Kirjoitukset avainsanalla virike

Vanhustyössä viriketoimintaa on alettu karttaa kuin ruttoa.

Pari vuotta sitten Taiteen edistämiskeskuksen julkaisu neuvoi vanhuspalvelujen järjestäjiä luopumaan viriketoiminnan käsitteestä ja aloittamaan harrastus- ja kulttuuritoiminnan. Moni kunta teki työtä käskettyä.

Ylen Hoivakoti kuntoon -projektissa taas todettiin, että viriketoiminnassa itsessään ei ole mitään vikaa, paitsi jos aikuiset pannaan askartelemaan vessapaperirullilla. Työyhteisöjä kehotettiin hautaamaan laitostunut sana ja ideoimaan uusia.

Vika on siis käsitteessä, ei toiminnassa.

Viriketoiminnan painolasti tulee askartelun ja kädentaitojen perinteestä. Termin uudelleen määrittelyn sijaan toiminta on leimattu lapselliseksi puuhasteluksi, ja kun korvaavaa käsitettä ei ole ilmaantunut, lapsi on heitetty pesuveden mukana.

Olkoon menneeksi, unohdetaan viriketoiminta. Mutta mitä tilalle?

Ihminen tarvitsee virikkeitä hyvään elämään.

Fakta kumminkin on, että ihminen tarvitsee virikkeitä hyvään elämään kaikenikäisenä. Hoitokodeissa virikkeillä voidaan ehkäistä laitostumista ja tukea vanhuksen identiteettiä. Virikkeet edistävät vuorovaikutusta ja suuntaavat huomiota myönteisiin asioihin.

Pakonomainen virike-sanan välttely johtaa hakoteille. Vanhustyön laadun parantaminen edellyttää, että ammattilainen ymmärtää virikkeellisyyden kokonaisvaltaisena toimintakulttuurina ja osana kaikkien työtä.

On myös oivallettava ammatti- ja yleiskielen ero. En ole ikinä harjoittanut viriketoimintaa vanhusten kanssa, vaikka paljon olemme tanssineet, laulaneet ja muistelleet. Etsin sopivia virikkeitä, mutta en toteuta niitä minään viriketoimintana. Puutöitä kutsutaan puutöiksi ja luontoretkeä luontoretkeksi.

Vanhustyön keskusliitto ylläpitää internetissä maksutonta Vahvike-aineistopankkia, jossa kuka vain voi tutustua virikkeellisen vanhustyön mahdollisuuksiin. Nyt vanhustenviikolla uutiskirje alkaa vinkata myös ajankohtaisista teemoista ja ideoista.

Siis ronskisti vain lisää virikkeitä ja enemmän toimintaa! Vanhukset ansaitsevat taidetta, liikuntaa, kulttuuria, elämyksiä, tietotekniikkaa, käsitöitä, viihdettä, harrastuksia – iloa arkeen itse kunkin omien toiveiden mukaan. 

Toivotan virikkeellistä vanhustenviikkoa.

▶︎ Lue myös: Suomessa vanhus on kirosana

Kommentit (1)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat