Kirjoitukset avainsanalla itsemääräämisoikeus

Väitän, että vanhat ihmiset eivät näy sosiaalisessa mediassa, vaikka uutisvirta alkaa olla tukossa vanhustyön ammattilaisten tekemistä päivityksistä.

Palvelutalot, hoivakodit, vanhusjärjestöt ja -yritykset työntävät kuulumisiaan Facebookiin ja Twitteriin jo jatkuvalla syötöllä. Aamutuimaan syödään maukasta puuroa. Päivisin poimitaan kukkia luonnon helmassa. Milloin askarrellaan, milloin juhlitaan tai ajetaan riksalla.

Toki kuvissa näkyy vanhuksia. Joskus sylissä on robotti tai kainalossa Paula Koivuniemi. Hymyillään ja halataan.

Kaikilla on näemmä kivaa, mutta hetkinen. Mitä hoitajien ja ohjaajien julkaisemat postaukset kertovat niissä esiintyvistä vanhoista ihmisistä? Kuka edes on tuo kuvassa hymyilevä vanha herra? Miksi häntä ei esitellä? Miksi hän ei saa sanoa mitään?

Vanhat ihmiset ovat mukana kuvassa, mutta he eivät ole yksilöitä. Heidän ei anneta olla persoonia. Vanhat ihmiset ovat paikalla, mutta he ovat muuttuneet näkymättömiksi.

Pääosassa on vanha ihminen eikä laama.

Tietysti olen onnellinen avoimuuden tavoittelusta. Uskon, että hoitaja toimii vilpittömästi, kun hän näkee Vienon silittämässä laamaa pihalla, ottaa valokuvan ja postaa palvelutalon Facebook-sivulle: ”Laama vieraili palvelutalon pihalla ja asukkaat tykkäsivät.”

Totta kai tämäntyyppiset tuokiokuvat ovat herttaisia silloin tällöin julkaistuina. Mutta kyllä asia on niin, että vanhustyössä pääosassa on vanha ihminen eikä laama. Tämän tulee näkyä myös sosiaalisessa mediassa.

Palvelutalossakin ihmisellä on etu- ja sukunimi. Hänellä on oikeus sanoa mielipiteensä tai olla sanomatta.

Olisipa virkistävää lukea vaikka asukkaiden omia tviittejä arkielämästä: ”Pöydässä oli taas perunoita ja jauhelihakastiketta. Mautonta, kuten yleensä, mutta tässä iässä sitä on vähään tyytyväinen. Maha täysi.”

Voisiko palvelukeskuksessa olla oma pressiklubi, joka hoitaisi koko mediapelin? Vanhat ihmiset tulisivat näkyviksi omana itsenä myös ulospäin, ja talon toiminta esittäytyisi heidän näkökulmastaan. Millaisia asioita ulkomaailma saisi tietää?

Vanhat ihmiset ovat sosiaalisesti näkymättömiä.

Sain lopullisen kimmokkeen tähän kirjoitukseen seuratessani eilen Jari Pirhosen väitöstilaisuutta. Pirhonen on tutkinut hyvää elämää vanhojen ihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa ja kysyy, mitä ihmiset voivat tehdä ja olla.

Pirhonen ottaa lähtökohdaksi Aristoteleen ajoista vallinneen näkemyksen siitä, että hyvä inhimillinen elämä perustuu itsensä toteuttamiselle.

Elämä on hyvää, kun ihmisellä on mahdollisuus käyttää omia kykyjään omien päämääriensä tavoitteluun.

Jari Pirhonen kertoi väitöstilaisuudessa, että hän sai tutkimusidean Tove Janssonilta. Kertomus näkymättömästä lapsesta -tarinassa Tuutikki tuo muumiperheen luo näkymättömäksi muuttuneen Ninni-tytön.

Ninniä hoitaneen tädin suhtautuminen on ollut kylmää ja ironista, minkä seurauksena tytöstä on tullut näkymätön ja puhumaton. Muumitalossa aletaan pohtia, kuinka Ninni saadaan taas näkyväksi.

Pirhosen mukaan myös vanhojen ihmisten pitää saada sanoa ja näyttää, että ”minä olen tässä”. Yleinen hyväksyntä palvelujärjestelmän symbolisella tasolla ei riitä, vaan jokainen vanha ihminen on nähtävä arjen käytännöissä yksilönä ja persoonana.

Näkymättömät vanhukset on saatava näkyviksi.

Kommentit (7)

Vierailija

Vanhukset tarvitsevat it-tukea. Tässä olisi vapaaehtoisjärjestöillä tilaisuus auttaa. Palvelutaloissa ja hoitokodeissa hoitajia on ihan liian vähän. Heillä ei ole aikaa kohdata vanhuksia yksilöinä. Kaikkien on sopeuduttava rutiiniin.

Kaikkeen muuhun kyllä löytyy rahaa, mutta ei vanhustenhoitoon. Tämä on niin turhauttavaa. Koska täällä Suomessa aletaan hoitamaan vanhuksia rakkaudella ja arvostuksella?

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015

Kiitos kommentista. Digitalisaatio voisi helpottaa ikäihmisten arkea, mutta suuri osa vanhoista ihmisistä jää edelleen sähköisten palvelujen ulottumattomiin, kertoo myös Ikäteknologiakeskuksen tuore selvitys. Kohtaamiseen tarvitaan silti aina ihmistä.

"Äly etsii, mutta sydän löytää." www.etlehti.fi/geron

Vierailija

Mutta, mutta..... miksi vapaaehtoiset eivät ole kiinnostuneita suomalaisista vanhuksista? Nuoret, Punaisenristin vapaaehtoiset, muutamat  lääkärit, ym. kiiruhtavat auttamaan maahanmuuttajia,  paperittomia,  mutta omat mummot ja papat unohdetaan ikään kuin heitä ei olisi olemassakaan. Ei riitä että Lions Club jouluna jakaa kukkia vanhainkodissa.

70-v

Vanhukset ovat se kansanosa joka ei enää jaksa/ymmärrä  nousta barrikadeille ja ne jotka jaksavat eivät suinkaan aja vanhusten asioita. Olen odottanut terävämpää otetta etenkin vanhemmilta päättäjiltä ikäihmisten  palvelujen kehittämisessä, mutta hiljaista tuntuu olevan sillä rintamalla. Ketä kiinnostaa vanhukset?

70-v

Palvelutalot, nyt kehittämään "Lasiseinäinen palvelutalo" blogeja.

Ainakin muutamissa palvelutaloissa on vapaaehtoisia opastajia joiden kanssa palvelutalojen asukkaat voisivat tehdä näkymättömyydestä riemastuttavan lasiseinäisen arjen postauksen. Palvelutaloissahan asustaa vanhuus ja viisaus joten antaa kuulua ja näkyä!

Nuoriso-ongelma meillä on ollut seuranamme kautta aikain, mutta nyt Kiinasta kuuluu kummia. Shanghailaiset vanhukset ovat alkaneet notkua joutilaana kauppakeskuksessa ja häiritä muita asiakkaita.

Vanhukset ovat hengailleet paikallisessa Ikeassa, ja huonekaluliike on saanut valituksia niin mummojen syljeskelystä kuin papparaisten tappelunnujakoista. Henkilökunta on pannut merkille, että sinkkuvanhukset tulevat kauppaan vain deittailemaan ja kahvilassa on pyöritetty jopa laitonta sokkotreffiryhmää.

Nyt vanhusjengit ovat saaneet porttikiellon. Vastedes Ikeaan pääsevät vain ostoksia tekevät asiakkaat ja kahvilassa on vanhusten vetelehtiminen kielletty.

Valtaa vanhuus

Ostarilla hengailevat vanhukset herättivät minussa toivonkipinän. Mieleen tuli vanhusjärjestöjen taannoinen eurovaalikampanja, jossa kehotettiin valtaamaan vanhuus. Teeseihin kuului muun muassa se, että kaikilla on oikeus itselle sopivaan vanhuuteen. Jokainen vanhenee omalla tavallaan. Vanha on yksilö.

Entä jos ikääntyvä väestö ottaa kehotuksen kirjaimellisesti?

Jos kaikki eivät tulekaan kiltisti askartelemaan kultaisen iän korttelikerhoon tai laulamaan maakuntalauluja palvelukeskuksen kuoroon? Ehkä jotkut vanhukset haluavat käyttäytyä holtittomasti ja viettää huonoa elämää.

Oi aikoja, oi tapoja

Ai kamala, entä jos aktiivinen vanhuus tarkoittaa rötöstelyä jossain vanhusjengissä. Etteivät vain ongelmavanhukset palvelutaloissaan punoisi jo juonia meidän kunniallisten veronmaksajien pään menoksi – ihan vain piruuttaan jotta eivät kuolisi tylsyyteen.

Kiinni jääminen ei pelota näitä paatuneita vanhusrikollisia, koska vankila ei ole mikään rangaistus moneen hoivakotiin verrattuna. Toisin kuin vanhuspalvelulakiin vankeuslakiin on kirjattu lokoisat oltavat: kirjasto, harrastustoimintaa, vähintään tunnin ulkoilu päivässä ja suhteiden ylläpito omaisiin tai muihin läheisiin.

Taisin ajautua sivuraiteelle.

Jotenkin tuo uutinen Ikeassa deittaavista yksinäisistä vanhuksista sai minut elättelemään toivoa paremmasta vanhuudesta. Ei ehkä rikollisesta mutta oman näköisestä. Ainakin he yrittävät vallata vanhuuttaan.

Samoin Malmin Prisman eteisaulassa tai Myyrmannin kauppakeskuksessa aikaansa viettävät eläkeläiset saavat päivittäin kaikki sympatiani. Vanhana minustakin olisi mukava päästä ihmisten ilmoille rupattelemaan.

Olisi mukava saada olla oma itsensä.

▶︎ Lue myös: Vanhainkoti ei ole vankila

Kommentit (1)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat