Kirjoitukset avainsanalla teatteri

Enkeli vakuuttaa, että aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior (Aleksi Holkko) on profeetta. Kuvat: Mitro Härkönen

Nuori näyttelijäpolvi tuo modernin klassikon näyttämölle hengettömästi.

TEATTERI | Angels in America, Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 13.12. asti. Käsikirjoitus Tony Kushner, suomennos Juho Gröndahl. Ohjaus ja sovitus Linda Wallgren. Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone, valosuunnittelu Ville Virtanen, videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren. Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen, äänisuunnittelu Joonas Outakoski. Koreografi Suvi Kemppainen, naamioinnin suunnittelu Saara Huuhtanen. Muusikko Stina Koistinen. Rooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo Tuominen. ★★

ANGELS in America (1991–92) on moderni, palkittu klassikkonäytelmä, joka vie Kansallisteatterissa 1980-luvun New Yorkiin. Louis (Markku Haussila) saa kuulla, että hänen poikaystävällään Priorilla (Aleksi Holkko) on aids, ja hän pakenee juuri silloin, kun rakastettu tarvitsisi eniten tukea. Kärsivä Prior alkaa nähdä outoja näkyjä, ja enkeli ilmestyy kertomaan hänen olevan profeetta.

Nuorella mormonijuristi Joella (Otto Rokka) taas on edessään lupaava ura politiikassa, mutta oman homouden tiedostaminen sekoittaa elämän. Joen masentunut vaimo Harper (Aksa Korttila) pakenee piinaavaa todellisuutta lääkkeiden tuomiin harhanäkyihin. 

Samaan aikaan kivenkova poliittinen peluri Roy Cohn (Timo Tuominen) joutuu käymään kamppailua menneisyyden haamujensa kanssa. Cohnin hahmo perustuu todelliseen henkilöön, jolla oli vaikutusvaltaa muun muassa Ethel (Kristiina Halttu) ja Julius Rosenbergin oikeudenkäynnissä. Aviopari tuomittiin kuolemaan vakoilusta vuonna 1951.

Roy Cohn (Timo Tuominen) kärsii ja hoitaja (Leo Ikhilor) auttaa hädässä.

MUISTAN, millaisen vaikutuksen Angels in America teki televisiosarjana kaksikymmentä vuotta sitten. Minisarja voitti viisi Golden Globe -palkintoa, 11 Emmyä ja muita palkintoja. Minusta tarina oli paitsi koskettava myös älykäs, pelottava ja kiihottava. 

Erityisen vaikuttavana mieleen jäi Al Pacinon esittämä ristiriitainen Roy Cohn. Aidsiin sairastunut Cohn ei omien sanojensa mukaan ollut mikään homo; hän oli hetero, joka vain sattui harrastamaan seksiä miesten kanssa. Pacino oli hurjassa iskussa, ja hänet palkittiin ansaitusti parhaasta miespääosasta.

Ihmisiä pelotti aids-epidemia, otsonikato ja kylmä sota, eikä kukaan tiennyt, oliko maailma ajautumassa vielä pahempaan katastrofiin. Homofobia ja rasismi rehottivat.

Tämä kaikki taitaa olla jo nähty.

AIKAKAUDEN kollektiivinen pelko näkyy Angels in America -näytelmässä yksilöiden traagisina kohtaloina, jotka kietoutuvat toisiinsa. Jostain sairauden, epäuskon ja ennakkoluulojen alta pyrkii sentään kantautumaan viesti: lisää elämää, enemmän toivoa ja rakkautta.

Kansallisteatterin nykyversiossa tuo viesti ei välity erityisen vahvana. Lopputulos on hengetön nuoren näyttelijäpolven raivokkaasta yrityksestä huolimatta. Yhtymäkohdat tämän hetken todellisuuteen ovat ilmeisiä, mutta tekstimassa hukuttaa näyttelijät. Parhaimmillaan Aleksi Holkko koskettaa omassa roolisuorituksessaan. Vanhat ketut Kristiina Halttu ja Timo Tuominen ovat toki varmaotteisia, ja Cohnin kuolinvuoteella Tuomisen fyysisyys satuttaa. 

Kaikkea on, mutta Angels in America ei lähde oikein kunnolla lentoon. Vaikka Linda Wallgrenin ohjaus lomittaa tapahtumia ja teemoja näppärästi, pitkän ja täyteen ladatun esityksen lopussa paatos saa jo pidättämään haukotusta. Tämä kaikki taitaa olla nähty.

Blogikirjoitus on arvio ennakkoesityksestä 5.10.2024.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jukka Kajavan ja Pirkko Saision elämäkerrat avaavat teatterin ja kirjoittamisen maailmoja.

KIRJASTON täti oli pannut Pirkko Saision Kadonnut aurinko -romaanin esille pyörivään rautalankahäkkyrään vuonna 1979. Lainasin teoksen, koska tapahtumat sijoittuvat pieneen, ikävään kaupunkiin ja satuin asumaan sellaisessa. Muistan, kuinka sydän laukkasi vauhkosti romaanihenkilö Jussin kuiskatessa ”Tule”. Mikään ei ollut kuin ennen.

Samaisessa sivukirjastossa kävin koulun jälkeen ahmimassa Jukka Kajavan kolumneja ja kritiikkejä. Hänen iskevillä ja kursailemattomilla teksteillään oli suorastaan maaginen vaikutus. Näinkin voi kirjoittaa!

Kummastakin nuoruuteni idolista on nyt julkaistu elämäkertateos. Heini Junkkaalan kirjoittama Pirkko Saisio – Sopimaton on paisunut sivumäärältään raamatullisiin mittoihin. Hannu Harjun Kajava – Pelätty, parjattu, palvottu päästää lukijan helpommalla, mutta pitää yksityiselämän jokseenkin pimennossa. 

Heini Junkkaala haastaa pohtimaan muistojen roolia. Kuvat: Heidi Piiroinen, WSOY

Mikä on totta, mikä Saision lisättyä todellisuutta? 

ELÄMÄKERTURI Heini Junkkaala kertoo painineensa massiivisen teoksen kimpussa neljättä vuotta. Lopputulos hykerryttää ja hengästyttää. Mikä on totta, mikä Saision omaa lisättyä todellisuutta? Ja miten tämä tarina vielä päättyy? Pirkko Saisio on sentään vasta 74-vuotias.

Junkkaalan teos pääsi vuoden 2023 tietokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaaksi. Raadin mukaan Pirkko Saisio – Sopimaton on suuri ja villi kertomus ihmisestä, joka ei asetu mihinkään ennalta tarjottuun muottiin. Ja totta tosiaan, sinä-puhuttelumuoto uudistaa elämäkertojen kerrontaa.

Elämäkertateos on myös tarina Suomesta, Helsingistä, teatterista, taiteesta, kirjoittamisesta, homoudesta, identiteetistä ja tuhannen sivun verran vahvoista tunteista. Tähän kaikkeen sisältyy jo yliannostuksen vaara.

Hannu Harjun mukaan Kajava vaali aina laatua. Uusia elämyksiä kriitikko haki Berliinistä, taiteellisesta kotikaupungistaan. Kuvat: Sami Kero / HS, Siltala Kustannus

Kajava muuttui peräkyliä myöten tunnetuksi instituutioksi.

KRIITIKKO, ohjaaja Jukka Kajava menehtyi vuonna 2005 sairauskohtaukseen Berliinissä vain 62-vuotiaana. Hannu Harjun kirjoittamassa elämäkerrassa Kajava – Pelätty, parjattu, palvottu elämänkumppani Antti Einari Halonen sanoo tajunneensa jo vuosia aiemmin, että ”tuo mies ei tule Kustaankartanossa kuolemaan”. 

Arvostelijan työ oli Jukka Kajavalle kutsumus, ja siitä tuli hänelle elämäntehtävä. Harju toteaa, että Kajava vaati tekijöiltä aina heidän parastaan, ei suvainnut heikosti mietittyä ja puolivillaisesti tehtyä, ei pyrkimyksiltään kunnianhimotonta ja laiskaa. 

Kajava muuttui Helsingin Sanomien brändiksi ja peräkyliä myöten tunnetuksi kriitikkoinstituutioksi. Traditionaalisessa elämäkerrassa Hannu Harju korostaa työroolia ja ajautuu pitkien lainausten ajaksi herkkähipiäisten teatterintekijöiden sisäpiireihin. Kuka lopulta oli Jukka Kajava, jää vastausta vaille. 

Osaavissa käsissä teoksen pohjalta syntyisi keskustelua herättävä näytelmä – kajavalaiseen tapaan.

Tukkilaisromantiikka kuuluu kesään. Kuvassa Lotta Pylkäs ja Jere Hölttä, Kivinokan kesäteatteri.

Kuningasjätkä sisältää kaikki nostalgiset kesäteatterin elementit.

MUSIIKKINÄYTELMÄ | Kuningasjätkä Kivinokan kesäteatterissa 30.6.–31.8.2023. Ohjaus ja sovitus Kari Kinnaslampi, käsikirjoitus Markku Pölönen, sävellykset Vesa Mäkinen. Rooleissa Jere Hölttä, Theo Manninen, Lotta Pylkas, Seppo Karvola, Petteri Kaukoranta, Karri Liukka, Tanja Patronen, Mikko Semi, Esa Paukku, Sanni Liljeblad. Orkesteri Vesa Kari, Ari Liljeblad, Kyösti Suokas. ★★★

PERINTEINEN kesäteatteri on taas voimissaan kautta Suomen niemen. Helsingissä tangoa ja tukkilaisromantiikkaa tarjoaa Kivinokan kesäteatteri, jossa esitetään Markku Pölösen näyttämösovitus suositusta Kuningasjätkä-elokuvasta.

Näytelmässä eletään Suomen kesää maaseudulla silloin, kun tukkeja vielä uitettiin ja losojätkiä tarvittiin. Sisähommiin tottunut Tenho (Jere Hölttä) pestautuu tukkijoelle yhdessä äidittömäksi jääneen poikansa Topin (Theo Manninen) kanssa. 

Uittohommiin tottumaton Tenho joutuu jätkäporukassa koville. Huumori on rankkaa eikä heikkoutta suvaita. Onneksi pelastajaksi löytyy vanha kuningasjätkä Hannes (Seppo Karvola). Hän kertoo Topille selviytymistarinoita entisiltä ajoilta ja opettaa Tenholle tukkilaisniksejä.

Uittomiehet (Jere Hölttä, Seppo Karvola, Karri Liukka, Petteri Kaukoranta ja Mikko Semi) harrastavat härskinpuoleista jutunkerrontaa. Kuva: Kivinokan kesäteatteri
Uittomiehet (Jere Hölttä, Seppo Karvola, Karri Liukka, Petteri Kaukoranta ja Mikko Semi) harrastavat härskinpuoleista jutunkerrontaa. Kuva: Kivinokan kesäteatteri

TUKIT ovat muodostaneet jokeen ruuhkan ja hommat seisovat. Uittomiehet vetelehtivät, harrastavat härskinpuoleista jutunkerrontaa, käyvät lavatansseissa ja ottavat mittaa toisistaan. Lauletaan ja juodaan, vokotellaan naisia ja uhotaan äijien kesken. 

Kuningasjätkä sisältää kaikki nostalgisen kesäteatterinäytelmän elementit. Nauttiakseen esityksestä katsojan on heittäydyttävä menneeseen maailmaan ja unohdettava nykyajan aatevirtaukset ja kotkotukset. 

Siinä piileekin koko kupletin juoni. Menneen ikävöinnistä ja todellisuuspakoisuudesta syntyy esityksen ajaton voima, luja luottamus ihmisten väliseen rakkauteen ja inhimillisyyteen.

Kivinokan puitteet luonnon helmassa ovat kohdallaan. 

KIVINOKAN kesäteatterin näyttelijäkaarti suoriutuu musiikkinäytelmästä kunnialla. Vesa Mäkisen sävellykset eivät vedä vertoja 1950-luvun menestysiskelmille, mutta lauluosuudet tulevat hyvin hoidetuiksi. Tunnelmaa latistaa se, että mikrofoneista huolimatta lauluja pysähdytään tulkitsemaan katsomon takaosan katonrajaa lasittuneesti tuijottaen. 

Kesäteatteriin sopii sekin, että ”orpo moottoriturpa” Antero Kottarainen (Petteri Kaukoranta) ja ”ihmelapsi” Jorma Puukko (Karri Liukka) varastavat liukaskielisinä uittomiehinä lopulta show’n ja pääosien esittäjät joutuvat statistin rooliin. Myös orkesteri panee parastaan. 

Kivinokan kesäteatterin puitteet luonnon helmassa ovat kohdallaan. Katsomo on katettu, ja buffetin puolella tarjoilu pelaa ensiluokkaisesti. 

Kommentit (3)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Teatteri | Kuolema Venetsiassa. Kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 5.4.2017. Teksti Thomas Mann, suomennos Oili Suominen. Ohjaus ja dramatisointi Michael Baran. Rooleissa Jukka-Pekka Palo ja Jukka Puotila, muusikko Artturi Aalto.

★ ★ ★ ★ Maineensa huipulla oleva kirjailija Gustav von Aschenbach (Jukka Puotila) lähtee etsimään kadonnutta inspiraatiota tarunhohtoisesta Venetsiasta. Siellä hän odottamatta rakastuu samassa hotellissa asuvan puolalaisperheen kuvankauniiseen teinipoikaan Tadzioon.

Vanheneva – vanhuutta kauhisteleva – kirjailija seuraa ja jumaloi nuorta ihastustaan Venetsian sokkeloisilla kujilla ja lämpöä hehkuvilla hiekkarannoilla. Näyttämö viettelee häntä kohti jotain tuntematonta, salattua ja lopullista.

Aina vain ankarammin paahtavan auringon alla von Aschenbach kohtaa kauneutta ja rumuutta, ylhäistä ja alhaista, valheita ja totuuksia. Millä on merkitystä kuoleman hetkellä?

Thomas Mannin novelli Kuolema Venetsiassa ilmestyi 1912. Kansallisteatterissa Michael Baranin ohjaus klassikosta on hyvin kirjallinen. Elämän ja kuoleman kysymyksiä vuolassanaisesti pohtiva esitys on palkitseva, mutta vaatii herpaantumatonta otetta myös katsojalta.

Jukka Puotila juhlistaa esityksellä 35-vuotistaiteilijauraansa. Ilta on hänen. Vanhenevan taiteilijan rooli on henkilökohtainen ja elämänfilosofinen. Tadziossa voi rakastaa nuoruutta ja kauneutta, vaikka oma nuoruuden aika on auttamattomasti takana. Mutta mitä on kauneus? Mikä on taiteilijan tehtävä?

Jukka-Pekka Palo peilaa kertojana kirjailijan ajatuksia. Vanhojen konkareiden yhteispeli toimii. Ensi-illassa olisin pidätellyt vähän tempoa etenkin Sokrateen ja Faidroksen dialogeissa.

Kaunis Tadzio ei ole fyysisesti näyttämöllä, vaan poika ilmenee sellisti Artturi Aallon soittamana musiikkina. Upea ratkaisu syventää kaipuun ja surumielisen tunnelman käsin kosketeltavaksi. Oivaltavia ovat myös visuaaliset elementit: veden peili ja tiimalasi, jossa hiekka juoksee loppuun.

Kuolema Venetsiassa. Vihdoinkin olen tarpeeksi vanha ymmärtääkseni siitä edes jotain. I did it my way.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram