Kirjoitukset avainsanalla ammattikorkeakoulu

”Huomista päivää meille ei ole luvattu. Voit tehdä tänään niitä asioita, joita oikeasti pidät tärkeinä.” Aki Hintsa (1958−2016)

Kolme vuotta sitten kippistin tässä samassa pöydässä irtisanoutumiselleni. Olin päättänyt lähteä hyväpalkkaiselta kustannusalalta opiskelemaan vanhustyötä.

Yrityskauppojen pyörityksessä olin alkanut miettiä suunnanmuutosta, ja ison kustantamon rattaissa mitta tuli lopulta täyteen. Sosiaali- ja terveysala ei houkutellut palkkauksellaan, mutta ratkaisu vain tuntui oikealta.

Nyt skoolataan valmistumistani geronomiksi, kokonaisvaltaisen vanhustyön asiantuntijaksi. Kippis!

Ei ole kaduttanut.

Päivääkään en ole katunut, vaikka opiskelu ammattikorkeakoulussa osoittautui oppisisällöiltään kovin heppoiseksi. Pahimmillaan vähäisillä oppitunnilla vain puuhasteltiin tai katsottiin televisiota. Yleensä opettajat vetivät puuduttavia kalvosulkeisia, minkä jälkeen keskusteltiin ryhmissä jostain asian liepeiltä.

Toki oli myös asiansa osaavia, jopa karismaattisia opettajia. Opinnäytetyöhön saimme lopulta hyvin innostavaa ja ammattitaitoista ohjausta. Kokemusasiantuntijat vakuuttivat poikkeuksetta.

Vaikka kyse oli valtaosin etäopiskelusta, opintojen aikana ei olisi ollut pakko lukea yhtään kokonaista kirjaa.

En tiedä, miltä tietopohjalta aloittaisin nyt geronomin työt, ellen olisi samaan aikaan suorittanut opintoja Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa, osallistunut ylimääräisiin koulutuksiin ja vieraillut jopa ulkomailla alan kansainvälisessä konferenssissa. Oma käsikirjastokin tuli hankittua vähistä rahoista.

Kiitos kohtaamisista!

Kolmessa vuodessa olisin ehtinyt jo pitkälle gerontologian yliopisto-opinnoissa, mutta yksi asia pelasti tilanteen ammattikorkeakoulussa. Käytännön harjoitteluissa vanhustyön opiskelijalla oli mahdollisuus tavata vanhoja ihmisiä.

Arvoisat vanhukset, olen kiitollinen, että sain kohdata teitä ja läheisiänne hoivakodeissa, palvelutaloissa, vuodeosastoilla, järjestötyössä, päivätoiminnassa ja omissa kodeissanne.

Jaoitte vieraalle miehelle elämäntarinanne, kerroitte salaisuuksianne ja muistelitte menneitä. Nauroimme, tanssimme ja istutimme kukkia.

Usein myös kyynel kirposi silmäkulmaan. Monella teistä tulevaisuus on hyvin synkkien pilvien peitossa. Juhlapuheissa vanhuus on viisautta, mutta todellisuudessa vanhoihin ihmisiin suhtaudutaan yhteiskunnassamme erittäin väheksyvästi ja vihamielisesti. Suomi on ikärasistinen maa.

Kiitos rehellisyydestä. Teiltä saamani elämänviisaudet olen yrittänyt kätkeä sydämeeni, eikä aina tarvittu edes sanoja. Olen kiitollinen siitä, että osuitte matkani varrelle.

Kiitos myös teille, Geron-blogin lukijat. Olen ollut iloinen palautteista, joita olen saanut kasvokkain, puhelimitse ja sähköisesti.

Minulle kirjoittaminen on ollut tapa yrittää jäsentää ajatuksiani – enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Alun perin tarkoitin tämän blogin opiskeluajan projektiksi, mutta ainakin nyt minulla on sellainen olo, että viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu.

Uudet urakat odottavat.

En tiedä, mikä ihme sai minut viime vuonna lukemaan urheilulääkäri Aki Hintsan pitkän haastattelun, jonka loppuriveillä hän toivoi ihmisten käyttävän aikansa oikeasti tärkeisiin asioihin. Tavallisesti hyppään urheilusivujen yli.

Kirjoitin Hintsan mietelmän muistiin ja ajattelin, että joskus kannattaa näemmä eksyä paikkoihin, joissa ei yleensä käy – jopa urheiluosastolle. Kannattaa heittäytyä.

Kun seitsemän kuukautta myöhemmin luin Aki Hintsan kuolleen syöpään, mieleen tulivat erään tapaamani rouvan eväät elämää varten. Harjoitteluni päätteeksi hän sanoi: "Niin se on, Ari. Elät kerran ja kuolet kerran. Mukaan saat puupalttoon ja vähän rääsyjä."

Olen onnellinen, että kolme vuotta sitten päätin alkaa opiskella tärkeänä pitämääni vanhustyötä. Ratkaisu tuntuu edelleen oikealta, ja vasta valmistuneena geronomina on aika siirtyä sanoista tekoihin.

Apurahan turvin minulla on mahdollisuus työskennellä tämä kesä Berliinissä. Syksyllä Helsingissä taas odottavat uudet innostavat urakat.

Toivotan hyvää vanhuutta! Vanhentukoon jokainen meistä rohkeasti tyylillään.

Kommentit (2)

Tuskailin Geron-blogissa äskettäin sitä, että vanhustyön henkilöstö koostuu lähes pelkästään naisista. Kiitos palautevyörystä! Somessa, sähköpostitse ja kasvokkain on ollut ilo vaihtaa ajatuksia.

Valtaosa yhteydenotoista on myötäillyt käsitystäni alan miespulasta. Oma persoona on hoiva- ja hoitotyössä tärkeä työväline, ja jos työntekijät edustavat vain yhden sukupuolen näkökulmaa, toiminta jää toispuoliseksi.

”Paras kombo kaikissa työyhteisöissä saavutetaan, kun niissä on eri-ikäisiä ja erilaisissa elämänvaiheissa olevia naisia ja miehiä.”

”Olen aikoinaan johtanut vaativan tason hoivayksikköä, jossa kolmannes hoitajista oli miehiä. Siitä hyötyivät kaikki osapuolet. Molemmilla sukupuolilla on toisistaan opittavaa.”

Lukijat kertovat viesteissään, että useimmat vanhukset pitävät mieshoitajista. Miesnäkökulma avaa uusia mahdollisuuksia myös asiakkaille.

”Papan omahoitaja oli mies ja hän oli todella hyvä työssään.”

”Edesmennyt äitini tykkäsi kovasti niistä kahdesta mieshoitajasta, jotka hoivasivat häntä monta vuotta.”

”Miehet ovat miehiä vanhanakin. Jos ei ole askarrellut ennen, ei ehkä halua askarrella vanhanakaan. Ihanne olisi, että saisi tehdä sitä, mistä tykkää – tai olla tekemättä sellaista, mistä ei ole koskaan tykännyt.”

Moni pohtii palautteessaan sitä, millä ilveellä poikia saataisiin ylipäänsä hakeutumaan hoitoalalle ja alan koulutukseen. Kiintiöitäkin väläytellään.

”Kyllä miehiä kiinnostaa, mutta he eivät tule valituiksi. Eivät läpäise testejä.”

Myös koulutusta on kehitettävä ja laatu turvattava, sillä viime aikoina on käyty julkista keskustelua hoitajakoulutuksen heikentymisestä. Ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan opetusta ei valvo kukaan. Etä- ja verkko-opiskelu valtaavat alaa, vaikka hoitotyössä asiakkaan kohtaaminen on kaiken perusta.

”Täysremonttiin koko systeemi.”

”Koulutukseen pitäisi ottaa soveltuvuuskokeen kautta monenlaisia ihmisiä, miehiä ja naisia.”

Muna vai kana? Pienipalkkainen työ ei kiinnosta miehiä, ja palkkakuopassa hoivataan niin kauan kuin ala pysyy naisvoittoisena.

”Sehän on palkkakysymys, naiset tekevät työn halvemmalla!”

Lukijat sanovat suoraan, että miehet karttavat hoivatyötä, koska pelkäävät joutuvansa työpaikallakin naisvaltikan alle. Toimintatapojen pitää muuttua.

”Aikamoinen nokkimisjärjestys monessa paikassa on. Miehet eivät jaksa seurata edes sivusta sitä naisten jatkuvaa keskinäistä valtataistelua.”

Väestö ikääntyy ja vanhustyössä on pian huutava ammattilaisten tarve. Tänään julkaistun selvityksen mukaan lähi- ja perushoitajista 70 prosenttia on harkinnut alan vaihtoa. Loput jäävät ilmeisesti eläkkeelle.

Vanhustenhoitoon ei riitä pieni pintaremontti. Ruvetaan hommiin.

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat