Kirjoitukset avainsanalla vanhustenhoito

Helsingistä löytyi vastikään viikkoja hengettömänä maannut kotihoidon asiakas. Alkuvuodesta toisen vanhuksen epäiltiin menehtyneen laiminlyönnin seurauksena Espoossa. Viime keväänä kotihoidolta katosi pääkaupungissa yksi ruumiskin.

Kotiin on moni kuollut, vaikka hallituksen kärkihanke lupaa pyhästi ikäihmisille parasta elämää kotona. Kunnat kehuvat, miten moniammatilliset kotihoidon tiimit avustavat senioreita niin syömisessä, peseytymisessä, pukeutumisessa, liikkumisessa kuin WC-käynneillä.

Palautetta kerätään hymynaamoilla ja kappas vain, myönteistähän se tuppaa olemaan. Suurin osa vanhuksista on jäänyt kuulemma oikein hyvillä mielin kotiin.

Yhteiskunnallista kaltoinkohtelua

Vanhuspalvelulaki määrää, että pitkäaikaisen hoidon ja huolenpidon turvaavat sosiaali- ja terveyspalvelut on toteutettava niin, että iäkäs ihminen voi kokea elämänsä turvalliseksi, merkitykselliseksi ja arvokkaaksi. 

Kun haastattelin taannoin emeritaprofessori Sirkka-Liisa Kivelää, hän totesi, että kotihoidon nykyinen taso täyttää jo yhteiskunnallisen kaltoinkohtelun tunnusmerkit. Juhlapuheissa luvataan yhdenvertaisia palveluja ja toimivaa kotihoitoa 24/7, mutta todellisuus lyö kuin märkä vaippa vasten kasvoja.

Turvallisen, merkityksellisen ja arvokkaan elämän sijaan vanhuksia kituu ja kuolee kotiin unohdettuina, nälissään ja omissa ulosteissaan maaten. Laki on niin kuin se luetaan.

Kesäksi tilanne vain pahenee.

Kotihoidon sekasortoinen tila pahenee lähiviikkoina merkittävästi, kun hoitajien kesälomakausi alkaa. Nuoret, kokemattomat kesätyöntekijät alkavat tehdä yksin kotikäyntejä vanhusten luona. Kaiken kukkuraksi listoilta saattaa puuttua jopa puolet sijaisista. 

Kiire ja kokemattomuus kostautuvat, enkä jaksa uskoa, että uusilta kauheuksilta voidaan välttyä. Vaikka työntekijät tekevät parhaansa, vetoan tässä tilanteessa omaisiin, ystäviin ja naapureihin: huolehtikaa, ettei yksikään vanhus enää kuole kotihoidon varassa.

Älkää jättäkö ketään selviytymään omin päin. Kysykää kuulumisia. Pitäkää vähän silmällä, soittakaa ovikelloa ja kutsukaa tarvittaessa apua. Jos ei ole hengenhätä, tehkää huoli-ilmoitus

Kotihoitoon on moni kuollut. 

Kommentit (2)

Annamummi

Olipa hyvä kirjoitus Ari Liimatainen! Itsellä tuttu, nykyisin eläkkeellä oleva ent.kodinhoitaja, jonka tarinoita vuosikaudet kuuntelin, toki nimettöminä hän niitä kertoili: oli pompotusta sairaala-koti-sairaala, pahimmoillaan sama ihminen kotiutettiin aamulla ja haettiin ambulanssilla illalla takaisin sairaalaan (ambulanssihenkilökunnan mukaan "ihan normaalia"). Dementikoilta kysyttiin hoitoneuvotteluissa haluaisiko hän mieluummin asua kotona vai haettaisiinko hoitopaikkaa. Miten dementikko pystyy tuollaiseen harkiten vastaamaan? Yksi toinen tuttu vanha rouva asuu yksin omakotitalossa, ei pääse ulos, koska ei voi kävellä edes muutamaa rappusta. Hänellä käy kunnan kotihoidosta kerran viikossa ihminen avustamassa suihkussa peseytymisessä. Hän on ilmoittanut, ettei halua miestä suihkuttamaan itseään. Kahdesti lyhyen ajan sisällä on kuitenkin lähetetty mieshoitaja ja rouva jäänyt suihkutta. Pääsiäisen aikaan saman rouvan kauppapalvelun tilattu ruokakassi oli jäänyt tulematta . Jollei ystävä olisi tullut käymään, olisi rouva ollut ilman ruokaa. Hänellä ei ole omaisia, jotka hoitaisivat asioita tai olisivat yhteydessä kotihoitoon. Itse hän ei uskalla kyseenalaistaa tai moittia, koska pelkää että hoitotilanne vieläkin huononee. Ja kuitenkin hän maksaa palvelusta. Läheiseni perusti aikanaan Antinkodin vanhusten hoitokodiksi, jo silloin - noin 40 vuotta sitten - sanottiin olevan pulaa vanhusten hoitopaikoista. Kaikki eivät vain kykene asumaan kotona kuolemaansa asti, ellei sitten kuolema korjaa kesken kaiken. Vai siihenkö pyritäänkin?

Itse haluaisin/toivoisin löytäväni sellaisen asumismuodon, jossa minulla olisi oma huone, mutta myös yhteistiloja, joissa voisi laittaa ruokaa, harrastaa, oleilla. Eli olla osa muuta porukkaa, kuulua joukkoon. Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa mielenterveyspotilaiden tai alkoholistien asuntolatyyppiset asunnot. Vaikkapa sellaiset, kuin Malmilla sijaitseva Niemikotisäätiön Pekinkoti ja Siltamäen Palvelukoti alkoholisteille. Kumpikin toimii osin vanhoissa, perinteisissä rakennuksissa ja osin uudisrakennuksissa. Toivottavasti tällaisia koteja saataisiin myös meille muille vanheneville ihmisille, ilman tiukkoja sairaus-/terveyskriteerejä. Voisko tällainen asumismuoto olla vaikka kaupungin tai jonkin muun säätiön/yhtiön omistama vaihtoehto vuokra-asunnolle? Koska en omista asuntoa, ei minulla ole mahdollisuutta kalliiseen yhteisötaloon, joita kyllä ainakin Helsingissä jo onkin muutamia. Meitä varmaan löytyisi monia tämäntyyppisestä asumisesta kiinnostuneita. Samalla vapautuisi vuokra-asuntoja, kotipalvelun tarvetta, mahdollisesti yhteisöllisyyden myötä myös vähenisi terveyspalveluiden käyttö.

Vierailija

Vetoat kirjoituksessa omaisiin, ystäviin ja naapureihin. Hyvä niin. Mielestäni lähiomaisten pitäisi ensisijassa katsoa yksin asuvan vanhuksen perään. Toisaalta monella yksin asuvalla, iäkkäällä sellaisia ei ole. Ei ole omia lapsia, ei puolisoa tai hän on kuollut, saman ikäiset ystävät ja sisarukset ovat kuolleet.
Seinänaapurini on noin 80-vuotias, yksinäinen mies. Naapurina olen törmännyt sellaiseen "ongelmaan", että hän ei katso tarvitsevansa naapuriapua. Esimerkiksi hän kaatui vuosi sitten kadulla ja toisen jalan akillesjänne meni poikki. Palattuaan sairaalasta kainalokeppien kanssa tarjouduin käymään hänen puolestaan kaupassa. Hän kiitti tarjouksesta mutta sanoi, ettei tarvitse apua. Itseltäni on jalka ollut kipsissä monta vuotta sitten ja tiedän miten vaikeaa on silloin liikkuminen, puhumattakaan kaupassa käymisestä. Naapurin on hyvin vaikea katsoa apua tarvitsevan vanhuksen perään jos hän kieltäytyy avusta.

Et ole vapaa olosuhteista. Olet vapaa ottamaan kannan olosuhteisiin. Viktor E. Frankl (1905−1997)

Vuonna 2019 suomalainen sosiaali- ja terveydenhuolto on uudistettu ja kaikki on toisin. Valinnanvapaus on tehnyt vanhuspalveluista joustavia ja hoitopoluista sujuvia. Lähipalvelut ovat monipuolisia ja tarvittavat palvelut saa myös kotiin.

Minulle − asiakkaalle − on luvattu oikeus valita. Vaikka toivon, etten tarvitse vanhuspalveluja vielä vähään aikaan, olen miettinyt kaiken varalta muutaman tärkeän asian.

Haluan ehdottomasti määritellä palvelujeni sisällön itse. Olen aamuvirkku ja kotipalvelun työntekijän on tultava luokseni varhain. Syön kaurapuuroa, juon mustaa kahvia ja luen aamulehden kaikessa rauhassa. Minulla on huono näkö, joten työntekijä joutuu ehkä lukemaan lehteä ääneen. Uutisia ei kuitenkaan pidä kommentoida.

Haluan valita luonani käyvät kotipalvelun työntekijät, enkä hyväksy vieraita. Koko ajan ei tarvitse siivota, mutta henkilökohtaisesta hygieniastani olen tarkka. Tahdon saunaan, jossa on leppeät löylyt. Kotikäyntien kestot joustavat tarpeen mukaan: päivällä ulkoillaan, iltaisin mennään ehkä teatteriin ja matkustelu kuuluu normaaliin elämään.

Kaikki edellä listaamani asiat ovat minulle hyvin merkityksellisiä, elämän suola. Hoitotahdosta ja elämänlaatutestamentista löytyvät loputkin.

Totuus paljastuu. 

Tuollaista elämäni on vanhana, jos nykyisen hallituksen linjauksiin on luottaminen. Palvelu paranee ja hyvinvointi lisääntyy. Ikävä kyllä täysin toinen totuus paljastuu esimerkiksi Kirsi Kuusinen-Jamesin sosiaalityön alaan kuuluvasta tuoreesta väitöstutkimuksesta .

Totta kai kyse on rahasta. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella on tarkoitus kuroa umpeen iso osa julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hallituksen kymmenen miljardin euron säästötavoitteesta kolme miljardia euroa rohmutaan sote-uudistuksesta.

Valinnanvapauden taustalla on taloustieteellinen oletus asiakkaasta rationaalisena kuluttajana, joka pystyy vertailemaan ja valitsemaan omaa etuaan parhaiten palvelevan tuottajan. Suuri osa vanhuksista ja muistisairaista on kuitenkin tilanteessa, jossa heidän on vaikea toimia rationaalisen kuluttajan tavoin.

Sote-uudistuksessa ei todellakaan ole kyse vanhusten valinnanvapaudesta, vaan tavoitteena on lisätä kilpailua ja saada aikaan kustannussäästöjä. Asiakkaalle ei tule valinnanvapauslainsäädäntöön oikeutta valita merkityksellisiksi kokemiaan palveluja, vaikka julkisuudessa kiinnitetään nyt huomiota yksilön valintoihin.

Kun julkinen sektori siirtyy tilaajan rooliin, asiakkaalle luvattu vapaus on retorinen kulissi, jolla todellisuudessa murennetaan yhteiskunnan vastuuta vaivaisistaan. Kun vain varakkaat voivat ostaa lisäpalveluja, muiden pitää selvitä vähemmällä tai saada apua läheisiltään.

Vanhusten hoivapalvelut ovat Suomessa keskittyneet nopeasti pörssiyhtiöille ja kansainvälisille pääomasijoittajille. Hoivapalveluista yli 50 % on jo yksityisten tuottajien hallussa.

Enpä tiedä, millainen vanhuus näistä lähtökohdista on odotettavissa. Onko pörssikeinottelijaksi ryhtyminen ainoa keino hyötyä valevalinnanvapaudesta? 

Kommentit (5)

70-kymppinen

On vaikeaa hahmottaa näin tavallisena eläkeläisenä mitä hyvää/huonoa tuo sote-pallottelu tuo tullessaan. Vanhusten hoivapalveluista saa lukea kauhutarinoita ja en ole niinkään varma että ne tarinat koskevat vain yksityisiä hoivapalvelun tuottajia. Itse pystyn vielä tulemaan toimeen kotona ja tunnen olevani kohtuullisen topakka hoitamaan omat asiani sikäli kun pystyn niihin vaikuttamaan. Sen olen huomannut että asioihin vaikuttaminen on tosi vaikeaa. Pidetään tilaisuuksia joihin toivotaan runsasta osanottoa, puhutaan kauniisti vanhusten asioista ja kyselyleikin lopuksi sanotaan että kyllä kaikki on hyvin  vanhuksilla ja jos ei ole niin yritetään korjata ja jos ei voi korjata niin se johtuu siitä kun ei ole rahaa ja jos onkin, niin rahat on budjetoitu ihan muihin tärkeämpiin menoihin joista hyötyy suurempi kansanosa kuin vanhukset. Sitten kiitetään yleisöä, otetaan salkku kainaloon ja unohdetaan mitä vanhukset yrittivät viestittää päättäjien suuntaan.   Kuka keksisi sellaisen kanavan vanhuksille jossa aidosti kuunneltaisiin  ja jossa toiveet tulisi edes kuulluksi.

70-kymppinen

Miksi vanhuksia ei kuunnella aidosti?

Käykääpä lukemassa Helsingin valtuuston viestejä "vanhusneuvostosta" kyllä ihan selkäpiitä karsii muutamien edustajien kommentit. Tuntuu että ei vanhuksia saa lähestyä edes pitkällä kepillä.

Keskustelen kotona asuvien vanhusten ongelmista harva se päivä. Henkinen taakka painaa neuvottomia omaisia ja läheisiä. Yhä useammin myös naapurit ovat huolissaan ja kyselevät epätietoisina, mistä voi saada apua iäkkäälle ihmiselle.

Kysymykset ovat mutkikkaita, eikä niihin ole olemassa patenttiratkaisua. Tilanne pitää arvioida kokonaisvaltaisesti ja toimiva lopputulos perustuu aitoon välittämiseen. Vanhuksen oma mielipide on ensisijaisen tärkeä.

Onneksi minulla on näitä keskusteluja varten takataskussa edes yksi varma konsti. Kysyn aina, onko kunnan sosiaalitoimi selvittänyt vanhuksen palvelujen tarvetta. Se on hyvä lähtölaukaus tilanteeseen puuttumiselle.

Valtaosa ihmisistä ei ole kuullutkaan palvelutarpeen selvityksestä, saati lakiin kirjatusta oikeudesta saada se. Niin se vain on. Jokaisella 75 vuotta täyttäneellä on lakisääteinen oikeus palvelutarpeen arviointiin.

Kuka vain voi pyytää arviointia.

Palvelutarpeen arvioivat oman kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät yhdessä vanhuksen ja hänen omaistensa kanssa. Arviointi tehdään kotona.

Selvityksessä arvioidaan paitsi toimintakykyä myös asumisen esteettömyyttä ja turvallisuutta sekä tarvittavien palvelujen saatavuutta. Toimintakyky arvioidaan testeillä, keskustelemalla ja havainnoimalla. Arvioinnissa voidaan todeta tarve esimerkiksi kotihoitoon, asunnon muutostöihin, toimeentuloturvaan tai kuljetuspalveluun.

Selvityksen jälkeen neuvotellaan vaihtoehdoista ja laaditaan suunnitelma, jossa määritellään toimintakykyä tukevat ja hoidon turvaavat palvelut.

Palvelutarpeen arviointia voi pyytää itse tai selvityspyynnön voi esittää omainen, viranomainen tai kuka tahansa vanhuksen tilanteen tunteva.

Pyynnön voi tehdä puhelimessa kunnan sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Joissakin kunnissa pyynnön voi lähettää myös sähköpostitse tai nettilomakkeella.

Lain mukaan kunnan on järjestettävä pääsy sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta. Arviointi edellyttää aina asiakkaan suostumusta.

Kommentit (2)

PKolli

Palvelutarpeen arviointi, taitaa olla jopa kinkkinenkin asia. Kerron, mitä oma äitini sanoi vastaavassa tilanteessa. " Minun tyttäreni hoitaa minut enkä  tarvitse  mitään apua ulkopuolelta ".  Näin todella oli, että asuimme samassa huushollissa ja hoidin häntä ja miestäni, joka oli sairastunut.  Äiti sai elää 95 vuotiaaksi melko terveenä koko ajan, mutta toki hän tarvitsi apua monessa paikassa, vaikka pesuissa, housujen ylösnostossa, nukkumaan mennessä ym. viimeisinä vuosinaan.

Vierailija

73-vuotiaan, muistisairaan äitini luona kävi palvelutarpeen arvioija. Olin etukäteen kertonut, ettei äitini muista syödä. Arvioija keksi, että ongelma selviää ruoan toimittajaa vaihtamalla, vaikka missään vaiheessa ruoan laatu tai määrä ei ole ollut ongelma. Äitini ei saanut palveluja, kun oli liian hyvässä kunnossa... 

Kirja | Erja Rappe ja Taina Koivunen: Hoitokodin kasvit. Ikäinstituutti. 91 s.

Heitän haasteen joka ainoalle hoivakodille, palvelutalolle ja vanhustenhoidon järjestäjälle kautta Suomen niemen: mitäpä jos tänä keväänä panisimme hoivakodit kukkimaan ja ottaisimme kaiken ilon irti uuden kasvun ihmeestä.

Erja Rappen ja Taina Koivusen kirjoittaman Hoitokodin kasvit -oppaan selkeillä ohjeilla aloittelevakin multasormi pääsee vauhtiin. Jokainen syy, joka estää kasvien kasvattamisen, on nyt tekosyy.

Erinomainen kirja tarjoaa tutkimukseen perustuvaa tietoa kasvien käyttämisestä hoitotyössä ja käytännön neuvoja tavallisten puutarhakasvien kasvattamiseen. Liikkeelle voi lähteä vaikka ikkunalaudan ruukkuviljelyllä, mutta oppaan lajivalikoimasta saa myös kelpo puutarhan.

Värikkäät vihannekset, tuoksuvat yrtit, mehukkaat marjat, herkulliset hedelmät ja kauniit kukat luovat kodikkaan ja viihtyisän ympäristön niin sisälle kuin ulkotiloihin.

Kasvit vahvistavat puolustuskykyä.

Kasvien käyttö hoitoympäristössä ei ole uusi keksintö. Puutarhojen kauneutta, kasvien tuoksua ja veden solinaa on käytetty tuhansia vuosia rauhoittamaan sairaiden ja heikkojen mieltä. Valtaosa nykyisistä hoitoympäristöistä taas on suunniteltu yksioikoisen palvelutuotannon ja näennäisesti tehokkaan hoidon näkökulmasta, vaikka luonto tarjoaisi kokonaisvaltaista hyvinvointia edullisesti.

Hoitokodissa kasvien käyttöä ei tarvitse rajoittaa mikrobien tai muiden pöpöjen pelossa, päinvastoin. Mullassa elävät homesienet ovat kasvien ja ihmisen terveyden kannalta useimmiten hyödyllisiä. Puolustuskykyä voi suorastaan vahvistaa työntämällä sormet multaan, syömällä marjoja pensaasta, haistelemalla kukkia ja halaamalla puita.

Kasvit eivät homehduta rakennuksia, vaan parantavat sisäilman laatua ja tarjoavat mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa terveyttä tukevien pieneliöiden kanssa.

Hoitokodin kasvit -kirja sisältää tärkeää tietoa myös allergioista ja myrkyllisistä kasveista. Esimerkiksi oleanterilla on kauniit kukat, mutta syötynä yksi lehti voi tappaa. Samoin risiinin ja ukonhatun kaikki osat ovat myrkyllisiä.

Elämänilo syntyy innostuksesta.

Erityinen merkitys luonnolla on vanhusten pitkäaikaishoidossa. Vanhenemiseen liittyy monia toimintakykyä heikentäviä sairauksia, mutta viherympäristön avulla niiden kielteisiä vaikutuksia voi lievittää.

Ajatelkaa nyt. Jos vaipat ja lääkkeet ovat koko ajan silmissä ja sängystäkin näkee pelkän valkoisen seinän, kuka tahansa voi päätellä yksin maatessaan, että asiat ovat huonolla tolalla. Jos katse sen sijaan kohdistuu edes pöydällä olevaan joulukaktukseen, jonka on saanut vuosia sitten naapurilta, mieli alkaa matkata myönteisiin muistoihin ja olo koheta.

Kukka voi olla jopa ainut ystävä, jolle toivottaa hyvää yötä iltaisin.

Ympäristö vaikuttaa hyvinvointiin. Jokainen luo käsitystä itsestään, kyvyistään ja osallisuudestaan ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien mukaan. Kasvit kuntouttavat ja tarjoavat näitä mahdollisuuksia. Paras hyöty saavutetaan, kun ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään ympäri vuoden.

Hoitokodin kasvit -kirjan asiantuntevat kirjoittajat Erja Rappe ja Taina Koivunen rohkaisevat käyttämään kasveja luovasti ja ennakkoluulottomasti kaikenlaisissa hoitoympäristöissä: Innostu ja anna muiden innostua. Puutarhatöissä ei ole yhtä oikeaa tapaa.

Kasvun ihme tarjoaa elämäniloa ja tulevaisuudenuskoa kaikille.

Hoitokodin kasvit -kirjan voi tilata Ikäinstituutista (25 euroa + postitus- ja käsittelykulut) tai ladata ilmaiseksi internetistä. Kuvat: Hoitokodin kasvit -kirjan kuvitusta

Kommentit (7)

anna kaikkien kukkien kukkia

Luin joskus Helsingin Sanomista artikkelin palvelukeskuksen "kukkahotellista", jossa vanhukset hoitavat naapureiden ja lomalla olevien kasveja. Tässä olisi hieno idea toteutettavaksi hoitokoteihin.

anna kaikkien kukkien kukkia

Samalla vanhukset tuntisivat itsensä hyödyllisiksi ja voisivat vaikka löytää jopa uusia ystäviä!

Ari Liimatainen
Liittynyt4.11.2015

Kiitos kommentista. Tämän perustelun olen kuullut joissakin hoivakodeissa, mutta olen varma, että tiloihin voi rakentaa kukkahyllyjä tms. niin ettei kasveja voi syödä. Kukat kukkimaan vain!

"Äly etsii, mutta sydän löytää." www.etlehti.fi/geron

anna kaikkien kukkien kukkia

Tämä artikkeli oli palvelukeskuksen ei hoivakodin "kukkahotellista".
En ole koskaan aikaisemmin kuullut, että dementoituneet söisivät viherkasveja. Olen varma jos halua riittää, niin tämä idea voidaan toteuttaa monessa paikassa.

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat