Pelkistettyä todellisuutta

KUVA: ARI LIIMATAINEN

Palasin mökiltä ihmisten ilmoille ja erehdyin selaamaan sanomalehdet.

Päivän lehdessä maalailtiin ruusuisia kuvia virtuaalitodellisuudesta, joka sulkee katsojan digitaalisesti luotuun ympäristöön. Toimittaja oli päässyt leikkimään keinotekoiseen maailmaan, ja häntä turhautti saman tien, etteivät tyylikkään futuristiset yhdistetyn todellisuuden silmälasit ole vielä kuluttajien saatavana.

Pokémon Go -pelin kaltainen lisätty todellisuus tuo tietokonegrafiikkaa todelliseen näkymään, mutta lehtijutun ihannoimassa yhdistetyssä todellisuudessa virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden raja vielä hämärtyy.

Aloin voida pahoin pelkästä ajatuksesta. Menin makaamaan pimeään kerrostalosaunaan ja harkitsin paluuta korpeen.

Kaipaan pelkistettyä todellisuutta, aitoja asioita.

Vietin viikonlopun Kainuussa. Aurinkoisen syksyn jälkeen sateisena alkanut mökkireissu ei tuntunut yhtään hassummalta. Lisäilin puita uuniin ja kuuntelin kun sade ropisi kattoon.

Sään seljettyä pilvipoudaksi lähdin käppäilemään märkään metsään. Söin puolukoita. Istuskelin kannonpäässä ja kuuntelin korpin vaakkumista. Haistelin silmät kiinni viereisen ohrapellon juurevaa tuoksua.

Pari kaurista juoksi keveän näköisesti tien yli. Teeret tuntuivat kukertavan jossain kauempana. Kun alkoi taas sataa, palasin mökille ja lämmitin saunan.

Aamuyöstä saunaoluet pakottivat ulkosalle. Seisoin säkkipimeässä märkänä ja kananlihalla, mutta sitä paremmalta tuntui taas kääriytyä saunakamarissa peitteiden sisään.

Puuro ja kahvi kelpasivat makeasti nukutun yön jälkeen. Aurinkokin pilkahti. Varis tuli kerjuulle ja huvitti keikistelyllään.

Voisin jatkaa viipyilevää kerrontaa päivän tapahtumista, mutta jääköön. Syksyinen maisema muistutti, että kaikella on aikansa. 

Mikään lisätty, yhdistetty, virtuaalinen tai muu digitaalinen todellisuus ei voisi nyt vähempää kiinnostaa. Kaipaan luontoa, aitoja asioita. Pelkistettyä todellisuutta.

▶︎ Lue myös: Nyt vanhana, ennen kuolemaani