Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan.

Vuosi 2017 on päättymäisillään, joten eiköhän tuttuun tapaan muistella vähän menneitä. Blogimerkintöjä näyttää kertyneen tänäkin vuonna melkein viikoittain, ja kaiken kaikkiaan tämä on jo 130:s Geron-postaus.

Viekää vaipatkin vanhoilta.

Vanhuspalveluista ja sotesta olen kirjoittanut toistuvasti, eikä aiheista ole ollut taas pulaa. Tapaukset eivät ole olleet mieltä ylentäviä, mutta kaiken huippu oli sanomalehdestä huomaamani pikku-uutinen vanhusten vaipoista.

Kirjoitukseni herätti laajempaakin huomiota, mutta pelkään pahoin, ettei asian esille nostaminen johtanut mihinkään konkreettisiin toimiin. Virtsa ja ulosteet valuvat edelleen pitkin vanhojen ihmisten kinttuja. Laillista on.

Tutkija Jari Pirhonen väitteli toukokuussa ympärivuorokautisessa hoidossa olevien vanhojen ihmisten hyvästä elämästä. Väitöstilaisuus sai minutkin pohtimaan, miten yhteiskuntamme näkymättömät vanhukset saataisiin näkyviksi.

Tarvitsemme vanhoja ihmisiä kipeämmin kuin koskaan.

Mukavaa vastapainoa ja positiivisia näkökulmia vanhenemiseen löytyi vuoden kirjauutuuksista. Psykologi ja psykoterapeutti Marja Saarenheimo kirjoittaa viisaasti vanhenemisesta ja sen psykologiasta kirjassaan Vanhenemisen taito.

Vanhoja ihmisiä tarvitaan rohkaisemaan ja kertomaan nuoremmille, että aina ennenkin on selvitty. Heitä tarvitaan vastustamaan nykyajan järjettömimpiä hullutuksia ja epäilyttävimpiä uudistuksia. Vanhoilla ihmisillä on suhteellisuudentajua.

Psykologi Pekka Järvinen pohtii Miten selvitä eläkepäivistä hengissä -kirjassa, kuinka mieli voi sopeutua työvelvoitteista luopumiseen ja vanhenemiseen ylipäätään. Järvinen vakuuttaa, että ihminen pystyy muokkaamaan itseään ja elämäänsä loputtomiin, ja antaa kymmenen hyvää neuvoa.

Vieläkö löytyy sisua?

Kuluneen vuoden aikana olen nähnyt monta hienoa näyttämöesitystä. Yksi vaikuttavimpia oli Florian Zellerin näytelmä Isä Helsingin kaupunginteatterissa. Hieno tulkinta johdatti katsojan muistisairaan mielen ytimeen.

Milko Lehdon ohjaus kysyi painokkaasti, mistä ihmisen minuus rakentuu. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun ote arjesta irtoaa ja maailma alkaa kadota ympäriltä? Mitkä ovat lopulta merkityksellisiä ja tärkeitä asioita? Mitä elämän tarkoituksellisuus tarkoittaa muistisairauden eri vaiheissa?

Upea oli myös Kenneth Greven Kalevalanmaa Kansallisoopperan ja -baletin yhteisenä Suomi 100 -juhlavuoden suursatsauksena. Uskokaa tai älkää, esityksen loppupuolella olin myös lavalla. Sellaista tapahtuu vain kerran elämässä.

Ai niin, ne tonttuovet!

Tämän joulun villitys ovat kuulemma olleet pikkiriikkiset ovet, joita on askarreltu seinänvierustoille helpottamaan tonttujen kulkemista.

Huh huh, aikamoista tonttuilua on maailman meno ollut väliin muutenkin. Täytyy kai vain luottaa siihen, että kun yksi tonttuovi sulkeutuu, toinen aukeaa toivoa täynnä. Jokainen vanhentukoon tyylillään.

Rauhallista joulua ja kiitos seurasta. Kaikkea hyvää ja kaunista uudeksi vuodeksi!

Kommentit (0)

Seuraa 

Geron (kreik.) 'vanhus, vanha mies'

Olen Ari Liimatainen, geronomi, järjestöviestijä ja freelancer, joka innostuu sekä viestinnästä että vanhustöistä.

Geronomi toimii sosiaali- ja terveysalan vanhustyön asiantuntijana ja kehittää laadukkaita palveluja ikääntyneille. Palveluksessanne!

Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat