Eltaantuneessa musiikkikomediassa köpötellään sepalus auki.

VANHENEMINEN on perseestä, totesi uutisjuontaja Matti Rönkä eläköityessään viime viikolla. Ihan yhtä syvältä on Helsingin Kaupunginteatterin vanhenemista käsittelevä musiikkikomedia Forever Young.

Sveitsiläisen Erik Gedeonin tekele vuodelta 2010 on rätkäisty uutena Arena-näyttämön kevään ohjelmistoon. Kaipa ratkaisuun on taloudelliset syynsä, koska esityksellä ei ole mitään taiteellista arvoa. Se ei ole hauska eivätkä musiikkinumerot herätä minkäänlaisia tunnereaktioita.

Näytelmän roolihahmot ovat samannimisiä kuin oikeat näyttelijät (Vuokko Hovatta, Juha Jokela, Pertti Koivula, Leenamari Unho, Mikko Vihma) joitain kymmeniä vuosia vanhempina. Näppärä idea, mutta ongelma on siinä, ettei kukaan voi ottaa rooliaan todesta. Käsikirjoituksen vanhuuskäsitys on niin ontto ja eltaantunut. 

Musiikkinumeroiden mahdollisuudet hukataan kehnosti ohjattuun vanhusimitaatioon.

TAPAHTUMAPAIKKANA on kaupunginteatterin oma palvelutalo, jossa pianisti (Tuomas Kesälä) toimii höynähtäneiden asukkaiden säestäjänä. Komentoa pitää stereotyyppisen inhottava hoitaja ja vallankäyttäjä (Vappu Nalbantoglu), joka kohtelee ikääntyneitä näyttelijöitä pikkulapsina. 

Ohjaaja Heikki Sankari on paikantanut tekstin kaupunginteatteriin sopivaksi. Siinä rytäkässä varsinainen ohjaustyö on jäänyt lapsipuolen asemaan. 

En olisi uskonut näkeväni Suomen suurimmassa ammattiteatterissa näin halpahintaista vanhan ihmisen esittämistä – edes huumorin nimissä. Sepalus auki köpötellään nuppi tutisten ja suuta mutristellen. Pieru pörisee. No, kyllä siellä kuuluu aina joku hohottavan katsomossa.

Santeri Kinnusen roolityö päihittää muut.

HÄIVÄHDYS inhimillisyydestä kajastaa Leenamari Unhon esittämässä Kaunis, rietas, onnellinen -katkelmassa, mutta valtaosalta musiikkinumeroiden potentiaali hukataan kehnoon vanhusimitaatioon. Stayin’ Alive on yksinkertaisesti nolo. Taiteilijaelämää-kappaleen hyvä alku latistuu koheltamiseksi. Sekaisin Mombasasta -potpurin idea vesittyy pitkittyessään.

Santeri Kinnunen saattaa tehdä parhaillaan uransa hienoimman roolityön Helsingin Kaupunginteatterin Jerusalemissa, mutta mies on kaiken kaikkiaan hyvässä vedossa. Forever Young -näytelmässä hänen roolisuorituksensa päihittää muut kevyesti.

Loppua kohti tunnelma vain lässähtää. Oon voimissain, joopa joo. Epilogissa Pertti Koivula on pantu vielä lausumaan, että vanheneminen on perseestä. Sen jälkeen rallatellaan yhdessä Vain elämää. 

Antakaa jo armoa!