Kirjoitukset avainsanalla valinnanvapaus

Suomessa lapsilla ei ole mitään oikeudellista velvollisuutta pitää huolta omista vanhemmistaan. Silti lainsäädäntö antaa ymmärtää monella tavoin, että omaisten tulee olla vanhusten tukena.

Lakeihin ja viranomaistoimiin sisältyy paljon olettamuksia siitä, että jokaisella vanhuksella on perheenjäseniä tai muita läheisiä avustamassa. Myös moraalikäsitykset aiheuttavat hoivapaineita etenkin aikuisille tyttärille, ja suomalaiset auttavat omaisiaan jopa eniten Euroopassa.

Vanha ihminen ei voi selvitä pykäläviidakossa.

Totta kai on hyvä ja kannatettava asia, että lapset hoivaavat ja antavat apua iäkkäille vanhemmilleen. Mutta entäpä jos omaiset eivät voi, osaa tai halua auttaa? Jos ei ole omaisia?

Vaikka vanhuksille on laissa taattu oikeus riittävään hoivaan ja huolenpitoon, oikeus on todellisuudessa riippuvainen siitä, auttavatko omaiset ja huolehtivatko he tarvittavan hoivan hankkimisesta.

Vanhalla, heikkokuntoisella ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta selviytyä yksin sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja toimeentuloturvan viidakossa. Käytännössä vanhuspalvelujen saaminen edellyttää lähes aina jonkinlaista omaisten apua.

Sote-sirkuksessa on syytä muistaa, että heikkokuntoisten ja muistisairaiden ihmisten valinnanvapaus ei lisäänny, vaikka tarjottaisiin tukku asiakasseteleitä. Jonkun täytyy valita palvelut heidän puolestaan, ja käytännössä tämä tarkoittaa omaisten vastuun kasvattamista.

Hoitovapaa kuuluu myös vanhempaansa hoitavalle.

Käytännön vanhustenhoidossa lasten ja omaisten rooli on valtava, vaikka lainsäädännössä rooli on jokseenkin olematon.

Pikkulasten vanhemmilla on oikeus jäädä hoitovapaalle tai lyhentää työpäiväänsä. Samanlainen mahdollisuus tulisi kirjata lakiin kaikille niille työntekijöille, jotka hoitavat ikääntynyttä vanhempaansa.

Nyt omaa vanhempaansa hoitava työntekijä ei ole millään tavalla yhdenvertainen lasta hoitavan kollegan kanssa, vaikka työikäisten halutaan osallistuvan aina vain enemmän huolenpitoon ikääntyvistä vanhemmistaan.

Suomessa arvioidaan olevan 65 000 etäomaishoitajaa ilman minkäänlaista virallista asemaa ja vailla mitään tukea. Moni heistä hoivaa nimenomaan iäkästä vanhempaansa ja käyttää kaiken vapaa-aikansa matkustaakseen avuksi toiselle paikkakunnalle.

Kun normaalit vapaat ja vuosilomat eivät riitä, etäomaishoitajat joutuvat anomaan palkattomia vapaita tai lyhennettyä työaikaa. Tämä käy kalliiksi ja moni työnantaja katsoo menettelyä karsaasti.

Oikeustieteen tohtori, apulaisprofessori Laura Kalliomaa-Puha on todennut, että lainsäädäntöön sisältyy Suomessa omaisolettama, jonka mukaan omaisten odotetaan osallistuvan läheistensä hoivaan.

Lainsäädäntö on ristiriitainen. Omaisten odotetaan auttavan ja heidät lasketaan vanhustenhoidon pyyteettömäksi voimavaraksi, vaikka mitkään voimassa olevat lait eivät velvoita vähääkään.

Laura Kalliomaa-Puha, Vanhuksen oikeus hoivaan ja omaisolettama. Gerontologia 3/2017

Kommentit (3)

70-vuotias

Mielestäni yhteiskunta sälyttää entistä enemmän heille kuuluvia tehtäviä yksittäisten ihmisten hartioille. Toki on hienoa jos omaisilla on mahdollisuus hoitaa vanhempiaan ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan, mutta ei kaikilla tosiaankaan ole siihen mahdollisuutta. Ärsyttää hienot korulauseet miten vanhusten on hyvä asua kotona mahdollisimman pitkään, eli pois rasittamasta yhteiskunnan palveluita. Kaikki vanhukset pannaan samaan nippuun olipa olosuhteet mitkä hyvänsä. Lehtijutuissa esitellään mielellään virkeitä, hyvinvoivia vanhuksia  ja näin syntyy mielikuva että kyllä asiat ovat hyvin.  Kyllä joku apua tarvitsevasta vanhuksesta huolehtii, jos ei aiemmin niin musta auto noutaa viimeiselle matkalle. Nuoret ja terveet ihmiset laativat vanhustenhuollon lakeja  eikä heillä ole hajuakaan todellisesta tilanteesta. Poissa silmistä-poissa sydämestä, tunnuslause pätee heihin.

300 km isän luokse

Kiitos ajankohtaisesta aiheesta Ari! Kaiken saattohoitoruljanssin keskellä tunteiden sekamelskassa tuntee itsensä riittämättömäksi. Ja syyyllisyyttäkin pukkaa pintaan. Useammin vielä olisi pitänyt matka taittaa, kauemmin olla isää hoitamassa, huolehtimassa, auttamassa. Mutta hei! Meitähän arvostetaan. Vai lohdutetaanko? Ensimmäisen kerran tässä palvelukeskuksessa tarjottiin kahvia ja pullaa kuolevan isän tyttärille.

Et ole vapaa olosuhteista. Olet vapaa ottamaan kannan olosuhteisiin. Viktor E. Frankl (1905−1997)

Vuonna 2019 suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on uudistettu ja kaikki on toisin. Valinnanvapaus on tehnyt vanhuspalveluista joustavia ja hoitopoluista sujuvia. Lähipalvelut ovat monipuolisia ja tarvittavat palvelut saa myös kotiin.

Minulle − asiakkaalle − on luvattu oikeus valita. Vaikka toivon, etten tarvitse vanhuspalveluja vielä vähään aikaan, olen miettinyt kaiken varalta muutaman tärkeän asian.

Haluan ehdottomasti määritellä palvelujeni sisällön itse. Olen aamuvirkku ja kotipalvelun työntekijän on tultava luokseni varhain. Syön kaurapuuroa, juon mustaa kahvia ja luen aamulehden kaikessa rauhassa. Minulla on huono näkö, joten työntekijä joutuu ehkä lukemaan lehteä ääneen. Uutisia ei kuitenkaan pidä kommentoida.

Haluan valita luonani käyvät kotipalvelun työntekijät, enkä hyväksy vieraita. Koko ajan ei tarvitse siivota, mutta henkilökohtaisesta hygieniastani olen tarkka. Tahdon saunaan, jossa on leppeät löylyt. Kotikäyntien kestot joustavat tarpeen mukaan: päivällä ulkoillaan, iltaisin mennään ehkä teatteriin ja matkustelu kuuluu normaaliin elämään.

Kaikki edellä listaamani asiat ovat minulle hyvin merkityksellisiä, elämän suola. Hoitotahdosta ja elämänlaatutestamentista löytyvät loputkin.

Totuus paljastuu. 

Tuollaista elämäni on vanhana, jos nykyisen hallituksen linjauksiin on luottaminen. Palvelu paranee ja hyvinvointi lisääntyy. Ikävä kyllä täysin toinen totuus paljastuu esimerkiksi Kirsi Kuusinen-Jamesin sosiaalityön alaan kuuluvasta tuoreesta väitöstutkimuksesta .

Totta kai kyse on rahasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella on tarkoitus kuroa umpeen iso osa julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hallituksen kymmenen miljardin euron säästötavoitteesta kolme miljardia euroa rohmutaan sote-uudistuksesta.

Valinnanvapauden taustalla on taloustieteellinen oletus asiakkaasta rationaalisena kuluttajana, joka pystyy vertailemaan ja valitsemaan omaa etuaan parhaiten palvelevan tuottajan. Suuri osa vanhuksista ja muistisairaista on kuitenkin tilanteessa, jossa heidän on vaikea toimia rationaalisen kuluttajan tavoin.

Sote-uudistuksessa ei todellakaan ole kyse vanhusten valinnanvapaudesta, vaan tavoitteena on lisätä kilpailua ja saada aikaan kustannussäästöjä. Asiakkaalle ei tule valinnanvapauslainsäädäntöön oikeutta valita merkityksellisiksi kokemiaan palveluja, vaikka julkisuudessa kiinnitetään nyt huomiota yksilön valintoihin.

Kun julkinen sektori siirtyy tilaajan rooliin, asiakkaalle luvattu vapaus on retorinen kulissi, jolla todellisuudessa murennetaan yhteiskunnan vastuuta vaivaisistaan. Kun vain varakkaat voivat ostaa lisäpalveluja, muiden pitää selvitä vähemmällä tai saada apua läheisiltään.

Vanhusten hoivapalvelut ovat Suomessa keskittyneet nopeasti pörssiyhtiöille ja kansainvälisille pääomasijoittajille. Hoivapalveluista yli 50 % on jo yksityisten tuottajien hallussa.

Enpä tiedä, millainen vanhuus näistä lähtökohdista on odotettavissa. Onko pörssikeinottelijaksi ryhtyminen ainoa keino hyötyä valevalinnanvapaudesta? 

Kommentit (5)

70-kymppinen

On vaikeaa hahmottaa näin tavallisena eläkeläisenä mitä hyvää/huonoa tuo sote-pallottelu tuo tullessaan. Vanhusten hoivapalveluista saa lukea kauhutarinoita ja en ole niinkään varma että ne tarinat koskevat vain yksityisiä hoivapalvelun tuottajia. Itse pystyn vielä tulemaan toimeen kotona ja tunnen olevani kohtuullisen topakka hoitamaan omat asiani sikäli kun pystyn niihin vaikuttamaan. Sen olen huomannut että asioihin vaikuttaminen on tosi vaikeaa. Pidetään tilaisuuksia joihin toivotaan runsasta osanottoa, puhutaan kauniisti vanhusten asioista ja kyselyleikin lopuksi sanotaan että kyllä kaikki on hyvin  vanhuksilla ja jos ei ole niin yritetään korjata ja jos ei voi korjata niin se johtuu siitä kun ei ole rahaa ja jos onkin, niin rahat on budjetoitu ihan muihin tärkeämpiin menoihin joista hyötyy suurempi kansanosa kuin vanhukset. Sitten kiitetään yleisöä, otetaan salkku kainaloon ja unohdetaan mitä vanhukset yrittivät viestittää päättäjien suuntaan.   Kuka keksisi sellaisen kanavan vanhuksille jossa aidosti kuunneltaisiin  ja jossa toiveet tulisi edes kuulluksi.

70-kymppinen

Miksi vanhuksia ei kuunnella aidosti?

Käykääpä lukemassa Helsingin valtuuston viestejä "vanhusneuvostosta" kyllä ihan selkäpiitä karsii muutamien edustajien kommentit. Tuntuu että ei vanhuksia saa lähestyä edes pitkällä kepillä.

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat