatteriensi-iltansa vasta perjantaina, esityksiä on Teatteri Jurkassa vain 16. marraskuuta asti. Outinen on kuitenkin esittänyt näytelmän lyhyempää versiota palvelutaloissa ja hoivakodeissa eri puolilla Suomea jo aiemmin. Molempia versioita voi tilata vastakin.
Tarina työikäisenä sairastuneesta Allista syntyi Kati Outisen omasta kiinnostuksesta. Hän omistaa näytelmän omille rakkaille muistisairailleen, edesmenneelle isälleen ja tämän äidille sekä ystävälle, jonka sairaus on edennyt siihen vaiheeseen, ettei häneltä enää voi kysyä lupaa julkaista nimeä.
Kati Outinen tuntee suurta mielenkiintoa ihmisen muistia kohtaan, koska muistot muokkaavat persoonallisuuttamme, sitä minkä koemme omaksi minäksi. Outinen kysyy, miten kokemus omasta itsestä muuttuu, kun muistista tulee epäluotettava, kun muistot katoavat.
Näytelmän Alli kohtaa muistisairauden aiheuttamat emotionaaliset muutokset ja yrittää pärjätä arjessa uuden elämänsä kanssa.
Tunteet haihtuvat. Ensimmäiseksi menevät huumorintaju, rakkaus, huolenpito, myötätunto. Viimeksi jäävät viha, katkeruus, tyytymättömyys.
Yli vuosi sitten ensi-iltansa saanut Pala palalta pois poistuu Teatteri Avoimien Ovien ohjelmistosta 8. marraskuuta. Kirjailija Anneli Kannon romaanista dramatisoitu näytelmä kertoo muistisairauden vaikutuksista niin sairastuneeseen kuin häntä hoitaviin ihmisiin.
Heini Tolan ohjaus liikuttaa, naurattaa ja raivostuttaa. Samalla se ottaa kantaa äärimmilleen kilpailutetun kotihoidon tasoon ja omaishoitajan raskaaseen arkeen.
Sekä Kati Outisen monologi että Pala palalta pois tuovat muistisairauden näyttämölle kaikessa rajuudessaan ja uskomattomuudessaan. Huoneteatterin lavalla Kati Outinen on sydämeenkäyvä Alli, joka puhuu välillä rumia ja laulaa välillä enkelten kielellä.
Kun paha tauti vie kaiken lämmön Sinikka Sokan esittämän äidin katseesta, kyynelet nousevat silmänurkkiin Teatteri Avoimien Ovien katsomossa. Muisti, muistot ja minuus katoavat pala palalta pois. Mitä jää?
Voi käydä myös niin, että ensin katoavat viha, katkeruus ja ilkeys, joiden sijasta läheiset saavat lopulta nauttia myötätunnosta, lämmöstä ja rakkaudesta, joita vaille he ovat aiemmin jääneet. Viimeinen, joka jää jäljelle, voi olla myös huumorintaju. Muistisairaudet ovat hyvin yksilöllisiä.
Aiheellinen kommentti, kiitos.
Kyky ajatella tänään toisin kuin eilen erottaa viisaat jääräpäistä. John Steinbeck