Kirjoitukset avainsanalla Tampereen Ooppera

Basso Mika Kares laulaa pääosan Viimeiset kiusaukset -oopperassa Tampereella. Kuvat: Mikko Karsisto

Mika Kares elää Paavo Ruotsalaisen roolin niin, että kylmät väreet käyvät pitkin selkäpiitä.

OOPPERA | Viimeiset kiusaukset, ensi-ilta Tampere-talon isossa salissa 5.3. Sävellys Joonas Kokkonen, libretto Lauri Kokkonen, musiikinjohto Ville Matvejeff, ohjaus Mikko Kouki. Lavastus Teemu Loikas, pukusuunnittelu Tiina Valkama, valo- ja videosuunnittelu Janne Teivainen, koreografia Jouni Prittinen, naamioinnin suunnittelu Johanna Vänttinen. Rooleissa Mika Kares, Silja Aalto, Johan Krogius, Petri Lindroos, Tuomas Miettola, Olli-Tapio Tikkanen, Henri Uusitalo, Annika Leino, Elli Vallinoja, Maiju Vaahtoluoto, Laura Malmivaara, Helena Puukka. Tanssijat Riikka Puumalainen, Ville Oinonen, Patrik Riipinen, Klaara Haapanen. Polkkaryhmä Emmi Latvanne, Veera Aaltonen, Fanni Palmanto, Enni Hakala, Veera Lapila. Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro, kuorokapellimestari Heikki Liimola. Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto, esitykset Tampereella 5.–15.3. ja Savonlinnassa 22.–30.7. ★★★★

SÄVELTÄJÄ Joonas Kokkosen (1921–1996) ainoa ooppera Viimeiset kiusaukset on suomalainen klassikko. Kantaesityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, ja Tampereella sai juuri ensi-iltansa Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto.

Paavo Ruotsalainen (1777–1852) eli Ukko-Paavo oli maallikkosaarnaaja ja Suomen körttiläisen herätysliikkeen johtaja. Oopperaesityksessä Ruotsalainen makaa kuolinvuoteellaan ja alkaa tilittää houretilassa elämänsä ratkaisevia hetkiä. 

Kamppailu ja itsetilitys on tehtävä yksin, mutta henkilökohtainen draama nivoutuu suuriin kysymyksiin uskosta, moraalista ja kuolemasta. Teemat käsittelevät niin syyllisyyttä, anteeksiantoa kuin elämän tarkoitusta. Tapahtumat sijoittuvat Paavon ja hänen vaimonsa Riitan (Silja Aalto) kotiin Nilsiän Aholansaaressa.

Paavo Ruotsalainen kamppailee sisäisten ristiriitojen, uskonkysymysten ja henkilökohtaisten menetystensä kanssa.
Paavo Ruotsalainen kamppailee sisäisten ristiriitojen, uskonkysymysten ja henkilökohtaisten menetystensä kanssa.

JUHLAVUODEN tuotannon on ohjannut Mikko Kouki. Omien sanojensa mukaan häntä on puhutellut erityisesti Viimeisten kiusausten kilvoittelun teema. Tämä kilvoittelu ei ole pelkästään uskonnollista. Se voi yhtä hyvin olla universaali kuvaus ihmisen pyrkimyksestä ymmärtää itseään ja paikkaansa maailmassa.

Mikko Koukin versio on monella tapaa ajaton. Kuten Paavo myös nykyajan ihmiset etsivät tasapainoa velvollisuuksiensa, toiveidensa ja yhteiskunnan odotusten välillä. Paavon hourekuvat tekevät näyttämötulkinnasta unen kaltaisen ja mielikuvitusta kiihottavan.

Tampere Filharmonia runnoi säestyksen ensi-illassa väkevästi Ville Matvejeffin johdolla. Rooleissa Silja Aalto, Petri Lindroos ja Tuomas Miettola tekivät varmasti ensiluokkaista työtä, mutta tässä oopperassa on ylipäänsä mahdotonta nousta Paavo Ruotsalaista esittävän basson rinnalle.

”Voitin, voitin toki.”

OOPPERAN pääosan Joonas Kokkonen sävelsi alun perin Martti Talvelalle. Sittemmin Jaakko Ryhänen lauloi Paavo Ruotsalaisen roolin paitsi Kansallisoopperan lavalla myös New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja Tampereen oopperassa.

Ryhänen on sanonut, että Paavon roolista vähintään puolet on näyttelijäntyötä; rooli täytyy elää ja viestiä myös kehonkielellä. Komeaääninen Mika Kares täyttää nämä vaatimukset niin, että hetkittäin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Kareksen tulkinta tekee kuolevasta Paavosta kuolevan ihmisen – epävakaana, pelokkaana, toiveikkaana. 

Loppukohtauksessa Ukko-Paavon elämän tilitys saatetaan armolliseen päätökseen. Kiusaukset ovat ohi. Mika Kareksen laulettua Paavon viimeisen repliikin ”Voitin, voitin toki” katsojalle tarjoutuu vuorostaan tilaisuus itsetutkiskeluun oman elämänkatsomuksensa mukaan.

Mikä on minun osani? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
La Traviata on kaikkien aikojen esitetyimpiä oopperoita. Samuel Harjanne debytoi ohjaajana. Kuvat: Tampere-talo, Petri Nuutinen 

Tampereen Oopperan La Traviata jättää pysyvän muistijäljen. 

OOPPERA | Giuseppe Verdin La Traviata, ensi-ilta 2.3. Tampere-talossa, Tampereen Ooppera. Musiikinjohto Giancarlo Andretta, Tampere Filharmonia. Ohjaus Samuel Harjanne, koreografia Jack Johansson. Lavastus Peter Ahlqvist, pukusuunnittelu Tinja Salmi, valosuunnittelu Ville Syrjä, videosuunnittelu Toni Haaranen, naamioinnin suunnittelu Johanna Vänttinen. Rooleissa Marjukka Tepponen, Paolo Fanale, Arttu Kataja, Tuomas Miettola, Niina Keitel, Elli Vallinoja, Markus Suihkonen, Ville Rusanen, Jussi Juola, Taavi Niinimaa, Janne Salmenkangas, Juho Stén. Kuorokapellimestari Heikki Liimola, Tampereen Oopperan kuoro. Tanssijat Chris Bewsher, Oskari Jauhiainen, Jenny Strandberg, Iina Suomalainen. Maagikot Veera Aaltonen, Anni Koskinen, Emmi Latvanne, Fanni Palmanto, Inga Sauranen, Anna Suurmäki-Lesonen. Minotaurokset Janrik Häkkinen, Benjamin Klemettinen, Jari Malinen. ★★★★★

ALKUSOITTO Giuseppe Verdin (1813–1901) oopperasta La Traviata (suom. langennut nainen) on jotain aivan ylimaallista. Tampereen Oopperan uudessa tuotannossa se johdattaa yleisön 1920-luvun häikäisevään ja ylenpalttiseen Pariisiin.

Maineikas kurtisaani Violetta Valéry (Marjukka Tepponen) emännöi ylhäisön juhlaa Moulin Rouge -kabareessa. Samppanja virtaa, kohotetaan maljoja elämän ja rakkauden ohikiitäville nautinnoille. Kun nuori aatelinen Alfredo Germont (Paolo Fanale) tutustuu tähän kuuluisaan kaunottareen, hän ei voi enää padota tunteitaan. 

Rakkaustarinaa kehystävät ristiriidat ja Violettan kuolemaan johtava keuhkosairaus. Myös Alfredon petollinen isä Giorgio Germont (Arttu Kataja) tekee kaikkensa lopettaakseen poikansa suhteen kevytkenkäisenä pidetyn kurtisaanin kanssa. Pariskunta ehtii uneksia onnellisesta tulevaisuudesta, mutta Violettan hetket ovat ennen pitkää luetut. 

La Traviatassa siirrytään kepeästä tunnelmasta kuolemansuudelmaan.
La Traviatassa siirrytään kepeästä tunnelmasta kuolemansuudelmaan.

KUOLINKOHTAUS kruunaa Giuseppe Verdin suosituimman oopperan, jonka kantaesitys oli maaliskuussa 1853. Ensi-illan kerrotaan epäonnistuneen pahasti; yleisö nauroi Violettan tekoyskälle ja kriitikot haukkuivat esityksen. Verdi itse kirjoitti, että La Traviata oli fiasko: ”Oliko se minun vai laulajien vika? Aika näyttää.”

Tampereen Oopperan ensi-illassa haasteen ottaa vastaan menestysmusikaalien ohjaajana tunnetuksi tullut Samuel Harjanne. Meriitteihin kuuluvat muun muassa Helsingin Kaupunginteatterin Priscilla, aavikon kuningatar, Kinky Boots ja Pieni merenneito sekä Tampereen Teatterin Anastasia

La Traviata on Harjanteen ensimmäinen oopperaohjaus. Vaikka harteilla on täytynyt tuntua melkoinen ennakkosuosikin paine, debyytti ei jätä sijaa moitteelle. 

Elämän ja kuoleman rajalla teemoitetaan suuria kysymyksiä.

TAITEELLINEN työryhmä, orkesteri, kuoro ja solistit antavat La Traviatassa kaikkensa. Teoksen lavastus, puvut, valot, videot, koreografia ja naamiointi tukevat kokonaistaideteosta huikentelevasti mutta ratkaisut ovat linjakkaita ja elegantteja. 

Väistämättömät mielleyhtymät musikaalien ja elokuvien maailmaan (Moulin Rouge, Great Gatsby – Kultahattu) lisäävät kerronnan tasoja. Onhan La Traviatalla hauska yhtymäkohta myös Priscillan aavikolle. Hetkittäin tanssijoiden ja minotaurosten varastaessa show’n melkein unohtuu, että La Traviata on kolmen solistin taidonnäyte. Sopraano Marjukka Tepponen häikäisevä lavakarisma vakuuttaa niin laulajana kuin näyttelijänä. 

Tampereen Oopperan La Traviata on suuren tyylin kimaltava tuotanto, joka jättää pysyvän muistijäljen. Elämän ja kuoleman rajalla teemoitetaan lopulta suuria kysymyksiä niin uhrautuvasta rakkaudesta ja petollisuudesta kuin inhimillisistä tekijöistä ja olosuhteiden vaikutuksista – huipentumana luonnollisesti Verdin kuolematon musiikki.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram