Donald J. Trump, 70, on valittu Yhdysvaltain presidentiksi. Uutisvirta ja sosiaalinen media täyttyivät saman tien paniikista, karvaasta pettymyksestä ja tyrmistyksen vuodatuksista. Huumorimiehet löysivät Nurmijärven vaakunasta seitsemän Trumpia.

Yhdysvaltain historiassa kukaan ei ole aloittanut presidenttikauttaan yhtä vanhana kuin Donald Trump. Jos hän toimii virassaan kaksi kautta, eläkepäivät koittavat vasta 78-vuotiaana.

Kunpa kaikilla valtioilla olisi vanha ja viisas presidentti.

Minusta olisi upeaa, jos kaikilla valtioilla olisi vanha ja viisas päämies. Muuttuvassa maailmassa presidentiltä vaaditaan paitsi älykkyyttä ja viisaita ratkaisuja myös elämän asiantuntijuutta ja kykyä asettua toisen asemaan.

Kaiken kaikkiaan viisaus on eräs harvoista vanhenemisen myötä kehittyvistä ominaisuuksista. Viisaaksi kasvaminen vaatii aikaa ja elämänkokemusta, ja siksi vanhoja tavataan sanoa viisaiksi.

Vanha ja viisas ymmärtää, että ihmisten arvot ja tavoitteet ovat suhteellisia ja että yksilön ja yhteisön tasapainon löytäminen vaatii avoimuutta ja vuoropuhelua.

Vanhalle on kertynyt hiljaista tietoa, jonka soveltaminen yhteisen hyvän saavuttamiseksi on yksi tapa määritellä viisaus. Kauneimmillaan viisaus, älykkyys ja luovuus kietoutuvat vanhassa ihmisessä yhdeksi.

Maailma olisi armollisempi, jos jokaisella valtiolla olisi vanha ja viisas presidentti. Sääli, että Amerikan kansa päätti valita visakalloisen sonnin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat