Pakkaset ovat kiillottaneet jalkakäytäville pääkallokelin. Aamun iljanteella edessäni kävellyt rouva mätkähti yhtäkkiä suorilta jaloilta katuun.

En tiedä, kuvittelinko rusahduksen, mutta huudahduksesta ja itkusta päätellen sattui pahasti. Mukana ollut ystävä jäi auttamaan, joten jatkoin köpöttelyä raitiovaunupysäkille.

Nuorempana minulta murtui kyynärpää samanlaisilla keleillä. En huomannut jäätä lumen alta ja kaatua rätkähdin pitkin pituuttani asvaltille.

Tuskailin kättä iltaan asti kotona, kunnes oli pakko lähteä päivystykseen ja sieltä leikkaukseen. Leikkaussaliin ei tietenkään päässyt heti, koska kohtalotovereita pötkötteli jo pitkin käytäviä odottelemassa vuoroaan.

Tilaa liukastumisvaroitus.

Liukastumisonnettomuuksia tapahtuu vuosittain kymmeniä tuhansia ja valtaosa vakavista liukastumisista sattuu muutamana erittäin liukkaana päivänä.

Helsingissä, Lahdessa, Oulussa, Jyväskylässä ja Kuopiossa voi tilata tekstiviestillä puhelimeen varoituksen liukkaasta kelistä. Varoitusviesti lähetetään keliennusteen perusteella, jos vaarallisen liukkauden synty on käytännössä varmaa.

Liukastumisvaroituspalvelussa voi itse valita, ottaako viestin vastaan heti yöllä vai vasta aamukuudelta, seitsemältä tai kahdeksalta. Viikonloppuna varoitus lähetetään tuntia myöhemmin.

Ohjeet palvelun käyttöönotosta ja lopettamisesta löytyvät osoitteesta www.liukastumisvaroitus.fi. Palvelu on maksuton.

Pysytään pystyssä.

Liikenneturvan tuoreen kyselyn mukaan neljä kymmenestä suomalaisesta on liukastunut tämän tai viime talven aikana. Pysy pystyssä -kampanja antaa seitsemän ohjetta tasapainon säilyttämiseksi talvikeleillä.

  1. Valitse kengät kelin mukaan.
  2. Käytä liukuesteitä.
  3. Varaa aikaa matkoihin.
  4. Tarkista jalankulkusää ennen liikkeelle lähtöä.
  5. Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta.
  6. Huolehdi kunnostasi ja vireystilastasi.
  7. Keskity kävelemiseen.

No niin, otin liukastumisvaroituspalvelun (hauska sana!) käyttöön, ja nyt minua varoitetaan Helsingin kulkureittien liukkaudesta heti aamutuimaan. Kävellessä pitää enää muistaa, että tekstiviesti ei ehkäise kaatumista.

Kuva: Liikenneturva

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat