Etenevät muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen.

UUSI vammaispalvelulaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Siinä säädetään vammaisten henkilöiden subjektiivisista oikeuksista ja konkreettisista palveluista.

Vammaispalveluissa on eniten iäkkäitä asiakkaita, ja valtaosalla heistä on asiakkuus myös vanhuspalveluissa. Yhtä lailla suurin osa muistisairaista ihmisistä on ikääntyneitä. Ovatko muistisairaat ihmiset vanhuksia, vammaisia vai kenties molempia? Miten heidän sosiaalihuollon palvelunsa järjestetään? 

Kysymyksillä on valtava merkitys, koska väestö ikääntyy ja muistisairaudet yleistyvät. Vuonna 2021 Suomessa oli noin 150 000 muistisairauksia sairastavaa henkilöä, ja vuonna 2040 määrän ennustetaan olevan lähes 250 000. Tämä on peräti 64 prosentin kasvu. 

Uutuuskirja osoittaa, että muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutumiseen liittyy monia puutteita.

VANHUUDEN ja vammaisuuden määritelmät eivät ole alkuunkaan yksiselitteisiä. On kuitenkin tärkeää huomata, että uudessa vammaispalvelulaissa ei ole asetettu yläikärajaa sille, milloin henkilöä pidetään vammaisena.

Ovatko muistisairaat ihmiset vammaisia ihmisiä? Tätä valotetaan hienosti monelta kannalta uudessa kirjassa Hyvinvointivaltion varjoissa – Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen. Ikääntyneiden kertomuksissa vammaisuuden toivottava status konkretisoituu nimenomaan oikeutena saada vammaispalveluja, koska vanhuspalvelulaki ei sisällä säännöksiä mistään subjektiivisista oikeuksista.

Etenevät muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen. Ne ovat neurologisia sairauksia, jotka aiheuttavat sellaista kognitiivisen toimintakyvyn heikentymistä, että sitä voi pitää vammaispalvelulain tarkoittamana kognitiivisena vammansa. 

Perustuslain yhdenvertaisuus ei toteudu muistisairaiden ihmisten kohdalla.

UUSI vammaispalvelulaki tuli voimaan kovan väännön jälkeen ilman yläikärajaa tai diagnoosiin perustuvaa syrjivää säännöstä. Muistisairaat ihmiset tulisi nyt osata nähdä myös vammaisina ihmisinä, jotta heidän oikeutensa toteutuisivat. 

Jokainen vammainen ihminen identifioi itsensä yksilöllisesti, mutta on järkyttävää, että suurin osa vanhustenhuollon ammattilaisista on ymmärtämättömyyttään sitä mieltä, että muistisairaat ihmiset eivät ole vammaisia ihmisiä. Toki myös oikeuskäytännöissä samaa henkilöä on pidetty muistisairauden perusteella niin vammattomana kuin vaikeavammaisena.

Hyvinvointialueilla säästöt eivät olekaan ainoa este vammaispalvelujen yhdenvertaiselle saatavuudelle. Ammattilaisten asennevamma on vakava haaste muistisairauksien kuntoutukselle, eikä perustuslain yhdenvertaisuussäännös toteudu muistisairaiden ihmisten kohdalla.