Tuomari Nurmion kappale Kurjuuden kuningas teki minuun nuorena miehenä lähtemättömän vaikutuksen. Laulun minä ei ole pelkästään yksinäinen, hän on yksin yksinäinen. Tunsin itseni ulkopuoliseksi ja pelkäsin, että minusta tulee kohtalotoveri: onnen kerjäläinen ja kurjuuden kuningas.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin ajattelen, että elämä on kohdellut hyvin ja lauluni aiheet ovat toisenlaiset. Vanhustyöntekijänä minulla on kuitenkin aavistus siitä, miten lyhyt matka voi vielä olla riemusta murheeseen.

► Alla olevan Kurjuuden kuningas -kappaleen kuuntelu vaatii Spotify-tilin. Sitä seuraavat YouTube-videot voi katsoa suoraan klikkaamalla.

Moni muistaa jouluna mieluummin kuolleita kuin eläviä vanhuksia. Haudoilla pitää käydä, mutta aattona on sitten jo niin kiire, ettei millään ehdi enää vierailulle sairaalaan tai vanhainkotiin. – Hyvää joulua. Tapanina tai välipäivinä yritetään tulla, koetahan pärjäillä!

Saksalaisen päivittäistavarakaupan mainoksessa vanha herra keksii lavastaa omat hautajaisensa, jotta saa perheen luokseen jouluksi.

Läheisteni kanssa olemme luopuneet ostettavista tavaralahjoista vuosia sitten. Kolumnisti Riku Rantala kirjoitti (HS 19.12.), että raha tekee onnelliseksi vain, jos sillä ostaa matkan. Tosi on.

Palvelutaloon yhdessä haetut mustikanvarvut saattavat olla arvokkaampia kuin kallein kukkakimppu. Yhteinen lauluhetki hoivakodissa voittaa todennäköisesti hienoimmankin joulukonsertin. 

Uudessa Lauri Laukkasen lyhytelokuvassa Seela Sellan esittämä vanhus saa mieluisan lahjan vuosikymmenten takaa.

Voi kun jokaiselle meistä tarjoutuisi mahdollisuus toteuttaa unelmiaan. Vanha ihminen voi salaa toivoa, että joku pitäisi kädestä ja veisi kävelylle. Jos joku vielä kampaisi hiukset tai solmisi kravatin kaulaan. Kunpa edes kerran...

Vanhukset kertovat usein sodan murskaamista toiveista, menetetyistä rakkaista ja saavuttamattomista päämääristä. Monet muistot ovat hyvin kipeitä, eikä kaikkia niistä ole ehkä koskaan aiemmin sanottu ääneen. 

Moni asia elämässä jää haaveeksi. Joskus riittää että joku pitää kädestä ja kuuntelee.

Joulukiireet. Mikä paradoksi! Pitää ensin uurastaa hullun lailla ja hermoilla, jotta ehtii sitten levätä ja rauhoittua. Joutavanpäiväiselle touhotukselle en jaksa enää kuin hymähtää sivusta.

Joillakuilla meistä ei ole mitään muuta kuin aikaa. Ei ketään, ei mitään. Ja sitten aika jättää.

Ihailen, miten paljon nykyisin ostetaan eettisiä lahjoja internetistä ja annetaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Suosittelen silti vilpittömästi kokeilemaan myös suoraa toimintaa: yllätysvierailuja, vapaaehtoistoimintaa, naapuriapua. Lukemattomat yhdistykset ja järjestöt tarjoavat kanavan toimia vanhusten parissa, mutta vähintään yhtä hauskaa on aloittaa pienin askelin, omin päin.

Joululahjana riittää ystävällinen sana tuntemattomalle vanhukselle kaupan kassajonossa tai hymy lähijunassa. Kohtelias ele voi olla vanhalle ihmiselle päivän ainoa. Eksyksissä harhailevan muistisairaan huomaaminen saattaa jo pelastaa hänen henkensä.

Uudenvuodenlupauksen voi jokainen tehdä sydämessään: en jätä ihmistä yksin.

Kommentit (1)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies' 

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita vanhuspalveluja − iäkkäiden ihmisten hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Palveluksessanne! www.geron.fi

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Blogiarkisto

2017
2016

Kategoriat

Instagram