Kirjoitukset avainsanalla Mika Kares

Mika Kares tulkitsee Antin roolin mestarillisesti. Kuvat: Ilkka Saastamoinen

Mika Kareksen läsnäolo ja virtuositeetti ovat vertaansa vailla. 

OOPPERA | Ratsumies, ensi-ilta Suomen kansallisoopperassa 9.5. Sävellys Aulis Sallinen, libretto Paavo Haavikko. Ohjaus Jussi Nikkilä, musiikinjohto Hannu Lintu, koreografia Mirva Mäkinen. Lavastus ja puvut Takia, valaistus ja projisoinnit Mikko Linnavuori. Rooleissa Mika Kares, Miina-Liisa Värelä, Johannes Vatjus, Anna Danik, Timo Riihonen, Maiju Vaahtoluoto, Ville Rusanen, Markus Nieminen. Suomen kansallisoopperan kuoro ja orkesteri, Mirva Mäkinen ensemble. ★★★★

RATSUMIES on säveltäjä Aulis Sallisen, 90, ensimmäinen ooppera. Vasta eilisiltana, viisikymmentä vuotta Savonlinnan Oopperajuhlien kantaesityksen jälkeen, teos sai ensi-iltansa Kansallisoopperan lavalla. Sallinen kunnioitti tilaisuutta läsnäolollaan, ja yleisö aplodeerasi maestrolle seisaaltaan. 

Käsiohjelmassa Sallinen muistelee 50 vuoden takaisia keskustelujaan oopperan partituurin olemuksesta ja sanoo ymmärtäneensä, että oopperataiteen pääkirja on sekä musiikillinen että kirjallinen kokonaisuus. Se mahdollistaa ja houkuttaa erilaiset näyttämölliset tulkinnat ilman, että niiden sallittaisiin asettua tekijöidensä esteettistä tai eettistä maailmaa vastaan.

Kansallisoopperassa ohjaaja Jussi Nikkilän tummanpuhuva tulkinta vie dystopiaan. Ruotsin ja Venäjän valtakunnat ovat sodassa keskenään. Suomi taistelee välissä ei-kenenkään-maana, ja unen kaltaisen synkkyyden keskellä Antti (Mika Kares) ja Anna (Miina-Liisa Värelä) kokevat traagisen rakkauden. 

Ratsutilallisen roolin laulaa Ville Rusanen.
Ratsutilallisen roolin laulaa Ville Rusanen.

RATSUMIEHEN on sanottu olevan kertomus vallasta ja vapaudesta. Kun ihmiset ovat jakautuneet herroihin ja orjiin – julmaan virkavaltaan ja alistettuun rahvaaseen – Ratsumies kysyy, voiko riiston ja alistamisen raunioille syntyä oikeudenmukaista yhteisöä. Kenen vapauden ehdoilla ja kenen vapauden kustannuksella utopia voisi toteutua? 

Kirjailija Paavo Haavikkoa (1931–2008) musiikki ei kai varsinaisesti kiinnostanut, mutta hänen ensimmäinen librettonsa on innostanut niin säveltäjää kuin laulajia. Aulis Sallinen ymmärsi, että Haavikon tiivis ja arvoituksellinen, symboleilla ladattu ilmaisu sopii oopperaan. 

Paavo Haavikko kirjoitti vallasta miltei kaikissa teoksissaan. ”Kun kansa saa vallan, niin kuka sen saa?” hän kysyy Ratsumiehessä. Haavikon mukaan Ratsumies on vallankumousdraama. Se kertoo ihmisten yrityksestä päästä irti vallan väkivaltakoneistosta, väkivallalla, elää vallankäytön ulkopuolella sekä lopulta nousta sitä vastaan, tuhoutuen. 

Mika Kares vangitsee mielenkiinnon.

Musiikkikirjoittaja Auli Särkiö-Pitkänen toteaa, että Ratsumiehen voi tulkita myös sotatrauman kuvauksena: sodasta palannut mies on muuttunut, kääntynyt pois elämästä. Ratsunsa mukana ratsumies on menettänyt identiteettinsä. 

Tämän roolin basso Mika Kares tulkitsee nyt mestarillisesti suoraan sisimpään. Ympärillä loistavaa työtä tekevät orkesteri, kuoro, nykytanssijat ja maamme huippulaulajat, mutta suurella näyttämöllä Kareksen läsnäolo ja virtuositeetti ovat vertaansa vailla. Hän on tulkinnoissaan yleisön mielenkiinnon täysin vangitseva tähti.

Jussi Nikkilän lähes kauttaaltaan sujuvaa ohjausta rytmittävät taitavasti Mirva Mäkisen koreografia ja ensemble. Lavastus, puvut ja valaistus tukevat dystooppisia teemoja ja symboliikkaa. Sinänsä näyttäviä videoprojisointeja läväytetään joka tuotannon taustalle jo kyllästymiseen asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Basso Mika Kares laulaa pääosan Viimeiset kiusaukset -oopperassa Tampereella. Kuvat: Mikko Karsisto

Mika Kares elää Paavo Ruotsalaisen roolin niin, että kylmät väreet käyvät pitkin selkäpiitä.

OOPPERA | Viimeiset kiusaukset, ensi-ilta Tampere-talon isossa salissa 5.3. Sävellys Joonas Kokkonen, libretto Lauri Kokkonen, musiikinjohto Ville Matvejeff, ohjaus Mikko Kouki. Lavastus Teemu Loikas, pukusuunnittelu Tiina Valkama, valo- ja videosuunnittelu Janne Teivainen, koreografia Jouni Prittinen, naamioinnin suunnittelu Johanna Vänttinen. Rooleissa Mika Kares, Silja Aalto, Johan Krogius, Petri Lindroos, Tuomas Miettola, Olli-Tapio Tikkanen, Henri Uusitalo, Annika Leino, Elli Vallinoja, Maiju Vaahtoluoto, Laura Malmivaara, Helena Puukka. Tanssijat Riikka Puumalainen, Ville Oinonen, Patrik Riipinen, Klaara Haapanen. Polkkaryhmä Emmi Latvanne, Veera Aaltonen, Fanni Palmanto, Enni Hakala, Veera Lapila. Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro, kuorokapellimestari Heikki Liimola. Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto, esitykset Tampereella 5.–15.3. ja Savonlinnassa 22.–30.7. ★★★★

SÄVELTÄJÄ Joonas Kokkosen (1921–1996) ainoa ooppera Viimeiset kiusaukset on suomalainen klassikko. Kantaesityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, ja Tampereella sai juuri ensi-iltansa Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto.

Paavo Ruotsalainen (1777–1852) eli Ukko-Paavo oli maallikkosaarnaaja ja Suomen körttiläisen herätysliikkeen johtaja. Oopperaesityksessä Ruotsalainen makaa kuolinvuoteellaan ja alkaa tilittää houretilassa elämänsä ratkaisevia hetkiä. 

Kamppailu ja itsetilitys on tehtävä yksin, mutta henkilökohtainen draama nivoutuu suuriin kysymyksiin uskosta, moraalista ja kuolemasta. Teemat käsittelevät niin syyllisyyttä, anteeksiantoa kuin elämän tarkoitusta. Tapahtumat sijoittuvat Paavon ja hänen vaimonsa Riitan (Silja Aalto) kotiin Nilsiän Aholansaaressa.

Paavo Ruotsalainen kamppailee sisäisten ristiriitojen, uskonkysymysten ja henkilökohtaisten menetystensä kanssa.
Paavo Ruotsalainen kamppailee sisäisten ristiriitojen, uskonkysymysten ja henkilökohtaisten menetystensä kanssa.

JUHLAVUODEN tuotannon on ohjannut Mikko Kouki. Omien sanojensa mukaan häntä on puhutellut erityisesti Viimeisten kiusausten kilvoittelun teema. Tämä kilvoittelu ei ole pelkästään uskonnollista. Se voi yhtä hyvin olla universaali kuvaus ihmisen pyrkimyksestä ymmärtää itseään ja paikkaansa maailmassa.

Mikko Koukin versio on monella tapaa ajaton. Kuten Paavo myös nykyajan ihmiset etsivät tasapainoa velvollisuuksiensa, toiveidensa ja yhteiskunnan odotusten välillä. Paavon hourekuvat tekevät näyttämötulkinnasta unen kaltaisen ja mielikuvitusta kiihottavan.

Tampere Filharmonia runnoi säestyksen ensi-illassa väkevästi Ville Matvejeffin johdolla. Rooleissa Silja Aalto, Petri Lindroos ja Tuomas Miettola tekivät varmasti ensiluokkaista työtä, mutta tässä oopperassa on ylipäänsä mahdotonta nousta Paavo Ruotsalaista esittävän basson rinnalle.

”Voitin, voitin toki.”

OOPPERAN pääosan Joonas Kokkonen sävelsi alun perin Martti Talvelalle. Sittemmin Jaakko Ryhänen lauloi Paavo Ruotsalaisen roolin paitsi Kansallisoopperan lavalla myös New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja Tampereen oopperassa.

Ryhänen on sanonut, että Paavon roolista vähintään puolet on näyttelijäntyötä; rooli täytyy elää ja viestiä myös kehonkielellä. Komeaääninen Mika Kares täyttää nämä vaatimukset niin, että hetkittäin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Kareksen tulkinta tekee kuolevasta Paavosta kuolevan ihmisen – epävakaana, pelokkaana, toiveikkaana. 

Loppukohtauksessa Ukko-Paavon elämän tilitys saatetaan armolliseen päätökseen. Kiusaukset ovat ohi. Mika Kareksen laulettua Paavon viimeisen repliikin ”Voitin, voitin toki” katsojalle tarjoutuu vuorostaan tilaisuus itsetutkiskeluun oman elämänkatsomuksensa mukaan.

Mikä on minun osani? 

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram