Puoliso kysyi perjantai-iltana, mihin aikaan suosikkiohjelmani alkaa. Minulta loksahti suu auki, koska olen vakaasti sitä mieltä, ettei televisiosta tule mitään katsottavaa. Äänekäs mielipiteeni asiantilasta lienee tiedossa naapureita myöten: verorahoillani ruutuun tehdään nykyisin pelkkää sontaa.
Hyvä on, myönnettäköön, että minäkin olen alkanut vaivihkaa katsoa Sohvaperunoita. Loppujen lopuksi ohjelma on aika koukuttava, koska porukalla on kiva kommentoida maailman menoa ja arvostella muita ihmisiä.
Esimerkiksi Laajasalon seniorikodin miehet ja Ranuan Marja ovat osoittautuneet niin mainioksi viikonloppuseuraksi, ettei paremmasta väliä. Muutaman jakson jälkeen toisetkin sohvaperunat tuntuvat jo tutuilta, joiden luona voisi pistäytyä vaikka iltakahvilla. Sen yhden pissiksen ja läppäriäidin ovikelloa en soittaisi, mutta tuskin hekään jäävät kaipaamaan kyläilyäni.
Oikeastaan minulla olisi jo niin paljon sanottavaa näistä rakastettavista ihmisistä, että ehdotan Ylen TV2:lle kauden loppuhuipennusta: kuvatkaa Sohvaperunoiden päätösjakso, jossa me tavalliset televisionkatsojat katsomme tavallisia suomalaisia sohvaperunoita, jotka katsovat tavallisen huonoja televisio-ohjelmia.
Ketju voisi jatkua äärettömiin sosiaalisessa mediassa, vähän niin kuin kahdesta peilistä näkyy loputon määrä kuvia. Lopulta koko Suomi istuisi sohvannurkassa ja katsoisi itseään televisiosta.
Mutta älkää päästäkö Marja Hintikkaa ja Ruben Stilleriä mihinkään väliin, kiitos.
Kuva: Yle/Juha Niemelä
