Klik, puoliksi syöty turkkilainen pitsa – ja normaalit ruokajuomat. 
Klik, puoliksi syöty turkkilainen pitsa – ja normaalit ruokajuomat. 

Olin jo vähällä päivittää Facebookiin elämäni ensimmäisen kuvan ravintolan ruoka-annoksesta.

Söin viime viikolla jotain saksalaista verimakkaramössöä, lämmintä hapankaalia ja pottumuusia. Annos oli oikeasti herkullinen mutta näytti epäilyttävältä – kuten perinneruoilla monesti on tapana.

Tilatessani en vielä tiennyt, mitä pöytään lopulta tuotaisiin. Odotin makkaraa, joten epämääräinen mustanpuhuva kasa lautasen reunalla yllätti täysin. Nauratti, mutta hyvää oli. Maistui tuoreelta verimakkaralta ilman kuoria.

Meinasin kuvata annoksen ja kirjoittaa jonkin ironisen kommentin, koska musta läjä lautasella muistutti… No, kyllä te arvaatte, mitä. Tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin.

Päätin sittenkin vain nauttia maukkaasta ruoasta ja hyvästä seurasta aurinkoisella terassilla.

Klik, en tykkää!

Varsinkin loma-aikaan sosiaalinen media täyttyy ruoka-annosten kuvista. Ihmiset matkustavat ja syövät uusissa ravintoloissa. Viikonloppuisin ruokakuvia päivitetään myös kantakuppiloista.

Klik, elämäni paras pizza! Klik, nyt on kunnon pippuripihvi! Klik, tästä ei tomaatti-mozzarellasalaatti parane!

Ulkopuolisena näen kuvissa lautasen ja ruokaa, ehkä vähän pöytäliinaa ja viinilasin. En jaksa tykätä.

En ole ikinä käsittänyt, miksi joku haluaa pilata yhteisen ruokahetken kaivamalla ravintolassa kännykän ja alkamalla räpsiä valokuvia ruoasta. Olen ollut jopa pöydissä, joista Facebook-päivitykset ovat lähteneet ennen kuin ruokaa on edes maistettu.

Missä on pihvi?

Jotain tarkoitusta varten ruokakuvia kai työnnetään Facebookiin ja Instagramiin oikein urakalla. Kautta rantain niiden täytyy kertoa jotain tärkeää, koska niin monet ovat valmiita uhraamaan ainutkertaisen yhteisen tilanteen kännykän räpeltämiselle.

Klik, ihanaa pastaa! Klik, falafel vie kielen mennessään! Klik, suussasulavia pasteijoita!

Ehkä olen katsonut väärin. Ehkä näissä kuvissa ei olekaan pelkkä ruokalautanen.

Olisiko sittenkin niin, että kun ravintolapäivityksen kuvatekstissä lukee upea salaatti, täydellinen pihvi ja ihana tiramisu, lukijan on määrä korvata mielessään sanat salaatti, pihvi ja tiramisu sanalla elämä?

Siinä sen pihvin täytyy olla. Katsokaa tätä upeaa, täydellistä ja ihanaa elämääni − edes sosiaaliseen mediaan luomissani mielikuvissa!

Kommentit (4)

70-vuotias

No; mitäs tuohon edelliseen tuumaisi kun itse olen kasvissyöjä. Joskus Budapestissä sain eteeni suurin piirtein samankaltaisen annoksen kuin kuvailemasi johtuen siitä, että ruokalista oli unkarin kielellä. Kohteliaasti yritin kaivella siitä puolenmetrin epämääräisestä kasasta jotakin mitä uskaltaisi syödä ja sainhan jotakin syödyksi kun kyytipoikana oli puolentoistalitran olutkolpakko jota hädin tuskin jaksoin nostaa yhdellä kädellä. Viereisen pöydän herrasmies selitti minulle kiivaasti että lautasellasi on kaikki unkarin herkut. Sitten lopahti tyystin kohteliaisuus ruokaa kohtaan kun kuulin että kyseessä on kasa sisäelimiä. Varmaan joku tykkää mutta minulle oli liikaa.

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015

Unkarista ja Ranskasta minulla on samantapaisia ruokamuistoja. Hauska niitä on jälkeenpäin kertoilla, mutta esimerkiksi kerran reissussa väsyneenä ja nälissäni meinasi itku päästä, kun paikallinen makkaraherkku haisi ja maistui ihan virtsalle.

"Äly etsii, mutta sydän löytää." www.etlehti.fi/geron

Vierailija

"Jotain tarkoitusta varten ruokakuvia kai työnnetään Facebookiin ja Instagramiin oikein urakalla. Kautta rantain niiden täytyy kertoa jotain tärkeää, koska niin monet ovat valmiita uhraamaan ainutkertaisen yhteisen tilanteen kännykän räpeltämiselle."

Olet ihan oikeassa! Kännykkä pilaa ja on jo pilannut monet sosiaaliset suhteet. Kännykästä on tullut ihmisyyden korvike, Pahalta tuntui katsoa laivalla kun pariskunta istui "syömässä" äiti syötti tuttipullosta vauvaa katsomattakaan vauvaa päin, kiihkeästi  kännykkää selatessaan heitteli suuhunsa katsomatta mitä lautasella oli ja mies söi omaa ateriaansa kännykkä seuranaan. 

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat