Kirjoitukset avainsanalla vanhuus

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historia on pidetty usein piilotettuna. Kuva: Työväenmuseo Werstas

Tarjotaanko kaikille vieläkään mahdollisuutta olla kokonainen ihminen?

ILOKSENI huomasin, että Helsingissä on nykyisin tarjolla myös sateenkaarisertifioituja vanhuspalveluja. Kampin ja Kinaporin palvelukeskukset sekä kaupungin seniori-info ovat sitoutuneet edistämään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten, eli sateenkaarisenioreiden, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. 

Parhaillaan vietetään sateenkaarihistorian teemakuukautta. Vaikka sateenkaari-ihmisten historia on aina ollut olemassa, se on pidetty usein piilotettuna. Silti se on läsnä kaikkialla, kaikissa aikakerrostumissa, yhteiskuntaluokissa ja kulttuureissa, mutta löytäminen vaatii herkkyyttä ja toisin katsomista.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta homoseksuaalisten tekojen dekriminalisoinnista ja 40 vuotta homouden sairausleiman poistosta Suomessa. Transvestisuus ja fetisismi poistettiin sairausluokituksesta vuonna 2011. Ajatella, että Tom of Finlandin kotimaassa nahkahomot ovat olleet terveiden kirjoissa vasta reilun vuosikymmenen!

Poliisimuseon Rikos ja rakkaus -verkkonäyttely kertoo lainmuutosten merkityksestä poliisin toiminnalle ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksille. Kuvituskuva: Poliisimuseo, Kuopion poliisilaitoksen henkilökuntaa vuonna 1913
Poliisimuseon Rikos ja rakkaus -verkkonäyttely kertoo lainmuutosten merkityksestä poliisin toiminnalle ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksille. Kuvituskuva: Poliisimuseo, Kuopion poliisilaitoksen henkilökuntaa vuonna 1913

VANHUUTTAAN nyt elävät sateenkaariseniorit on ehditty leimata eri vuosikymmenillä niin rikollisiksi kuin sairaiksi. Syrjinnän ja epäasiallisen kohtelun pelko on ollut arkipäivää. Nykyisin ymmärretään, että seksuaalinen suuntautuminen, identiteetti, sukupuolen ilmaisu tai fetissit ovat osa normaalia ihmislajin kirjoa eikä niistä voi tai tarvitse parantua.

Vaikka tieto on lisääntynyt ja asenteet muuttuneet, monet vanhustyön käytännöt ja toimintamallit ovat edelleen heteronormatiivisia. Sotejärjestelmään kuuluu yhä vahva hetero-oletus, mikä tulee esille vaikkapa hoitajan tiedustellessa lähiomaisen nimeä. Miehiltä kysytään lähes poikkeuksetta vaimon nimeä ja naisilta aviomiestä. 

Vanhuspalvelujen asiakkaina on aina ollut näkymättömiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, mutta tarjotaanko kaikille vieläkään mahdollisuutta olla kokonainen ihminen? Ei kai vanhana joudu palaamaan takaisin kaappiin? 

Oikean tiedon levittäminen ei ole keneltäkään pois. 

VANHUSTYÖN heteronormien purkamiseen ei tarvita taloudellisia tai ajallisia resursseja, eikä oikean tiedon levittäminen ole keneltäkään pois. Sateenkaari-ihmisten huomioiminen vaatii ainoastaan motivaation päivittää luutuneita ajattelutapoja. 

Ovatko sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuteen liittyvät käsitteet tuttuja kaikissa sotepalveluissa? Tiedetäänkö hyvinvointialueilla, millaisia ovat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ikäihmisten ongelmat ja tarpeet? Osataanko edes ajatella, mitä kaikkea iloa ja vaihtelua sateenkaariseniorien monimuotoisuus voisi tuoda vanhustyöhön?

Lopulta kysymys on pienistä teoista, joilla on suuri merkitys. Kyse on kansalaisten perus- ja ihmisoikeuksien edistämisestä. Siksi haluan toivottaa hyvää sateenkaarihistoriakuukautta ja entistä parempaa HLBTQ+-tulevaisuutta kaikille, ikään katsomatta.

HLBTQ+ on lyhenne sanoista homo, lesbo, biseksuaali, transsukupuolinen ja queer. Plusmerkki viittaa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, jotka lyhenteessä jäävät muuten mainitsematta. 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mustan huumorin sävyttämässä elokuvassa hoitajat laulavat arkisista, absurdeista ja raadollisistakin kokemuksista. Kuva: Road Movies Oy / Yle

Moni riistää mieluummin hengen itseltään kuin joutuu palvelujärjestelmän kynsiin. 

VANHUUS ja hoiva herättävät vilkasta keskustelua. Media uutisoi epäkohdista kärkkäästi, mutta aina kohun laannuttua asia tuppaa jäämään sikseen. Harva vanhustenhoidon ammattilainen uskaltaa tuoda julki työpaikkansa karun todellisuuden. Yhä harvempi päättäjä kuuntelee asiantuntijoita ja täyttää lupauksensa hyvästä hoidosta.

Ohjaaja, käsikirjoittaja Susanna Helke ja käsikirjoittaja Markku Heikkinen ovat lähestyneet aihetta omaperäisestä näkökulmasta: mistä ei voi puhua, siitä on laulettava. Dokumentaarinen lauluelokuva Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja kertoo hyvinvointi-Suomesta, jossa sekä vanhuksilla että heidän hoitajillaan on paha olla.

Väsyneiden hoitajien kuoro lataa Anna-Mari Kähärän hypnoottisin sävelin totuuksia hoitotyön arjesta: ”Päätin vaihtaa ammattia / jotta voisin olla / päivittäin tekemättä / moraalin vastaisia päätöksiä.” Kaavin eläkeläiset laulavat vakavin ilmein kovasta kohtalosta: ”Me olemme kestävyysvaje, me olemme väärinpäin kääntyneen pyramidin lavea latva.” Raha ratkaisee.

Hoivan kaupallistuminen hyödyttää harvoja. Kuva: Road Movies Oy / Yle
Hoivan kaupallistuminen hyödyttää harvoja. Kuva: Road Movies Oy / Yle

ARMOTONTA menoa -elokuva vyöryttää näkyviin lähes surrealistisia tilanteita ja tragikoomisia kohtaamisia vanhustyön kentältä. Hoivarobotti ei ymmärrä, eivätkä kotihoidon digiryhmäläiset saa etähoitajan puheesta tolkkua. Älyratkaisujen kehittäjät ja kauppiaat riemuitsevat ikäteknologian edistysaskelista, mutta katsoja ei tiedä, itkeäkö vai nauraa.

Pistää vihaksi, kun järjen ääni ei tunnu kiinnostavan ketään ja alalla vallitsee viidakon laki. ”Ei helvetissä!” vanhat ihmiset yrittävät torjua robotin tuputtaman ajanvietteen ja lässytykset. Hoitajat joutuvat tekemistään epäkohtien paljastuksista työnantajan mustalle listalle.

Emeritaprofessori Marja Vaarama on nostanut esiin vanhuspalvelujen ongelmia sadoissa tutkimuksissa ja julkaisuissa viimeisen 40 vuoden aikana. Hän toteaa, että moni suomalainen riistää mieluummin hengen itseltään kuin joutuu palvelujärjestelmän kynsiin tai pitkäaikaishoitoon. Järjestelmä ei tunne armoa.

Katsoja ei välty liikutuksen kyyneliltä.

ELÄKELÄISET seuraavat elokuvassa voimattomina kunnan hoivakodin ulkoistamista yksityiselle. Samalla menevät työpaikat ja paikallisten yritysten markkinat. Hoivan kaupallistuminen hyödyttää harvoja – ja ne harvat ovat jossain kaukana, pörssissä tai suurten hoivayritysten pääkonttoreissa.

Kun kaavilaiset ikämiehet Väinö Lipponen ja Väinö Martikainen jutustelevat kahvipöydän ääressä elämästä, rakkaudesta ja muistisairaudesta, katsoja ei välty enää liikutuksen kyyneliltä. ”Niin pian voi kaikki hävitä pois…” Se on miehen puhetta.

Kokonaisuudessaan Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja johdattaa peruskysymysten äärelle. Se laulaa vetoavasti inhimillisemmän työn, elämän ja vanhuuden puolesta. Millaiset laulut mahtavat kuulua uljailta hyvinvointialueilta ensi vuoden alussa? 

Yle Teema esittää Armotonta menoa – Hoivatyön lauluja to 3.11. klo 21. Elokuva on katsottavissa Yle Areenassa ti 1.11. alkaen.

Kommentit (1)

omin jaloin
1/1 | 

Vanhuus on suomessa kirosana päättäjille. Nuoret terveet hallitsevat maata ja askartelevat itselleen mieluisia lakeja vanhustyön tekijöille. Samaan aikaan velloo keskustelut eduskunnassa sotesta ja kuka saa hyväpalkkaisen viran mistäkin hyvinvointikuplasta. Hirveästi hohkattiin miten sote pelastaa maailman, mutta mitä jäi käteen, lisää johtajia alueille eikä täyttynyt lupaukset paremmista palveluista vanhuksille. Toivon hartaasti että pystyn elämään kotona niin kauan että kaadun saappaat jalassa kaukana laitoshoidosta.

Omaishoitajien jaksaminen on uhattuna.

Omaishoitoa tukevissa palveluissa on suuria puutteita. 

POLIISI tiedotti tällä viikolla epäilevänsä rikosta tapauksessa, jossa iäkäs pariskunta oli jäänyt vaille apua, vaikka mies oli hiljattain pyytänyt tukea pärjäämiseen kunnan kotihoidosta. Reilun viikon yksinolon jälkeen 87-vuotias nainen löytyi kotoa menehtyneenä ja 76-vuotias mies lattialta hyvin huonokuntoisena. 

Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on pitänyt tapahtunutta äärimmäisenä tragediana. Hänen mukaansa tapaus osoittaa ainakin sen, että kotihoidon tilanne on kestämätön. ”Selvästi mies on pyytänyt apua pitkään jatkuneeseen omaishoitotilanteeseen”, Topo arvioi. (HS 14.9.)

Samana päivänä, kun poliisi kertoi iäkkään pariskunnan murheellisesta tapauksesta, THL julkisti ehdotuksensa omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistämistä valtakunnallisesti. Raportissa todetaan, että raskaimmissa hoitotilanteissa omaishoitajien jaksaminen on uhattuna.

Omaishoitosuhde on ihmissuhde.
Omaishoitosuhde on ihmissuhde.

NYKYISELLÄÄN laki omaishoidon tuesta toteutuu eri kunnissa eri tavoin. Omaishoitoperheiden kannalta ongelmallista on tuen harkinnanvaraisuus ja riippuvuus varatuista määrärahoista. Myös omaishoitoa tukevissa palveluissa on suuria puutteita. 

Suositusten sijaan yhteneväiset ratkaisut tulisi vastedes kirjata hallitusohjelmaan ja lakitekstiin. Erityistä huomiota on kiinnitettävä omaishoidon tuen yhdenvertaiseen saantiin ja saavutettavuuteen, kuten tilapäishoidon säällisiin järjestelyihin ja räätälöityihin palveluihin. 

Hyvinvointialueilla omaishoidon yhdenmukaistaminen ja palvelujen digitalisointi eivät saa tarkoittaa kasvokkaisten palvelujen niukentumista entisestään. Omaishoidon ohjaajien on pidettävä säännöllistä yhteyttä omaishoitoperheisiin, ja palvelujärjestelmän täytyy reagoida avunpyyntöihin nykyistä tehokkaammin.

Omaishoidon vaativuus on otettava huomioon.

MUISTISAIRAUDET ovat yleisin omaishoidon tuen myöntämisperuste. Tuoreen tutkimuksen mukaan palvelutarpeen arvioinnissa ei huomioida tarpeeksi edes hoivan sitovuutta vaan keskitytään liiaksi fyysiseen toimintakykyyn. 

Omaishoidon tuen tarvetta arvioitaessa tulisi määrittää, miten paljon läsnäoloa ja valvontaa hoivan tarpeessa oleva kotona tarvitsee. Omaishoitajaa pitää kuulla erikseen ja myös hänen omaa jaksamistaan tulee arvioida. Sitovuuden lisäksi arvioinnissa on huomioitava omaishoidon vaativuus.

Yhteiskunta säästää omaishoitajien avulla miljardeja euroja vuosittain, emmekä yksinkertaisesti enää selviydy ilman omaishoitoa. Omaishoitajat ansaitsevat hoivatakuun, joka varmistaa asianmukaiset palvelut läheisen hoitoon ja omaishoitajan hyvinvointiin.

Kiitos taustoituksesta, Omaishoitajaliiton toiminnanjohtaja Sari Tervonen ja projektipäällikkö Matti Mäkelä. Väitöskirjatutkija Ulla Halosen tutkimusartikkeli omaishoidon tuen hakemisen ongelmista julkaistiin 16.9. Yhteiskuntapolitiikka-lehdessä.

 

Kommentit (0)

Kissa ja kiikkutuoli riittävät monesti arjen ilonaiheiksi. Kuva: Ari Liimatainen

Onneksi elämässä on säilynyt kohtalaisen myönteinen pohjavire koronavuosista huolimatta. 

TILASTOLLISESTI minulla on elämää jäljellä vajaat 20 vuotta. Halutessani voin hakea osittaista vanhuuseläkettä jo vuoden päästä, mutta tavoite-eläkeikä häämöttää vasta 1.1.2029.

Näin edeltäpäin ilahduttaa tieto siitä, että nykyisin valtaosa eläkeläisistä kokee vointinsa ja terveytensä varsin hyväksi. Kolotuksia ja kremppaa on itse kullakin, mutta kai niiden kanssa on vain opittava elämään. Sisu ei anna periksi luovuttaa ennen aikojaan.

Alakuloisten mietteiden olen kumminkin huomannut lisääntyneen vuosien mittaan. Sitä pysähtyy usein pohtimaan sellaisiakin asioita, jotka olisi nuorempana sivuuttanut pelkällä olankohautuksella. Liekö toisaalta jo sitä kuuluisaa vanhuuden viisautta, että pystyy jättämään monet pikkujutut ihan omaan arvoonsa?

Tenori Johan Krogius (keskellä) teki suorastaan järisyttävän vaikutuksen Aidan lähetin roolissa. Kuva: Savonlinnan oopperajuhlat, Valtteri Hirvonen
Tenori Johan Krogius (keskellä) teki suorastaan järisyttävän vaikutuksen Aidan lähetin roolissa. Kuva: Savonlinnan oopperajuhlat, Valtteri Hirvonen

ONNEKSI elämässä on säilynyt kohtalaisen myönteinen pohjavire koronavuosista ja vastoinkäymisistä huolimatta. Tänä kesänä olen päässyt nauttimaan taas matkustamisesta, ja veri veti Saksanmaalle heti tilaisuuden tullen. 

Berliinin taideaarteet ja kulttuurielämä ihastuttivat entiseen tapaan. Neue Nationalgalerie on ollut kuusi vuotta remontissa, mutta nyt tähän minimalistiseen modernin taiteen pyhättöön pääsi jälleen tutustumaan. Avoinna oli myös uusi kulttuurikeskus Humboldt Forum kiinnostavine näyttelyineen.

Kotimaan kamaralla etenkin Savonlinnan oopperajuhlien uusi Aida yllätti positiivisesti. Giuseppe Verdin ooppera esitettiin ajankohtaisena tulkintana valloittajasta ja orjuutetusta sekä kipeistä valinnoista isänmaan ja rakkauden välillä. Koskettava, nautinnollinen Philipp Himmelmannin ohjaus vei klassikon kesäillassa täysin uusiin sfääreihin.

Mikä vanhenemisessa on parasta?

ILOPILLEREITÄ löytyy toki läheltäkin, kun vain pitää silmät auki. Oman elämänsä dosettiin ilomieltä voi täyttää paitsi turuilta ja toreilta myös luonnonrauhasta ja kirjallisuudesta. 

Metsäpolulla vastaan lyllertänyt siili, ikkunan takana rupatteleva naakka ja kainalossa kehräävä kissa ovat ilahduttaneet minua tällä viikolla. Mansikat, mustikat ja lakat maistuvat juuri nyt herkullisimmillaan.

Sähkökirjojen lukulaite on ollut ehtymätön ilonaiheeni jo kymmenen vuoden ajan. Siihen saa luettavaa myös kirjastoista, joten lukuharrastus on käytännössä maksuton. Suosittelen vaikkapa Laura Kolben omakohtaista teosta Keho – Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen. Se sai minut pohtimaan, mikä vanhenemisessa on parasta.

Tervetuloa mukaan Geron-blogin uudelle kaudelle! Bloggasin ET-lehden verkkosivuilla vuosina 2015–2018 ja iloitsin runsaasta lukijapalautteesta. Toivottavasti pidetään yhteyttä vastakin. Juttuvinkkejä ja kommentteja voi lähettää osoitteeseen ari.liimatainen[ät-merkki]geron.fi 

Kommentit (0)

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja vanhuusiän ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat