★ ★ ★ ★ Kotkalaiset sisarukset Vera, Maire ja Raija Valtonen rakastivat elokuvia ja unelmoivat kansainvälisestä tähteydestä vasta itsenäistyneessä Suomessa. Hollywoodin sijaan kohtalo vei heidät sota-ajan rintamakiertueille ja liittolaismaan pääkaupunkiin Berliiniin.

Sota teki sisaruksista tähtiä. Harmony Sisters lainasi äänensä niin Suomen kuin Saksan sotanäyttämöille. Sodan pyörteessä naiset rakastuivat, perustivat perheet ja ylläpitivät ihmisten uskoa tulevaisuuteen.

Elettiin suuria unelmia – vihan ja lemmen maailmoissa. Sodan jälkeen maailma kuitenkin muuttui. Kun voittajat kirjoittivat historiaa, sisarukset joutuivat arvioimaan valintojaan uudelleen. Mikä oli totta, mikä unelmaa ja mikä propagandaa?

Saksassa Harmony Sisters tienasi rahaa kuin roskaa nimellä Geschwistern Valtonen, mutta mikä oli tähteyden hinta?

Niin avara ja pohjaton

Lahden kaupunginteatterin musiikkinäytelmässä Harmony Sistersin tarina myötäilee Suomen itsenäisyyden historiaa 1920-luvun lopusta 1940-luvun loppuun.

Kirjailija Elina Snickerin tulkinnan mukaan laulavat Valtosen sisaret uhrasivat henkilökohtaiset haaveensa aina vain suuremman hyvän vuoksi: ensin Pelastusarmeijan, sitten Suomen armeijan ja lopulta Saksan ja Suomen yhteisten sotaponnistusten vuoksi.

Kun näytelmän ensimmäinen puoliaika kertoo nimenomaan yhteisistä voimainkoetuksista, toinen puoliaika tarkentaa julkisuuden kääntöpuoleen ja yksilön vastuuseen. Merkittävä rooli on myös sisarusten äidillä Ester Valtosella (Eeva-Kirsti Komulainen), joka tuo kertojana mukaan eri sukupolven naiset ja äitien sotakokemukset.

Äiti ompeli Harmony Sistersin ensimmäiset esiintymisasut SKP:n punalipun kankaasta. Sama väri toistuu tytärten myöhemmillä keikoilla kansallissosialistisen Saksan hakaristilipuissa.

Se kätkee suuret unelmat

Näytelmässä esitetään tietenkin monia Harmony Sistersin tunnetuksi tekemiä lauluja, kuten Sulle salaisuuden kertoa mä voisin, Sataman valot, Josef, Josef ja Kodin kynttilät. Raisa Vattulainen (Raija), Petriikka Pohjanheimo (Maire) ja Maiju Saarinen (Vera) laulavat kautta linjan sydämeenkäyvästi. Aplodit, lisää!

En muista kuulleeni näin kaunista stemmalaulua näyttämöllä koskaan. Enkä olisi ikimaailmassa voinut kuvitella liikuttuvani ainakaan kanteleen säestyksellä esitetystä Karjalan kunnailla -kansansävelmästä. Näin pääsi käymään.

Annetuissa raameissa vakuuttavaa työtä tekivät Hiski Grönstrand sotilaana ja Mairen miehenä sekä Tuukka Leppänen omissa laulunumeroissaan.

Maire Valtonen (myöh. Ojonen) levytti ensimmäisen soololevynsä Pieni sydän vuonna 1939. Ohjaaja Saana Lavaste olisi voinut karsia kolmetuntisen esityksen rönsyjä zoomaamalla näytelmässäkin kuultuun Tatu Pekkarisen sanoitukseen.

Niin pieni ihmissydän on
Niin avara ja pohjaton
Se kätkee suuret unelmat
Ja vihan, lemmen maailmat
Riemujen rikkaus ja surujen summa
Onnekas rakkaus ja tuskakin tumma
Syömmehen pienehen mahtua voi
Onnea iloa − oi

Aatosta jaloa ja alhaista mieltä
Tuntehen paloa ja kylmyyttä sieltä
Syömmestä pienestä löytyä voi
Paljon min kohtalo soi