Kirjoitukset avainsanalla Geron

Rakkaudesta Markkuun

19.3.2025 klo 23:42

Komediassa Markku (Marc Gassot) upottaa huonot fiiliksensä pulloon ja piehtaroi itsesäälissä. Kuvat: Mitro Härkönen

Näyttelijä Marc Gassot on luonut oman fyysisen teatterin tyylinsä.

TEATTERI | Rakkaudesta sähköön. Kantaesitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 19.3. Ohjaus Aitor Basauri, alkuperäisidea Marc Gassot ja Kari Sinkkonen. Näyttämöllä Marc Gassot, Tanjalotta Räikkä ja Kari Sinkkonen. Musiikki Kari Sinkkonen, laulujen sanat Saara Törmä. Pukusuunnittelu Kaija Siekkinen, valo- ja äänisuunnittelu Mikko Hynninen, naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi. ★★★

ON pelkkää ennakkoluuloani, että mielleyhtymä Kansallisteatterista minkäänlaisen komedian tyyssijana herättää aina vahvoja epäilyksiä. Olisin pomminvarmasti jättänyt väliin oudonnimisen Rakkaudesta sähköön -esityksen, ellen olisi huomannut, että pääosassa on arvostamani näyttelijä Marc Gassot.

Kolmisen vuotta sitten Gassot teki lähtemättömän vaikutuksen Kuopion kaupunginteatterissa vierailunäytännöllään Lion – The Weird and Magical Abracadabra Circus Show. Oli sattuman kauppaa, että ylipäänsä eksyin katsomaan (oudonnimisen) show’n, mutta kokemus osoittautui tajunnanräjäyttäväksi. Mikä omintakeinen ilmaisuvoima ja läsnäolo!

Viime vuonna Marc Gassot sai teatteritaiteen valtionpalkinnon esiintyjänä, jonka ilmaisu on dynaamista: hurjaa ja akrobaattista, mutta tarpeen vaatiessa myös pientä ja herkkää. Hän on rikastuttanut esittävien taiteiden kenttää luomalla oman fyysisen teatterin tyylinsä, jossa näkyy ja kuuluu ranskalaisen klovnerian ja mimiikan perinne.

Markku on surullisen hahmon ritari.

UUDESSA fyysisessä komediassa Marc Gassot on elämäänsä katkeroitunut Markku, joka upottaa huonot fiiliksensä pulloon ja piehtaroi reippaasti itsesäälissä. Markku ei hyväksy itseään eikä muita, ja seuraa hänelle pitävät vain mielikuvitusystävät (Tanjalotta Räikkä ja Kari Sinkkonen).

Kansallisteatterin ”sisältövaroituksessa” katsojia pyydetään huomioimaan, että esitys käsittelee kuolemaa, itsemurhayrityksiä sekä ikääntymisen mukanaan tuomaa epätoivoa ja yksinäisyyttä. Näyttämöllä voi nähdä julmuuden ja väkivallan esittämistä, miimisen humalatilan, surun tunteita ja seksuaalisia eleitä.

No mutta nyt tämä vasta alkoi kiinnostaa!

Markkua jäi ikävä.

RAKKAUDESTA sähköön -esityksen on ohjannut fyysisen teatterin ja klovnerian mestariksi tituloitu Aitor Basauri. Hänen mukaansa teoksen pääsanoma on selkeä: Meidän täytyy nauraa paljon enemmän. Meidän täytyy oppia nauramaan itsellemme ja lopettaa yhdentekevä tärkeily.

Paljon esitys naurattikin. Marc Gassot hallitsi tilanteet näyttämöllä suvereenisti, mutta reilun tunnin komedia oli ennemmin potpuri yksittäisiä klovnerian hetkiä kuin kokonainen näyttämöteos. Laulut olivat minulle aika yhdentekeviä, ja pesäpallopeli venyi pitkäksi.

Markkua jäi kyllä ikävä. Tähän surullisen hahmon ritariin kiteytyi niin paljon suomalaisen miehen sisintä, että monesti nauru pakkautui kurkkuun. Rakkaudesta klovniin antaisin täydet viisi tähteä, mutta unohtumatonta teatteri-iltaa tästä ei muuten virinnyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Geron

Yle antoi lähtöpassit radiokuuluttajille - anteeksiantamatonta

klo 13:40 | 15.3.2025

Carl-Erik Creutz tuli Yleisradioon kuuluttajaksi 1939. Yle lopetti kuuluttajien työt tänä vuonna.

Yle Radio 1 -kanavan tenho on perustunut perinteiseen formaattiin.

RADIOKUULUTTAJAT on poistettu vaivihkaa Yle Radio 1:n kanavalta. Yle on koettanut tyynnytellä asiasta viime päivinä käytyä keskustelua, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Yleisradio aloitti oman lähetystoimintansa vuonna 1926. Lähes sadan vuoden ajan kuuluttajat ovat kertoneet virheettömällä suomen kielellä luotettavaa tietoa niin radio-ohjelmista kuin maailmanmenosta.

Nyt perinne on katkaistu ”osana Ylen kustannussäästöohjelmaa”, vaikka todellisuudessa kyse on arvovalinnasta, kuten radio- ja audiopäällikkö Jonna Ferm myöntää 14.3. Ylen nettisivuilla julkaistussa vastineessaan.

Kuuluttaja Kaisu Puuska-Joki luki radiossa evakuointiohjeita talvisodan aikana.

YLE haluaa tehdä Yle Radio 1 -kanavasta aiempaa vapaamman. ”Haluamme vaalia kanavan tunnuslausetta ’vapaus ajatella’ niin, että myös juontaja-toimittajien persoonallisuus voi kuulua aiempaa enemmän”, Jonna Ferm toteaa.

Fermin mukaan entinen kuuluttajan rooli ”kehittyy kohti juontaja-toimittajuutta” mutta ”kanavan kulttuurisisältöjä kehystetään edelleen huolitellulla ja merkityksellisellä puheella”.

Ferm sanoo ymmärtävänsä, että Yle Radio 1 eroaa muista kanavista ja sen vuoksi sitä kehitetään. Minä puolestani väitän, että nyt mennään pahasti metsään.

Kuuluttajat ymmärsivät vastuullisen roolinsa.

EN saa mahtumaan järkeeni, että Suomeen olisi tarvittu enää yhtään radiokanavaa, jossa juontaja voi toteuttaa omaa persoonallisuuttaan ja ajatella ääneen niitä näitä - vapaana kuin taivaan lintu.

Kuuntelen oikein mielelläni juontaja-toimittaja Olli Haapakankaan tajunnanvirtaa Radio Suomen puolella. Koko Yle Radio 1 -kanavan tenho taas on perustunut perinteisen radioformaatin hienostuneeseen eleettömyyteen ja ennakoitavuuteen. Vuosikymmenten saatossa kuuluttajat ovat ymmärtäneet vastuullisen roolinsa niin yhteiskuntamme hyvinä kuin huonoina aikoina.

Tämä ymmärrys puuttuu tyystin Ylen nykyisiltä päättäjiltä, jotka romuttavat yhtiön julkisen palvelun tehtävää anteeksiantamattomasti kaikilla toiminta-alueilla. Niin että kepeät mullat, Yle Radio 1.

Geron

Ukko-Paavon viimeiset kiusaukset

klo 6:12 | 6.3.2025

Basso Mika Kares laulaa pääosan Viimeiset kiusaukset -oopperassa Tampereella. Kuvat: Mikko Karsisto

Mika Kares elää Paavo Ruotsalaisen roolin niin, että kylmät väreet käyvät pitkin selkäpiitä.

OOPPERA | Viimeiset kiusaukset, ensi-ilta Tampere-talon isossa salissa 5.3. Sävellys Joonas Kokkonen, libretto Lauri Kokkonen, musiikinjohto Ville Matvejeff, ohjaus Mikko Kouki. Lavastus Teemu Loikas, pukusuunnittelu Tiina Valkama, valo- ja videosuunnittelu Janne Teivainen, koreografia Jouni Prittinen, naamioinnin suunnittelu Johanna Vänttinen. Rooleissa Mika Kares, Silja Aalto, Johan Krogius, Petri Lindroos, Tuomas Miettola, Olli-Tapio Tikkanen, Henri Uusitalo, Annika Leino, Elli Vallinoja, Maiju Vaahtoluoto, Laura Malmivaara, Helena Puukka. Tanssijat Riikka Puumalainen, Ville Oinonen, Patrik Riipinen, Klaara Haapanen. Polkkaryhmä Emmi Latvanne, Veera Aaltonen, Fanni Palmanto, Enni Hakala, Veera Lapila. Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro, kuorokapellimestari Heikki Liimola. Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto, esitykset Tampereella 5.–15.3. ja Savonlinnassa 22.–30.7. ★★★★

SÄVELTÄJÄ Joonas Kokkosen (1921–1996) ainoa ooppera Viimeiset kiusaukset on suomalainen klassikko. Kantaesityksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta, ja Tampereella sai juuri ensi-iltansa Tampereen oopperan ja Savonlinnan oopperajuhlien yhteistuotanto.

Paavo Ruotsalainen (1777–1852) eli Ukko-Paavo oli maallikkosaarnaaja ja Suomen körttiläisen herätysliikkeen johtaja. Oopperaesityksessä Ruotsalainen makaa kuolinvuoteellaan ja alkaa tilittää houretilassa elämänsä ratkaisevia hetkiä.

Kamppailu ja itsetilitys on tehtävä yksin, mutta henkilökohtainen draama nivoutuu suuriin kysymyksiin uskosta, moraalista ja kuolemasta. Teemat käsittelevät niin syyllisyyttä, anteeksiantoa kuin elämän tarkoitusta. Tapahtumat sijoittuvat Paavon ja hänen vaimonsa Riitan (Silja Aalto) kotiin Nilsiän Aholansaaressa.

Paavo Ruotsalainen kamppailee sisäisten ristiriitojen, uskonkysymysten ja henkilökohtaisten menetystensä kanssa.

JUHLAVUODEN tuotannon on ohjannut Mikko Kouki. Omien sanojensa mukaan häntä on puhutellut erityisesti Viimeisten kiusausten kilvoittelun teema. Tämä kilvoittelu ei ole pelkästään uskonnollista. Se voi yhtä hyvin olla universaali kuvaus ihmisen pyrkimyksestä ymmärtää itseään ja paikkaansa maailmassa.

Mikko Koukin versio on monella tapaa ajaton. Kuten Paavo myös nykyajan ihmiset etsivät tasapainoa velvollisuuksiensa, toiveidensa ja yhteiskunnan odotusten välillä. Paavon hourekuvat tekevät näyttämötulkinnasta unen kaltaisen ja mielikuvitusta kiihottavan.

Tampere Filharmonia runnoi säestyksen ensi-illassa väkevästi Ville Matvejeffin johdolla. Rooleissa Silja Aalto, Petri Lindroos ja Tuomas Miettola tekivät varmasti ensiluokkaista työtä, mutta tässä oopperassa on ylipäänsä mahdotonta nousta Paavo Ruotsalaista esittävän basson rinnalle.

”Voitin, voitin toki.”

OOPPERAN pääosan Joonas Kokkonen sävelsi alun perin Martti Talvelalle. Sittemmin Jaakko Ryhänen lauloi Paavo Ruotsalaisen roolin paitsi Kansallisoopperan lavalla myös New Yorkin Metropolitan-oopperassa ja Tampereen oopperassa.

Ryhänen on sanonut, että Paavon roolista vähintään puolet on näyttelijäntyötä; rooli täytyy elää ja viestiä myös kehonkielellä. Komeaääninen Mika Kares täyttää nämä vaatimukset niin, että hetkittäin kylmät väreet kulkevat pitkin selkäpiitä. Kareksen tulkinta tekee kuolevasta Paavosta kuolevan ihmisen – epävakaana, pelokkaana, toiveikkaana.

Loppukohtauksessa Ukko-Paavon elämän tilitys saatetaan armolliseen päätökseen. Kiusaukset ovat ohi. Mika Kareksen laulettua Paavon viimeisen repliikin ”Voitin, voitin toki” katsojalle tarjoutuu vuorostaan tilaisuus itsetutkiskeluun oman elämänkatsomuksensa mukaan.

Mikä on minun osani?

Geron

Muistisairas tulisi nähdä myös vammaisena ihmisenä

klo 17:10 | 23.2.2025

Oikeuskäytännöissä samaa henkilöä on pidetty muistisairauden perusteella sekä vammattomana että vaikeavammaisena.

Etenevät muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen.

UUSI vammaispalvelulaki tuli voimaan tämän vuoden alussa. Siinä säädetään vammaisten henkilöiden subjektiivisista oikeuksista ja konkreettisista palveluista.

Vammaispalveluissa on eniten iäkkäitä asiakkaita, ja valtaosalla heistä on asiakkuus myös vanhuspalveluissa. Yhtä lailla suurin osa muistisairaista ihmisistä on ikääntyneitä. Ovatko muistisairaat ihmiset vanhuksia, vammaisia vai kenties molempia? Miten heidän sosiaalihuollon palvelunsa järjestetään?

Kysymyksillä on valtava merkitys, koska väestö ikääntyy ja muistisairaudet yleistyvät. Vuonna 2021 Suomessa oli noin 150 000 muistisairauksia sairastavaa henkilöä, ja vuonna 2040 määrän ennustetaan olevan lähes 250 000. Tämä on peräti 64 prosentin kasvu.

Uutuuskirja osoittaa, että muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutumiseen liittyy monia puutteita.

VANHUUDEN ja vammaisuuden määritelmät eivät ole alkuunkaan yksiselitteisiä. On kuitenkin tärkeää huomata, että uudessa vammaispalvelulaissa ei ole asetettu yläikärajaa sille, milloin henkilöä pidetään vammaisena.

Ovatko muistisairaat ihmiset vammaisia ihmisiä? Tätä valotetaan hienosti monelta kannalta uudessa kirjassa Hyvinvointivaltion varjoissa – Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen. Ikääntyneiden kertomuksissa vammaisuuden toivottava status konkretisoituu nimenomaan oikeutena saada vammaispalveluja, koska vanhuspalvelulaki ei sisällä säännöksiä mistään subjektiivisista oikeuksista.

Etenevät muistisairaudet eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen. Ne ovat neurologisia sairauksia, jotka aiheuttavat sellaista kognitiivisen toimintakyvyn heikentymistä, että sitä voi pitää vammaispalvelulain tarkoittamana kognitiivisena vammansa.

Perustuslain yhdenvertaisuus ei toteudu muistisairaiden ihmisten kohdalla.

UUSI vammaispalvelulaki tuli voimaan kovan väännön jälkeen ilman yläikärajaa tai diagnoosiin perustuvaa syrjivää säännöstä. Muistisairaat ihmiset tulisi nyt osata nähdä myös vammaisina ihmisinä, jotta heidän oikeutensa toteutuisivat.

Jokainen vammainen ihminen identifioi itsensä yksilöllisesti, mutta on järkyttävää, että suurin osa vanhustenhuollon ammattilaisista on ymmärtämättömyyttään sitä mieltä, että muistisairaat ihmiset eivät ole vammaisia ihmisiä. Toki myös oikeuskäytännöissä samaa henkilöä on pidetty muistisairauden perusteella niin vammattomana kuin vaikeavammaisena.

Hyvinvointialueilla säästöt eivät olekaan ainoa este vammaispalvelujen yhdenvertaiselle saatavuudelle. Ammattilaisten asennevamma on vakava haaste muistisairauksien kuntoutukselle, eikä perustuslain yhdenvertaisuussäännös toteudu muistisairaiden ihmisten kohdalla.

Henna Nikumaa, Anna Mäki-Petäjä-Leinonen & Eeva Nykänen: ”Muistisairaat vammaisina ihmisinä” teoksessa Hyvinvointivaltion varjoissa – Muistisairaiden ihmisten oikeuksien toteutuminen. Gaudeamus 2025

Seuraa

Instagram

Tilaa RSS

Ari Liimatainen

Olen laillistettu sosiaalihuollon ammattimies ja vapaa toimittaja. Geronomina edistän vanhojen ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Freelancerina kirjoitan mielelläni kulttuurista ja ikääntymisen ilmiöistä. Palveluksessanne! Muuten olen sitä mieltä, että kulttuuri pidentää ikää. – Geron ’vanhus, vanha mies’

geronposti[ät]gmail.com

Teemat

Hyvinvointi, Kulttuuri, Puheenaiheet