Kirjoitukset avainsanalla Ari Liimatainen

Aamun Helsingin Sanomat kertoi, että Vantaalla lasten­suojelun työntekijät ovat tehneet aluehallintovirastoon kantelun omasta työpaikastaan. Työmäärä on liian suuri, eivätkä lapset saa tarvitsemaansa suojelua.

Myös vanhustenhoidon epäeettisiä arkirutiineja käsitellään julkisuudessa tuon tuosta. Viime aikojen räikeimpiä esimerkkejä ovat olleet Turun kaupunginsairaalan vanhuspsykiatrian osaston väärinkäytökset sekä lukuisat kotihoidon epäkohdat. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän mukaan osa kotihoidon vanhuksista elää kuin häkkieläimet.

Kyse on tärkeistä arjen eettisistä ongelmista, joihin ei ole yksioikoisia ratkaisuja. Jokainen vanhustyön ammattilainen joutuu pohtimaan, millaista on hyvä hoito ja eettisesti hyväksyttävä vanhusten kohtelu. Teenkö minä työni hyvin? Mikä estää tekemästä vielä paremmin? Uskallanko nostaa epäkohdat esiin? Siirränkö omaa vastuutani vai haenko ratkaisuja?

Etiikka etsii vastausta kysymykseen, mikä on oikein. Sosiaali- ja terveysalalla lähdetään liikkeelle viidestä peruspilarista:

  1. Ammattilainen kunnioittaa asiakkaan ihmisarvoa ja perusoikeuksia. Itsemääräämisoikeudella on lain suoja.
  2. Lähtökohtana on asiakkaan etu. Keskeisenä tavoitteena on hyvän tekeminen ja vahingon välttäminen. 
  3. Toiminta edellyttää keskinäistä luottamusta, rehellisyyttä ja molemminpuolista sitoutumista sovittuihin tavoitteisiin ja toimintaan. Kyse on vuorovaikutuksesta.
  4. Ammattihenkilöstö vastaa työnsä laadusta. Eettinen osaaminen kuuluu olennaisesti ammattitaitoon, ja ammattilainen tuntee hyvällä tavalla ylpeyttä omasta alasta ja osaamisestaan.
  5. Hyvä hoito ja palvelu edellyttävät vastuullisia päätöksiä ja toimintakulttuuria. Erityistä huomiota tulee kiinnittää etiikan ja talouden välisiin jännitteisiin. 

Vanhustyön eettisyys ei toteudu vain ideoita ja tavoitteita maalailemalla. Jokaisen työntekijän on sitouduttava niiden toteuttamiseen. On oltava uskallusta ja otettava vastuu toimeenpanosta. Täytyy uskaltaa avata suunsa.

Myös päättäjien sietäisi katsoa peiliin. Samaan aikaan kun ministeri tunnustaa, että osa vanhuksista elää jo nyt kuin häkkieläimet, hallitus sen kuin säästää lisää vanhustenhoidosta. 

Lähde: Valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta ETENE, Sosiaali- ja terveysalan eettinen perusta

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sade lakkasi juuri parahiksi. Metsässä tuoksuu kevät, vaikka huhtikuun alussa luonto ei ole vielä räjähtänyt viheriöimään kunnolla. Istun kannon nokassa ja katselen ensimmäisiä hentoja sinivuokkoja. Kuuntelen mustarastaan tummaa huilua. Oravat kisailevat kuusen oksilla. 

Lasken katseeni ja vasta nyt panen merkille jalkojen juuressa helmeilevän torvijäkälän. Tapailen Helvi Juvosen tuttua runoa.

Luuk 17:21

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan,
ja sade täytti sen, ja pisarassa
kimalsi taivas tuulta pidättäen.

Jäkälä nosti pikarinsa hauraan:
Nyt malja elämämme rikkaudelle.

Vanhuuttaan ihmisestä tulee niin hauras. Elämänpiiri kapenee, matka väsyttää. Moni jää ypö yksin.

Täältä metsän siimeksestä kohotan kiitollisena pikarijäkälän maljan: Malja pienille ja hauraille, yksinäisille. Malja kauneudelle ja mielikuvitukselle. Malja muistoille. Malja ystävyydelle ja inhimillisyydelle. Malja vanhoille ja viisaille. Malja armolle, ymmärrykselle ja anteeksiannolle.

Nyt malja elämämme rikkaudelle.

Suomessa on 24 000 yli 65-vuotiasta omaishoitosopimuksen tehnyttä omaishoitajaa. Nykyisessä vanhuspolitiikassa omaisiin ja läheisiin kohdistuu aina vain enemmän paineita "kotona asumisen tukemisen" varjolla.

Omaishoitajilla hoivan kannustimena on rakkaus ja lojaalisuus. Pientä korvausta vastaan he tekevät vaativaa hoivatyötä vuorokauden ympäri toisin kuin ammattilaiset, joilla on työaika. 

Omaishoidossa arki on auttamista, hoitotoimia, vaativaa lääkehoitoa ja aikataulujen noudattamista. Jokapäiväinen elämä on myös ennakoimattomuutta ja improvisointia. On pakko olla tavoitettavissa ja hoidettavan vieressä, mutta samalla on oltava hoidettavan puolestapuhuja ja aktiivinen toimija osana virallista palvelujärjestelmää.

Iäkkäät omaishoitajat kuvaavat arkea äärimmillään avovankilassa olemisena

Ulla Tikkasen tuore väitöstutkimus paljastaa, kuinka iäkkäät omaishoitajat tekevät hoivan vaatimusten lisääntyessä psyykkisesti ja fyysisesti yhä raskaampaa hoivatyötä. Äärimmillään he kuvaavat elämäntilannettaan avovankilassa olemiseksi.

Erityisesti omaishoidon alkuun ja muutosvaiheisiin liittyy epävarmuutta ja pelkoa osaamisesta ja pärjäämisestä. Omaishoitajat tarvitsisivat ammattilaisten apua, mutta he kokevat jäävänsä yksin. Omaishoitajat joutuvat itse ottamaan selvää asioista ja tekemään hakemuksia arkea helpottavista apuvälineistä ja kodin muutostöistä.

Tikkasen mukaan palvelujärjestelmän pitäisi tunnistaa omaishoitajien erilaisuus, omaishoidon vaiheet ja niiden kipupisteet sekä elämäntilanteesta johtuva haavoittuvuus. Tämä auttaisi ammattilaisia antamaan omaishoitajille juuri sitä tukea, mitä kukin eniten tarvitsee.

Tilannetaju, tahdikkuus, arjen rytmin seuraaminen ja herkkyys toisten tarpeille on tärkeää erityisesti silloin, kun ammattilainen menee toisen kotiin omaishoitotilanteessa.

Ulla Tikkanen väittelee 8.4. aiheesta Omaishoidon arki: Tutkimus hoivan sidoksista.

Vanhusten perhehoidolla tarkoitetaan hoidon tai muun huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan kotona. Perhehoito ei ole vielä vakiintunut osaksi vanhustenhuoltoamme, ja toistaiseksi sitä käytetään hyvin vähän. Jatkuvan perhehoidon piirissä oli vuonna 2014 vasta noin 220 vanhusta.

Hallituksen uudessa kärkihankkeessa pyritään nyt löytämään keinoja, joilla iäkkäiden perhehoitoa voitaisiin lisätä. Perhehoidosta yritetään tehdä entistä houkuttelevampi vaihtoehto. Hankesuunnitelmassa puhutaan jopa perhehoitokylistä ja perhehoidon keskuksista. 

Perhehoito saattaa sopia vanhukselle, jolla on vaikeuksia selviytyä arjesta yksin kotona mutta joka ei tarvitse palveluasumista tai laitoshoitoa. Hoito voi olla paitsi jatkuvaa myös lyhytaikaista, ja se antaa mahdollisuuden esimerkiksi omaishoidon sijaishoitoon tai kuntoutumiseen sairaalahoidon jälkeen. Perhehoitoa tarjotaan myös yöaikaan.

Perhehoitajilta ei edellytetä hoiva-alan koulutusta. Kunta tai kuntayhtymä tekee toimeksiantosopimuksen perhehoitajan kanssa tai sopimuksen perhehoidon järjestämisestä yksityisen perhehoidon tuottajan kanssa. Tavoitteena on säästää ja hillitä vanhustenhoidon kustannusten kasvua.

Vanhusten perhehoito laajenee lähivuosina räjähdysmäisesti. Miten valvonta hoidetaan? Kuka takaa hoidon laadun ja turvatun vanhuuden joka ikisessä perhehoitopaikassa? 

Perhehoidosta ei saa tulla vanhusten säilytyspaikkaa. Siitä on kehitettävä uusi mahdollisuus mielekkääseen elämään, osallisuuteen ja toimijuuteen vielä vanhana.

Seuraa 

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Blogiarkisto

2018
Joulukuu
2017
2016

Kategoriat

Instagram