Kirjoitukset avainsanalla geronomi

”Huomista päivää meille ei ole luvattu. Voit tehdä tänään niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeinä.” Aki Hintsa (1958−2016)

Kolme vuotta sitten kippistin tässä samassa pöydässä irtisanoutumiselleni. Olin päättänyt lähteä hyväpalkkaiselta kustannusalalta opiskelemaan vanhustyötä.

Yrityskauppojen pyörityksessä olin alkanut miettiä suunnanmuutosta, ja ison kustantamon rattaissa mitta tuli lopulta täyteen. Sosiaali- ja terveysala ei houkutellut palkkauksellaan, mutta ratkaisu vain tuntui oikealta.

Nyt skoolataan valmistumistani geronomiksi, kokonaisvaltaisen vanhustyön asiantuntijaksi. Kippis!

Ei ole kaduttanut.

Päivääkään en ole katunut, vaikka opiskelu ammattikorkeakoulussa osoittautui oppisisällöiltään kovin heppoiseksi. Pahimmillaan vähäisillä oppitunnilla vain puuhasteltiin tai katsottiin televisiota. Yleensä opettajat vetivät puuduttavia kalvosulkeisia, minkä jälkeen keskusteltiin ryhmissä jostain asian liepeiltä.

Toki oli myös asiansa osaavia, jopa karismaattisia opettajia. Opinnäytetyöhön saimme lopulta hyvin innostavaa ja ammattitaitoista ohjausta. Kokemusasiantuntijat vakuuttivat poikkeuksetta.

Vaikka kyse oli valtaosin etäopiskelusta, opintojen aikana ei olisi ollut pakko lukea yhtään kokonaista kirjaa.

En tiedä, miltä tietopohjalta aloittaisin nyt geronomin työt, ellen olisi samaan aikaan suorittanut opintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa, osallistunut ylimääräisiin koulutuksiin ja vieraillut jopa ulkomailla alan kansainvälisessä konferenssissa. Oma käsikirjastokin tuli hankittua vähistä rahoista.

Kiitos kohtaamisista!

Kolmessa vuodessa olisin ehtinyt jo pitkälle gerontologian yliopisto-opinnoissa, mutta yksi asia pelasti tilanteen ammattikorkeakoulussa. Käytännön harjoitteluissa vanhustyön opiskelijalla oli mahdollisuus tavata vanhoja ihmisiä.

Arvoisat vanhukset, olen kiitollinen, että sain kohdata teitä ja läheisiänne hoivakodeissa, palvelutaloissa, vuodeosastoilla, järjestötyössä, päivätoiminnassa ja omissa kodeissanne.

Jaoitte vieraalle miehelle elämäntarinanne, kerroitte salaisuuksianne ja muistelitte menneitä. Nauroimme, tanssimme ja istutimme kukkia.

Usein myös kyynel kirposi silmäkulmaan. Monella teistä tulevaisuus on hyvin synkkien pilvien peitossa. Juhlapuheissa vanhuus on viisautta, mutta todellisuudessa vanhoihin ihmisiin suhtaudutaan yhteiskunnassamme erittäin väheksyvästi ja vihamielisesti. Suomi on ikärasistinen maa.

Kiitos rehellisyydestä. Teiltä saamani elämänviisaudet olen yrittänyt kätkeä sydämeeni, eikä aina tarvittu edes sanoja. Olen kiitollinen siitä, että osuitte matkani varrelle.

Kiitos myös teille, Geron-blogin lukijat. Olen ollut iloinen palautteista, joita olen saanut kasvokkain, puhelimitse ja sähköisesti.

Minulle kirjoittaminen on ollut tapa yrittää jäsentää ajatuksiani – enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Alun perin tarkoitin tämän blogin opiskeluajan projektiksi, mutta ainakin nyt minulla on sellainen olo, että viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.

Uudet urakat odottavat.

En tiedä, mikä ihme sai minut viime vuonna lukemaan urheilulääkäri Aki Hintsan pitkän haastattelun, jonka loppuriveillä hän toivoi ihmisten käyttävän aikansa oikeasti tärkeisiin asioihin. Tavallisesti hyppään urheilusivujen yli.

Kirjoitin Hintsan mietelmän muistiin ja ajattelin, että joskus kannattaa näemmä eksyä paikkoihin, joissa ei yleensä käy – jopa urheiluosastolle. Kannattaa heittäytyä.

Kun seitsemän kuukautta myöhemmin luin Aki Hintsan kuolleen syöpään, mieleen tulivat erään tapaamani rouvan eväät elämää varten. Harjoitteluni päätteeksi hän sanoi: "Niin se on, Ari. Elät kerran ja kuolet kerran. Mukaan saat puupalttoon ja vähän rääsyjä."

Olen onnellinen, että kolme vuotta sitten päätin alkaa opiskella tärkeänä pitämääni vanhustyötä. Ratkaisu tuntuu edelleen oikealta, ja vasta valmistuneena geronomina on aika siirtyä sanoista tekoihin.

Apurahan turvin minulla on mahdollisuus työskennellä tämä kesä Berliinissä. Syksyllä Helsingissä taas odottavat uudet innostavat urakat.

Toivotan hyvää vanhuutta! Vanhentukoon jokainen meistä rohkeasti tyylillään.

Kommentit (2)

Väitän, että vanhat ihmiset eivät näy sosiaalisessa mediassa, vaikka uutisvirta alkaa olla tukossa vanhustyön ammattilaisten tekemistä päivityksistä.

Palvelutalot, hoivakodit, vanhusjärjestöt ja -yritykset työntävät kuulumisiaan Facebookiin ja Twitteriin jo jatkuvalla syötöllä. Aamutuimaan syödään maukasta puuroa. Päivisin poimitaan kukkia luonnon helmassa. Milloin askarrellaan, milloin juhlitaan tai ajetaan riksalla.

Toki kuvissa näkyy vanhuksia. Joskus sylissä on robotti tai kainalossa Paula Koivuniemi. Hymyillään ja halataan.

Kaikilla on näemmä kivaa, mutta hetkinen. Mitä hoitajien ja ohjaajien julkaisemat postaukset kertovat niissä esiintyvistä vanhoista ihmisistä? Kuka edes on tuo kuvassa hymyilevä vanha herra? Miksi häntä ei esitellä? Miksi hän ei saa sanoa mitään?

Vanhat ihmiset ovat mukana kuvassa, mutta he eivät ole yksilöitä. Heidän ei anneta olla persoonia. Vanhat ihmiset ovat paikalla, mutta he ovat muuttuneet näkymättömiksi.

Pääosassa on vanha ihminen eikä laama.

Tietysti olen onnellinen avoimuuden tavoittelusta. Uskon, että hoitaja toimii vilpittömästi, kun hän näkee Vienon silittämässä laamaa pihalla, ottaa valokuvan ja postaa palvelutalon Facebook-sivulle: ”Laama vieraili palvelutalon pihalla ja asukkaat tykkäsivät.”

Totta kai tämäntyyppiset tuokiokuvat ovat herttaisia silloin tällöin julkaistuina. Mutta kyllä asia on niin, että vanhustyössä pääosassa on vanha ihminen eikä laama. Tämän tulee näkyä myös sosiaalisessa mediassa.

Palvelutalossakin ihmisellä on etu- ja sukunimi. Hänellä on oikeus sanoa mielipiteensä tai olla sanomatta.

Olisipa virkistävää lukea vaikka asukkaiden omia tviittejä arkielämästä: ”Pöydässä oli taas perunoita ja jauhelihakastiketta. Mautonta, kuten yleensä, mutta tässä iässä sitä on vähään tyytyväinen. Maha täysi.”

Voisiko palvelukeskuksessa olla oma pressiklubi, joka hoitaisi koko mediapelin? Vanhat ihmiset tulisivat näkyviksi omana itsenä myös ulospäin, ja talon toiminta esittäytyisi heidän näkökulmastaan. Millaisia asioita ulkomaailma saisi tietää?

Vanhat ihmiset ovat sosiaalisesti näkymättömiä.

Sain lopullisen kimmokkeen tähän kirjoitukseen seuratessani eilen Jari Pirhosen väitöstilaisuutta. Pirhonen on tutkinut hyvää elämää vanhojen ihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa ja kysyy, mitä ihmiset voivat tehdä ja olla.

Pirhonen ottaa lähtökohdaksi Aristoteleen ajoista vallinneen näkemyksen siitä, että hyvä inhimillinen elämä perustuu itsensä toteuttamiselle.

Elämä on hyvää, kun ihmisellä on mahdollisuus käyttää omia kykyjään omien päämääriensä tavoitteluun.

Jari Pirhonen kertoi väitöstilaisuudessa, että hän sai tutkimusidean Tove Janssonilta. Kertomus näkymättömästä lapsesta -tarinassa Tuutikki tuo muumiperheen luo näkymättömäksi muuttuneen Ninni-tytön.

Ninniä hoitaneen tädin suhtautuminen on ollut kylmää ja ironista, minkä seurauksena tytöstä on tullut näkymätön ja puhumaton. Muumitalossa aletaan pohtia, kuinka Ninni saadaan taas näkyväksi.

Pirhosen mukaan myös vanhojen ihmisten pitää saada sanoa ja näyttää, että ”minä olen tässä”. Yleinen hyväksyntä palvelujärjestelmän symbolisella tasolla ei riitä, vaan jokainen vanha ihminen on nähtävä arjen käytännöissä yksilönä ja persoonana.

Näkymättömät vanhukset on saatava näkyviksi.

Kommentit (7)

Vierailija

Vanhukset tarvitsevat it-tukea. Tässä olisi vapaaehtoisjärjestöillä tilaisuus auttaa. Palvelutaloissa ja hoitokodeissa hoitajia on ihan liian vähän. Heillä ei ole aikaa kohdata vanhuksia yksilöinä. Kaikkien on sopeuduttava rutiiniin.

Kaikkeen muuhun kyllä löytyy rahaa, mutta ei vanhustenhoitoon. Tämä on niin turhauttavaa. Koska täällä Suomessa aletaan hoitamaan vanhuksia rakkaudella ja arvostuksella?

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015

Kiitos kommentista. Digitalisaatio voisi helpottaa ikäihmisten arkea, mutta suuri osa vanhoista ihmisistä jää edelleen sähköisten palvelujen ulottumattomiin, kertoo myös Ikäteknologiakeskuksen tuore selvitys. Kohtaamiseen tarvitaan silti aina ihmistä.

"Äly etsii, mutta sydän löytää." www.etlehti.fi/geron

Vierailija

Mutta, mutta..... miksi vapaaehtoiset eivät ole kiinnostuneita suomalaisista vanhuksista? Nuoret, Punaisenristin vapaaehtoiset, muutamat  lääkärit, ym. kiiruhtavat auttamaan maahanmuuttajia,  paperittomia,  mutta omat mummot ja papat unohdetaan ikään kuin heitä ei olisi olemassakaan. Ei riitä että Lions Club jouluna jakaa kukkia vanhainkodissa.

70-v

Vanhukset ovat se kansanosa joka ei enää jaksa/ymmärrä  nousta barrikadeille ja ne jotka jaksavat eivät suinkaan aja vanhusten asioita. Olen odottanut terävämpää otetta etenkin vanhemmilta päättäjiltä ikäihmisten  palvelujen kehittämisessä, mutta hiljaista tuntuu olevan sillä rintamalla. Ketä kiinnostaa vanhukset?

70-v

Palvelutalot, nyt kehittämään "Lasiseinäinen palvelutalo" blogeja.

Ainakin muutamissa palvelutaloissa on vapaaehtoisia opastajia joiden kanssa palvelutalojen asukkaat voisivat tehdä näkymättömyydestä riemastuttavan lasiseinäisen arjen postauksen. Palvelutaloissahan asustaa vanhuus ja viisaus joten antaa kuulua ja näkyä!

Tehdään ajatuskoe. Oletetaan, että vanhusten hoitokodin ovesta astuu sisään luovaa työtä tekevä henkilö tai vallan kulttuuripersoona.

Millaisen ihmisen näette nyt sielunne silmin? Onko punertaviksi hennatut hiukset? Kierrätyskankainen olkalaukku ja itse tehdyt korvakorut? Kirjottu isonappinen villakangastakki ja huovutetut lapaset?

Niinpä, typeriä stereotypioita. Anteeksi.

Vanhustyössä käytetään paljon sanoja luovuus ja kulttuuri. Samaan hengenvetoon puhutaan luovasta arjesta, taidetoiminnasta ja kulttuurisesta vanhustyöstä. Työotteen pitäisi olla luova, ammatillisen lähestymistavan taidetta hyödyntävä ja näkökulmien kulttuurisia.

Apua, huomaan olevani tosi vajavainen näiden käsitteiden kanssa. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että luova ihminen käyttää henkisiä kykyjään taiteelliseen työhön, kuten kirjoittamiseen tai maalaamiseen. Kulttuuriharrastukset liittyvät mielikuvissani vaikkapa elokuvien katseluun ja konsertteihin.

Tiedän, että näkemys on rajoittunut ja yksinkertainen, niin kuin esittäjänsäkin. Oma arkeni ei taida olla järin luovaa.

Hyvää vointia, rikasta elämää

Käsitteiden määrittelyn ongelma johtaa helposti siihen, että toinen puhuu aidasta, toinen aidanseipäästä. Luovuuden ja kulttuurin kanssa ollaan usein heikoilla jäillä.

Pitäisi kai olla itsestäänselvää, että vanhusten mielipiteet huomioidaan vanhustyön arjessa. Asiakas on kuningas. Mutta mitä ihmettä tapahtuu, kun vanhustyön asiakaslähtöistä toimintakulttuuria syvennetään luovuuden, osallistavan taidetoiminnan sekä kulttuuria arvostavan näkökulman mahdollisuuksilla?

Tapahtuu varmasti todella paljon todella hyviä asioita. Oikeasti.

Todennäköisesti silloin kuunnellaan vanhusten toiveita ja otetaan ne huomioon entistä paremmin. Toimitaan yhdessä. Innostutaan, opitaan ja koetaan mielenkiintoisia asioita. Tehdään asioita eri tavalla, löydetään uusia juttuja. Nautitaan työstä ja arvostetaan ympärillä olevia ihmisiä. Vaikututaan, tuotetaan iloa. Voidaan hyvin ja eletään rikasta elämää.

Pieniä tekoja, yhteisiä kokemuksia

Painotuoreessa tutkimusraportissa Kohti luovaa arkea – Kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisyyden edistäjänä selväpäiset vanhustyön ammattilaiset kertovat, että hoitokodissa luovuus näkyy pieninä tekoina ja spontaaneina hetkinä, jolloin yhteinen arki koetaan hyväksi. Silloin jaetaan jokin merkityksellinen kokemus yhdessä, esimerkiksi muistellaan tai kuunnellaan musiikkia. Joskus pelkkä katse tai kosketus riittää.

Sepä onkin osuvasti sanottu. Jopa minä alan päästä jyvälle.

Tai en ehkä sittenkään. Samassa raportissa tutkijat taas harmittelevat, että ”vaikka käsitys kulttuurin, taiteen ja luovuuden mahdollisuuksista myös iäkkään ihmisen elämän merkityksellistäjänä on jo laajasti jaettu, on kuitenkin vielä matkaa siihen, että tämä ymmärrys ohjaisi käytäntöjä erilaisissa toiminta- ja palveluympäristöissä”.

Taival lie hankala, mutta mitä jos ihan ensimmäiseksi pidetään luova tauko. Sitten selvitetään vähän päätä ja mietitään, tarvitseeko kaikkea kääriä johonkin luovuuden ja kulttuurin sekamelskaan.

Sen jälkeen kääritään hihat. Rakennetaanko yhdessä linnunpönttöjä?

Kommentit (0)

Vuoden 2016 luetuimmat blogikirjoitukseni käsittelivät melkein kaikki vanhenemista tai muistisairauksia. Hännänhuipuksi kiilasi vanha nainen hunningolla, mutta muuten pysyteltiin asialinjalla. − Onnea uudeksi vuodeksi!

1. Hurraa! Vetelehtivät vanhukset ovat uusi ongelmanuoriso (linkki)

Sanomalehdet uutisoivat ostarilla hengailevista kiinalaisvanhuksista. Uutinen herätti toivon oman näköisestä vanhuudesta.

2. Viisi vinkkiä: aloita aivojen kevätsiivous

Onneksi keinot aivoterveyden ylläpitoon löytyvät omasta arjesta ja ympäristöstä.

3. Hoivakoti helvetistä

Vuoden tärkeimmät ja kiinnostavimmat puheenvuorot hoiva-alan murroksesta julkaistiin teoksessa Hoivan arvoiset – Vaiva yhteiskunnan ytimessä.

4. Miltä Alzheimer tuntuu?

Anne-Maarit Koivuniemen kirja Muista minut – Vanhempieni Alzheimer on vaikuttava kuvaus taudin etenemisestä ja aina vain suuremmiksi kasautuvista vaikeuksista.

5. Miltä aivoissa näyttää?

The Alzheimer's Association esittelee havainnollisesti, miten aivot toimivat ja miten Alzheimerin tauti vaikuttaa niiden toimintaan.

6. Yksin parisuhteessa

Parisuhde on hyvinvointiin, onnellisuuteen ja terveyteen eniten vaikuttava sosiaalinen suhde. Yksinäisyys voi olla syvintä ja ahdistavinta juuri parisuhteessa.

7. Tutustu uuteen hoitotahtolomakkeeseen

Hoitotahdon voi kirjata sähköisesti Omakanta-palveluun, mutta on tärkeää, että tahto on myös läheisten tiedossa.

8. Parhaat mummoniksit mökille ja puutarhaan

Myönteinen muistelu auttaa hahmottamaan oman elämän merkitystä ja hyväksymään elämänkulkuun liittyviä asioita.

9. Lisää virikkeitä, enemmän toimintaa

Ihminen tarvitsee virikkeitä hyvään elämään kaikenikäisenä. Hoivakodeissa virikkeillä voidaan ehkäistä laitostumista ja tukea vanhuksen identiteettiä.

10. Ai että, vanha nainen hunningolla – ja kuutisenkymmentä muuta ihanaa

Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee ovat drag-kuningattaria, jotka ovat pukeutuneet korsettiin, sukkahousuihin ja korkokenkiin jo lähes parinkymmenen vuoden ajan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat