Tehdään ajatuskoe. Oletetaan, että vanhusten hoitokodin ovesta astuu sisään luovaa työtä tekevä henkilö tai vallan kulttuuripersoona.

Millaisen ihmisen näette nyt sielunne silmin? Onko punertaviksi hennatut hiukset? Kierrätyskankainen olkalaukku ja itse tehdyt korvakorut? Kirjottu isonappinen villakangastakki ja huovutetut lapaset?

Niinpä, typeriä stereotypioita. Anteeksi.

Vanhustyössä käytetään paljon sanoja luovuus ja kulttuuri. Samaan hengenvetoon puhutaan luovasta arjesta, taidetoiminnasta ja kulttuurisesta vanhustyöstä. Työotteen pitäisi olla luova, ammatillisen lähestymistavan taidetta hyödyntävä ja näkökulmien kulttuurisia.

Apua, huomaan olevani tosi vajavainen näiden käsitteiden kanssa. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että luova ihminen käyttää henkisiä kykyjään taiteelliseen työhön, kuten kirjoittamiseen tai maalaamiseen. Kulttuuriharrastukset liittyvät mielikuvissani vaikkapa elokuvien katseluun ja konsertteihin.

Tiedän, että näkemys on rajoittunut ja yksinkertainen, niin kuin esittäjänsäkin. Oma arkeni ei taida olla järin luovaa.

Hyvää vointia, rikasta elämää

Käsitteiden määrittelyn ongelma johtaa helposti siihen, että toinen puhuu aidasta, toinen aidanseipäästä. Luovuuden ja kulttuurin kanssa ollaan usein heikoilla jäillä.

Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että vanhusten mielipiteet huomioidaan vanhustyön arjessa. Asiakas on kuningas. Mutta mitä ihmettä tapahtuu, kun vanhustyön asiakaslähtöistä toimintakulttuuria syvennetään luovuuden, osallistavan taidetoiminnan sekä kulttuuria arvostavan näkökulman mahdollisuuksilla?

Tapahtuu varmasti todella paljon todella hyviä asioita. Oikeasti.

Todennäköisesti silloin kuunnellaan vanhusten toiveita ja otetaan ne huomioon entistä paremmin. Toimitaan yhdessä. Innostutaan, opitaan ja koetaan mielenkiintoisia asioita. Tehdään asioita eri tavalla, löydetään uusia juttuja. Nautitaan työstä ja arvostetaan ympärillä olevia ihmisiä. Vaikututaan, tuotetaan iloa. Voidaan hyvin ja eletään rikasta elämää.

Pieniä tekoja, yhteisiä kokemuksia

Painotuoreessa tutkimusraportissa Kohti luovaa arkea – Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä selväpäiset vanhustyön ammattilaiset kertovat, että hoitokodissa luovuus näkyy pieninä tekoina ja spontaaneina hetkinä, jolloin yhteinen arki koetaan hyväksi. Silloin jaetaan jokin merkityksellinen kokemus yhdessä, esimerkiksi muistellaan tai kuunnellaan musiikkia. Joskus pelkkä katse tai kosketus riittää.

Sepä onkin osuvasti sanottu. Jopa minä alan päästä jyvälle.

Tai en ehkä sittenkään. Samassa raportissa tutkijat taas harmittelevat, että ”vaikka käsitys kulttuurin, taiteen ja luovuuden mahdollisuuksista myös iäkkään ihmisen elämän merkityksellistäjänä on jo laajasti jaettu, on kuitenkin vielä matkaa siihen, että tämä ymmärrys ohjaisi käytäntöjä erilaisissa toiminta- ja palveluympäristöissä”.

Taival lie hankala, mutta mitä jos ihan ensimmäiseksi pidetään luova tauko. Sitten selvitetään vähän päätä ja mietitään, tarvitseeko kaikkea kääriä johonkin luovuuden ja kulttuurin sekamelskaan.

Sen jälkeen kääritään hihat. Rakennetaanko yhdessä linnunpönttöjä?

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat